lauantai 19. lokakuuta 2024

Lumi ja Maria Turussa

Syyskuun toisena sunnuntaina tapasin vanhat tuttuni Marian ja Lumin. Loppukesäiseen tapaansa he olivat Turussa lomalla, tehden tosin lähtöä seuraavana päivänä.

Lumi ei tosin kovin "vanha" tuttu ole, sillä kuvien ottopäivänä hän oli vielä kymmenen. Eilen tuli vuosia yksi lisää. 

Mariaan tutustuin aikoinaan samalla työpaikalla Turussa. Maailman turuilla paljon matkustellut nainen päätyi lopulta Kiinaan, jossa Lumi syntyi. Koronapandemian aikana maasta ei päässyt vuosiin pois, mutta kun pääsi, muutti perhe Englantiin. 




Maria oli ensimmäisen kerran fotomallinani kesällä 2008. Sittemmin aika monta kertaa, en ole pitänyt tarkempaa lukua. Lumi on ollut mukana aina tavatessamme; kerrassaan ilmiömäinen kameran edessä hänkin. 

Puhelimessa piti hetken miettiä missä tapaamme ja kuvia otamme, mutta asia ratkesi helposti. Turun linnanpuisto, osin linnan sisäpihakin ja Forum Marinumin edusta Aurajoen rannalla toimivat miljöönä. 








Pari linkkiä vanhempiin Maria & Lumi-kuviin:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti