Jääkaudella syntynyt pitkulainen Jurmo on viitisen kilometriä pitkä ja kilometrin leveä Salpauselän jatke. Kivisellä saarella on kymmenkunta vakituista asukasta ja vuonna 1846 rakennettu kirkko.
Runsaan kasvi- ja eläinlajiston takia Jurmoa pidetään Saaristomeren kansallispuiston arvoikkaimpana kohteena. Suurin osa Jurmon maa- ja vesialueista on sen neljän kantatilan omistuksessa.
Museovirasto on määritellyt Jurmon kylän valtakunnallisesti merkittäväksi valtakunnalliseksi kulttuuriympäristöksi osana Länsi-Turunmaan ulkosaariston kyläasutusta.
Kävin Jurmossa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2017. M/S Eivor-yhteysaluksen kanssa matkustaessa oli keskiviikkoisin tilaisuus viettää saarella viitisen tuntia. Tätä mahdollisuutta käyttäen kivierämaata monin paikoin muistauttavaa Jurmoa ehti nähdä aika laajalti. Aiheesta enemmän blogilinkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/08/jurmon-reissulla-kesakuussa.html
Elokuun alussa kuluneena kesänä tehty toinen reissuni Jurmoon oli sikäli aivan erilainen, että nyt oli tarkoitus viettää mökkiyö saarella ja suunnata seuraavana päivänä visiitille Utöön.
Olin kuullut, että Jurmon mökit menevät kuin kuumille kiville vuodenajasta riippumatta. Varasin hyvissä ajoin, tai ainakin käsittääkseni hyvissä ajoin, mökin yrittäjä Klas Mattsonilta. Viime tammikuussa varauskalenteri näytti jo aika täyttä, mutta sopiva rako löytyi kuin löytyikin elokuulle.
Mukana matkassa olivat työkaverini Kaj Ahlroth ja Sunttu Sundell, jotka ovat ahkeria maailmanmatkaajia, mutta Jurmo uupui vielä kummankin kalenterista.
Mökkinämme oli Mattsonin tiluksilta löytyvä Pigamurju. Ehdin jo unohtaa mitä tuo eestinkieltä muistuttava nimi taas tarkoittikaan, mutta joku sen kyllä tiesi.
Mökki oli varustelutasoltaan aivan riittävä. Juoksevaa vettä ja vesivessaa olisin toki kaivannut, mutta kyllä ulkopuuceessa käynti vaikkapa vain kerran kesässä karaisee kummasti.
Jurmossa on erillinen telttailualue, jossa yöpyminen olisi varmasti sekin kokemus. Olen vaan nykyään sen verran mukavuudenhaluinen, että mökki lienee ainoa vaihtoehto. Lisäksi olen jo kaksi kertaa saanut borrelioositartunnan punkeista, joita epäilen Jurmossakin olevan runsaasti.
Mattsonin kotieläimet, neljä alpakkaa, tepastelivat mökkimme lähistöllä. Alpakat ovat alunperin eteläamerikkalaisia villantuontantoon jalostettuja kamelieläimiä. En huomannut kysyä mistä ovat Jurmoon saapuneet.
Sellaisen havainnon tein, että toisin kuin esimerkiksi vaikka porot, alkapat paskoivat samaan kasaan, eivätkä suinkaan pitkin pihaa. Ei muuten mitään, mutta tuo kasa sattui vaan olemaan käytännössä mökkimme pihalla. Mutta mitäpä siitä, mukava erikoisia eläimiä oli katsella, vaikka vähän haisikin.
Kävely pitkin poikin Jurmoa on erikoinen kokemus. Saaren luonnon sanotaan muistuttavan vähän Tunturi-Lapin maisemia ja osin näin onkin. Karua maastoa lähes silmänkantamattomiin.
Aivan kaikille tarpomista Jurmon kivikoissa en suosittele. On se sen verran rankkaa puuhaa. Onneksi meillä kävi hyvä tuuri, ettei tuulta ollut juurikaan, eikä etenkään satanut. Muuten olisi varmaan mennyt mökkeilyksi kokopäiväisesti.
Mainita pitää myös saaren rannassa oleva kioskiravintola. Se on huomattavasti paremmin varusteltu kuin luulin. Välttämättä omia eväitä ei olisi tarvinnut ottaa ollenkaan kassikaupalla mukaan, koska murkinaa ja juotavaa myydään rannassakin yllättävän huokeaan hintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti