Vepsän kesäkausi ja vesibussiliikennöinti päättyi elo-syyskuun vaihteessa Muinaistulien yötä seuranneeseen sunnuntaihin. Piristävää päästä näin kauden ulkopuolellakin käymään saaressa, jossa olen laskujeni mukaan ollut kesinä 2014-2019 peräti 92 kertaa. Siitä voi päätellä, että jonkinmoinen Vepsä-fani minussa asuu.
Vaikka koko viikko on ollut enemmän tai vähemmän sateinen, ei eilen iltapäivällä tippunut pisaraakaan. Jopa aurinko yritti välillä pilkotella pilven raosta.
Paatillaan Rymättylän ja Turun vesillä ahkerasti jäiden tuloon asti ajeleva Jani haki minut ja Vepsästä tutuksi tulleen Arin Ruissalon Saaronniemestä. Toisin kuin viime pääsiäisenä vastaavalla reissulla, oli vesi normaalissa korkeudessaan, eikä metrin alempana kuten silloin. Näinkin kankean miehen oli huomattavasti helpompaa päästä veneeseen ja sieltä ylös laiturille.
Ainut haittapuoli noin vartin venematkalla oli aallokko, jonka vuoksi nyt on jopa nilkat kipeinä. Yritin jotenkin pysyä paikoillani keskipenkillä veneen ryskätessä kuin viimeistä päivää. Mutta oli se sen arvoista.
Vepsä on kauden ulkopuolella hiljainen saari. Lisäksemme siellä oli yksi perjevenekunta ja tuttu veneilijä lähisaaresta. Heihinkin törmäsimme vasta poislähtiessä.
Muutama tunti vierähti heittämällä vanhan keittokatoksen suojissa, jonne ensitöikseen viriteltiin tuli. Virovodkakin maistui erityisen hyvältä, mutta niinhän se tuppaa Vepsässä aina muutenkin.
Lauantainen reissu toi kaivattua lohtua Vepsän seuraavaa kesäkautta odotellessa. Saaronniemessäkin tarkeni vielä istuskella tovin illan hämärtyessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti