Ultra Bra - Sokeana hetkenä (WSOY) on Ville Similän ja Mervi Vuorelan kirjoittama kirja suositusta Ultra Bra-orkesterista, joka toimi 1990-luvun puolivälistä vuosituhannen alkuun.
Viime elokuussa 2018 julkaistu kirja oli jopa Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaana. Paksuhkossa teoksessa käydään läpi yhtyeen tarina sen jäsenten kertomana.
Parikymmentä vuotta sitten en voinut sietää Ultra Brata. Sitä ei päässyt pakoon missään, kun pääjehu Kerkko Koskisen kynäilemät kappaleet soivat joka tuutissa. 70-lukuista taistolaista laululiikeperinnettä jatkanut orkesteri saavutti käsittämättömän suuren suosion ja sen levyt myivät huikeita määriä.
Pelkkä ajatuskin siitä, että suomalaisnuoret hoilaavat vasemmistoa ja kommunisteja ihannoivia lauluja sai niskavillani pystyyn. Ultra Bran helsinkiläiset kulttuurikotien kasvatit olivatkin hetken inhokkilistallani suunnilleen Stalinista seuraavina.
Kieltäydyin tykkäämästä Sinä lähdit pois-kappaleesta, vaikka se hieno biisi onkin. Edes sievä laulaja Terhi Kokkonen ei saanut viisariani värähtämään, koska hän sattui olemaan väärässä bändissä.
Yhtyettä tuli toki seurattua koko sen uran ajan melko tiiviisti. Varsinkin rocklehti Rumba oli bändin kintereillä jatkuvasti, eikä nuorten musiikkiohjelma Jyrkikään päästänyt orkesteria helpolla. Valtamediassakin Ultra Brata oli vaikea väistellä.
Rokkifestareilla näin bändin monta kertaa, vaikka joskus jopa yritin poistua kuuloetäisyydeltä. Down By The Laituri, Tammerfest, Ruisrock, Ankkarock, Provinssirock. En koskaan tutustunut yhteenkään yhtyeen kahdestatoista jäsenestä, vaikka heitä saattoi festareilla liikkuessani ja Helsingissä hetken asuessani tullakin vastaan.
Olin iloinen kuin Ultra Bra lopetti varsinaisen toimintansa vuonna 2001. Paluun lavoille se teki 2017, mutta ei jatkanut aktiivista uraansa.
Kaverilta lainaamani Ultra Bra-kirja oli mukanani lomareissulla Egyptissä. Melko myöhäisessä vaiheessa viikkoa uskalsin tarttua siihen. Mutta kun niin kävi, kahlasin kirjan läpi vauhdilla.
Kirja on täynnä sujuvaa tekstiä ja mielenkiintoista ajankuvaa. Se palauttaa mieleeni etenkin 90-lopun kesäfestarit. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin suhteeni poliittiseen laululiikkeeseenkin on hieman pehmentynyt. Ultra Brasta puhumattakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti