Helatorstain jälkeisenä perjantaina oli vapaapäivä, joka tuli käytettyä Teijon kansallispuistossa entisen Perniön kunnan ja nykyisen Salon alueella.
Kansallispuisto perustettiin 1. tammikuuta 2015 ja sen pinta-ala on noin 34 neliökilometriä.
Alueella on useita rengasreittejä, joista allekirjoittanut on talsinut useamman kerran 5,5 kilometrin pituisen Matildanjärven kierroksen.
Matildanjärven luontokeskuksen parkkipaikan vierestä lähtevä lenkki on käsittääkseni kansallispuiston suosituin. Maisemat ovat silmiä hiveleviä varsinkin osuuksilla, jossa Matildanjärvi on näkyvissä. Onneksi melkein koko ajan.
Reitin varrella on viisi taukopaikkaa; Kavanderinlahti, Roosinniemi, Välioja, Vilsbäck ja Kariholma. Osan matkaa kuljetaan Matildedalin kyläraittia pitkin. Talot ja pihat ovat pääosin hyvin hoidettuja ja kauniita katsella, joten asfaltilla kävely ei pahemmin harmita.
Matkalla näin tämän vuoden ensimmäisen sisiliskoni. Erikoisuus puolestaan oli valtava määrä nuijapäitä, joita liikehti rantavedessä. Varmasti tuhansia pieniä vipeltäjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti