Turun katukuvasta poistui toukokuussa yksi vakiohahmo, Port Arthurin kaupunginosassa asunut Risto "Öppe" Vesala.
Tutustuin Öppeen Rock Pub Pietrossa Linnankadulla syksyllä 1989. Ikäistään vähän vanhemmalta näyttänyt mies oli tuolloin 33-vuotias. Hän oli mukavaa juttuseuraa ja kuunteli samantyyppistä musiikkia kuin minäkin, esimerkiksi Acceptia, Status Quoa ja Helloweenia.
Musiikki ja elokuvat olivatkin Öppen tärkeimmät harrastukset. Elokuvateatterissa hän ei tietääkseni käynyt kertaakaan sinä aikana kun tunsimme, mutta innokas kotiteatterimies hän oli. VHS-kasetteja oli 1990-luvun taitteessa laatikkokaupalla ja sittemmin dvd-levyjä hyllyt täynnä.
Öppe henkilöityi vahvasti myös Ruisrockiin. Hän kävi jo ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970. Ihan viittäkymmentä festivaalia ei tullut täyteen - vuonna 2017 hänkin sai tarpeekseen Rockrockin muuttuneesta linjasta, jossa rokkia ei ollut enää kuin nimessä.
Käsittääkseni Öppe oli paljasjalkainen turkulainen ja asui koko ikänsä Portsassa. Hänellä tosin on sukulaisia Oulussa, joten en ole asiasta aivan satavarma. Oulussa hän lomailikin silloin tällöin ja sukulaiset kävivät Turussa vielä ainakin kaksi kesää sitten.
Ammatiltaan Öppe oli puuseppä. Nuorena poikana sirkkeliin jäänyt peukalo ei myöhempiä vaiheita pahemmin haitannut, vaikka hän tapaturman perusteella olikin 20 prosentin invalidi.
90-luvun alun laman myötä Öppe jäi pitkäksi aikaa työttömäksi. Vuosikymmenen aikana mies kävi ainakin maalarikurssilla, jonka perusteella kysyin häntä erästä asuntoakin maalaamaan.
Vuosituhannen vaihteen aikoihin istuimme iltaa Portsassa. Muistan hänen tuolloin sanoneen, että "herään aamuisin kuudelta, jos vielä joskus pääsisin töihin". Viimeiset parikymmentä vuotta Öppe olikin puuseppänä työkeskuksessa. Ensin Iso-Heikkilässä ja lopuksi Pansiossa taannoiseen eläköitymiseensä asti.
Öppen viimeisiä vuosikymmeniä varjostivat syöpäsairaudet. Hän selätti syövän peräti kuusi kertaa, mutta päällekkäin iskeneet kaksi eri syöpää olivat lopulta liikaa.
Öppe oli hämmästyttävän hyväkuntoinen siihen nähden, että koki varmasti rajujakin hoitojaksoja, joiden aikana joku toinen olisi ollut aivan loppu. Niin polkupyörä kuin ruohonleikkurikin etenivät rivakasti miehen käsittelyssä.
Tavatessamme hän ei koskaan valitellut heikkoa oloaan tai kovaa kohtaloaan, vaan jaksoi aina olla hymyssä suin. Hoitojen aikana korkki pysyi kiinni, mutta muuten mies ei lasiin sylkenyt. Tupakkakin paloi loppuun asti.
Risto mun sukulainen. Isäntä on vuosikymmeniä käynyt joka kesä ripen luona. Itekkin reilu parikymmentä vuotta, muutama jäänyt välistä. Nytkin oli riston kanssa sovittu heinäkuun loppuun, mutta valitettavasti kävi pahin pelko ennen sitä. Hyvin olit kuvaillut. Siinä oli vaatimattomin ihminen ketä tiedän ja koskaan, ei koskaan valittanut mistään, vaikka vara ois ollut! Kaikki sais ottaa oppia siitä! Lepää rauhassa Öppe ❤️ -NK
VastaaPoista