Suomessa moisen kunnian kohteeksi ovat päässeet ainakin Eppu Normaali, Lasse Mårtenson, Tapio Rautavaara, Leevi & The Leavings, Klamydia, Dingo ja Popeda, jonka tribuuttilevyn löysin taannoin turkulaiselta kirpputorilta vaivaiseen euron hintaan.
Euroa enempää Popedan tribuuttialbumista ei olisi kannattanut maksaakaan. Se kun on täysin juosten kustu kokonaisuus, jonka julkaiseminen tällaisenaan on jopa vähän kyseenalaista. Vuonna 2008 ilmestynyt levy ei nimittäin tee kunniaa suomirokin ikonille Popedalle, vaan lähinnä nöyryyttää sitä.
Suurin osa raidoista on kammottavaa sontaa. Onkin pieni ihme, että jopa levy-yhtiö Poko Rekordsin löysästä seulasta ovat näin onnettomat versiot menneet läpi. Tosin se ei himmennä Popedan usein loistokkaita originaalikappaleita, vaan päinvastoin kiihdyttää halua kuunnella niitä.
Olin aikaisemmin kuullut CMX:n version Hulluista koirista ja Yön esittämän Yö-kappaleen, joka on Popedan Mustat enkelit-albumin (-82) tähtihetkiä. Molemmat toimivat hienosti.
CMX on sovittanut omansa melko kummalliseksi, joskin onnistuneesti. Yö on perinteisempi ja se käy Olli Lindholmin orkesterille muutenkin kuin nimensä puolesta. Ymmärtääkseni hirvittävästä krapulasta ja liskojen yöstä kertova kaunis kappale sopisi huonosti esimerkiksi vaikkapa Anna Abreun tai Elastisen repertuaariin. Kummallakaan tuskin on omakohtaista kokemusta asiasta.
Albumin parhaaseen antiin lukeutuu myös Eppu Normaalin esittämä Huummetta, jonka yhtye on versioinut aivan eppumaiseksi. Aiheensa puolesta kappale luontuisi varmaan muillekin levyn bändeille.
Popeda vuonna 1982. Costello Hautamäki, Jyrki Melartin, Pate Mustajärvi, Arwo Mikkonen ja Kai Holm.
Heikkoja näkemyksiä komeista alkuperäisbiiseistä sitten riittääkin. Muutama pääsee rimaa hipoen plussan puolelle, mutta esimerkiksi Stalingrad Cowgirlsien Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen), iRonican Kaasua, komisario Peppone ja jopa Apulannan Kuuma kesä olisi voitu suosiolla jättää tekemättä.
Dave Lindholmin Jos joet olis... sen sijaan olisi pikku muutoksilla vallan mukava ralli. Nyt hänen slide- tai pullonkaulakitarointinsa menee täysin överiksi kun vanha mestari vetelee aivan eri riffiä kuin alkuperäinen. Laulukin on miksattu liian pintaan. Parhaassa kolmanneksessa kumminkin.
Juho Juntusen taiteilemat kannetkin ovat vähän niin ja näin, eikä halpisvaikutelma varmaan lisännyt potentiaalisen ostajakunnan kiinnostusta levykaupassa asioidessa. Jos joku haluaa ostaa levyn pois eurolla, niin eiköhän tehdä kaupat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti