maanantai 30. kesäkuuta 2014

Latokartanonkoski Perniössä

Viikonloppuna tein kesälomani ensimmäisen reissun. Se suuntautui Tammisaareen. Matkan varrella nykyään Raaseporiin kuuluvaan Tammisaareen on Latokartanonkoski Perniössä. Kuulin moisesta paikasta ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten, jolloin siellä tuli myös käytyä.

Vaikka parkkipaikalta ei ole koskelle kuin pari sataa metriä, osoittautui polku vaikeakulkuiseksi. Myrskyn kaatamia kuusia ei oltu raivattu pois tieltä, joten niiden yli piti puikkelehtia. Veikkasin, että samasta syystä Latokartanonkoskea ei mainostettu millään tavalla tien varressa. Vielä 2012 kesällä siinä oli nähtävyydestä kertova liikennemerkki.

Tarkempi tutkiskelu jälkikäteen osoitti, että Salon kaupunki on joutunut poistamaan Latokartanonkosken retkikohdelistaltaan. Alue siltoineen ja portaineen on vaarallisen huonossa kunnossa Salon Seudun Sanomien viime maaliskuussa julkaistun jutun mukaan. 

Vaikken mikään koskiekspertti olekaan, on Latokartanonkoski lajissaan hyvin vaikuttava. Tämä Kiskonjoen koski on Etelä-Suomen oloissa todella komea. Sääli, jollei rahaa sen nähtävyytenä pitämiseen ole.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti