sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Haunisten allas 3.11.

Sunnuntain ulkoilukohteeksi valikoitui Haunisten allas Raisiossa.

Paikka on 1973 rakennettu 38 hehtaarin tekojärvi Raision Mahittulan kaupunginosassa. Järven rakensi Raisio-Naantalin vesilaitos ja allasta käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 asti.

Tekojärven rantaviiva on 3,5 kilometriä pitkä. Sen ympäri kiertää polkuja ja ulkoilureittejä. Tällä kertaa järvenkierto sai jäädä, mutta toki jonkun matkaa sen reunoilla tallusteltiin.

Raision kaupungilla ei ole yleistä uimarantaa. Sellaista on kaavailtu Haunisten altaalle, jos alue otetaan virkistyskäyttöön.

Epävirallista virkistykäyttöä siellä näyttää olleenkin, sillä nuotiojäännöksiä, olut- ja mehutölkkejä sekä muuta roskaa näkyy valtavat määrät. Kummallista, ettei edes sen vertaa viitsitä nähdä vaivaa, että jätteet kannettaisin pois. Jos kaljaa tuodaan paikalle, luulisi tölkit tyhjänä palautuvat takaisin autolle ja kierrätykseen.

Alue on muutenkin todella ruokottomassa kunnossa. Mikäli Raisio tästä virallisen virkistysalueensa haluaa, on hommia tehtävä paljon. Järkyttävän näköisellä parkkipaikallakin lojuu ties mitä jätettä vanhasta vessanpöntöstä alkaen tukki- ja risukasoihin.














5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia olet ottanut,vaikka tekstin mukaan paikka ei ollut ollenkaan upea. Luontokuvaaja/kirjailija Markku Saiha tulee Uuteenkaupunkiin Talvinen Pohjanlahti-teemalla eiintymään kaupunginkirjastoon ma 11.marraskuuta klo 19. Olisi hauska nähdä sinutkin yleisössä.t. Tuula-Riitta

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. En kuvannutkaan vanhoja nuotioita tai roskia, mutta niitä alueella todellakin riittää. Harmi kyllä. Marraskuun alku ei taida olla muutenkaan paras aika nähdä Hanunisten allasta.

    VastaaPoista
  3. IHANA toi lehtisydän!

    Jossu

    VastaaPoista
  4. Uponnut vene oli erikoinen.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  5. Paljon alueella tuntuu liikkuvan ulkomaalaisia kalastusvälineiden kanssa. Liekö oluttölkit ja muut roskat heiltä... Alue näyttää tällä hetkellä ruokottomalta osaksi myös siksi, että altaasta on joksutettu vastikään suuri määrä vettä pois ja hakkuiden jäljiltä on paljastunut paljon vedenalaisia kantoja sekä puiden runkoja.
    Jarno

    VastaaPoista