Marjaniemen maaliskuuta

On pitänyt jo tovin käydä Marjaniemen luontopolulla Turun Ruissalossa. Tässä eräänä päivänä se sitten toteutui kun sattui sopivasti olemaan aikaa. 

Kevät- ja kesäaikaan Marjaniemessä on yleensä valtaisia lintujen konsertti, mutta maaliskuun alussa en nähnyt ainuttakaan lintua tai muutakaan eläintä. 

Takavuosina kävin Marjaniemessä keväisin kuvaamassa sammakoita, mutta nyttemmin se on jäänyt kun on löytynyt parempia apajia. Tosin katsellessani lätäköitä pitkästä aikaa, juolahti mieleen, että joskus vapun tienoilla tänne voisi taas tulla. 

Polku Ruissalon sillan suuntaan ei ole kovin pitkä, mutta sen varrella on paljon kaatuneita puita paksun vihreän sammaleen peitossa. Varsinkin kauhuelokuvien ystävät saavat vähällä mielikuvituksella loihdittua niistä vaikka minkälaisia monstereita.

Erikoisin bongaamani yksityiskohta oli kaarna, joka muistutti niin kulttielokuva Texas Chainsaw Massacren vanhaa herraa kuin hiljattain edesmennyttä näyttelijä Sulevi Peltolaakin. 

Katariinanlaakson pöllöpiilo

Sain hiljattain vinkin, jonka mukaan Katariinanlaaksossa olisi lehtopöllö bongattavissa aivan polun varrella.  

Parkkipaikalla törmäsin kaverini veljeen, joka oli kierrellyt luontopolulla muuten vaan. Pöllöstä mies ei ollut kuullutkaan. Moisesta ihmeestä innostuneena hän lähti uusintakierrokselle vetiselle polulle. 

17 hehtaarin luonnonsuojelualue Katariinanlaakso on tunnettu oravistaan. Ihmiset kantavat niille paljon syötävää, jyviä ja pähkinöitä. Tiedä sitten paljonko tavallinen orava jaksaa päivittäin ruoskuttaa vai jemmaavatko ne eväitä luontoon. Tällä menolla luulisi seudulla liikkuvan todella paksuja yksilöitä. 

Polun varrella pöllön sijaintia etsiskeli pariskunta, jonka arvelin olevan isä ja tytär. Pohjois-Karjalan murretta puhuneet ihmiset olivat saaneet vihiä "kyläpöllöstä" Raision Haarlan ruokintapaikalla, josta he Katariinanlaaksoon suoraan saapuivat. 

Saamani pöllöohjeet olivat todella hyvät. Ilman niitä ei linnusta olisi näkynyt edes kulmakarvoja. Kolo, jossa pöllö oli, oli niin piilossa, ettei sitä olisi havainnut ilman ohjeistusta. Otus näkyy tuossa alemmassa kuvassa juuri sen verran kuin se kolostaan esille tuli. 

Mäntyniemen talvipäivillä

Lauantaina 1. maaliskuuta käväisin Turun Hirvensalossa sijaitsevassa Kesäkoti Mäntyniemessä. Siellä järjestettiin PAU:n Varsinais-Suomen osaston perinteiset Talvipäivät.

Ennen vanhaan Mäntyniemen Talvipäivät keräsi valtavasti ihmisiä yhteen, mutta nykyään on paljon hiljaisempaa. Jokunen aktiivi perheineen sentään jaksaa tulla mukavaan tapahtumaan.   

Olen yleensä mennyt Talvipäiville maukkaan ruuan perässä. Toukoniemen Leenan hernekeitto on suorastaan taivaallisen hyvää. Sitä on tullut lusikoitua lautastolkulla. 

Nyt kokki oli vaihtunut ja keitossa lillui varmaan puolet sipulia. Kun kyseessä on aine, jota en voi sietää, jäi osuuteni valtavan kattilan tyhjentämisestä hyvin, hyvin minimaaliseksi. 

Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen. Takapihan katoksessa ahkeroi talonmies Grönberg grillimakkaroiden kimpussa. Luottamusmies Mäntylä paisteli vieressä lättyjä. Ja kyllä oli hyvää.

Viime talvesta poiketen tällä kertaa ei ollut mahdollisuutta kilpailla pulkanvedossa pitkin poikin Friskalanlahtea. Ohjelmistossa oli ainakin köydenvetoa, jonka tiimellyksessä työkaverini takki sai uuden värityksen märästä maaperästä. 

Eläköitynyt pieni työmies Matti Vikström tyhjensi parikymmentä linnunpönttöä. Osassa oli muniakin jäljellä. Nyt taas kelpaa tipujen saapua kesäksi Mäntyniemeen. 

Helmikuun kyhmyjoutsenet

Kuluvan helmikuun aikana olen käynyt muutaman kerran Turun Ruissalon Saaronniemessä, jota voisi kai kutsua vakioulkoilukohteekseni. 

Vaikka en suuri pakkastalvifani olekaan, on lounaisrannikolla vallinnut sateinen ja lauha keli ruvennut sekin tympimään. Sekaan on kuitenkin mahtunut pari erityisen hienoa päivää, jolloin ilma on ollut keväisen komea.

Tässä hiljattain huomasin erään Facebook-kaverini julkaisusta, että Saaronniemessä uiskentelee kyhmyjoutsenia. Kun tuli mahdollisuus käväistä katsomassa vieläkö kenokaulat seudulla vaikuttavat, kaasuttelin autollani kohti Ruissaloa. 

Vaikka kaupungissa oli kuin herran kukkarossa, iski luonto vasten kasvoja heti Saaronniemen parkkipaikalla. Viima oli armoton. Pipo, kaulaliina ja hanskat olivat välttämättömyys. 

Tuttavani hehkuttamat joutsenet löysin muutaman sadan metrin päästä Kolkannokasta. Puolentusinaa aikuista ja yksi poikanen uiskentelivat rannan läheisyydessä etsien ruokaa pohjasta. 

Joutsenet ovat hauskan näköisiä kurkottaessaan veteen pyrstö pystyssä. Meri tuskin tästä enää jäätyy, joten linnuilla ei liene huolta ruokapuolesta.