perjantai 3. kesäkuuta 2016

Varietee83 feat Jussi Hakulinen

Varietee83 on manageri Petri Vallinin viime vuoden loppukesällä kehittelemä turkulaispunkkarien kokoonpano, jonka ideana oli soittaa 1983 ilmestyneen -yhtyeen debyyttialbumi Varieteen kappaleita punk-versioina.

Varietee83 on heittänyt melko paljon keikkaa sitten viime syksyn. Jossain vaiheessa Yön alkuaikojen dynamo, biisintekijä, kosketinsoittaja ja laulaja Jussi Hakulinen sai vihiä orkesterista. Nyt hän on liittynnyt siihen mukaan ja ensiesiintymisensä sen riveissä tapahtui viime viikon perjantaina Naantalissa Taimon Krouvissa.

Manageri Vallinin pyynnöstä otin viime syyskussa bändistä promootiokuvia. Sessio tehtiin Turussa Kakolanmäellä. Mielestäni kuvista tuli oikein hyviä ja karut sällit sopivat täydellisesti vankilamiljööseen. Vallin kyseli viime viikolla halukkuuttani tulla uudelleen kuvaamaan yhtyettä ja sehän sopi.

En ollut aikaisemmin käynyt Turun Orikedolla sijaitsevalla treenikämpällä. Perille löysin kumminkin kivuttomasti. Samassa kiinteistössä treenaa useita yhtyeitä, mutta en oikein saanut selville mitä kaikkia. Joku kiinteistössä harjoitteleva orkesteri oli kuulemma parhaillaan Euroopan kiertueella.

Ehdin kuulla Varietee83:n harjoittelevan Yön kakkosalbumilta Nuorallatanssija alunperin löytyvää suomalaisen rockin klassikkoa Joutsenlaulua. Särökitaralla tuettu, Hakulisen kosketinsoittama ja laulama kappale kuulosti pirun hyvältä. 

Koska miljöö oli minulle tuntematon, mietin pikaisesti missä kohtaa kuvia kannattaisi ottaa. Vaihtoehtoja ei ollut paljoa, mutta pari ideaa sikisi välittömästi. En tiennyt miten Jussi Hakulinen mahtaa käyttäytyä kuvaustilanteissa, enkä halunnut pomputella bändiä kovin kauaksi treenikämpän hämäristä.












3 kommenttia:

  1. Hyviä, luonnollisia kuvia. Aito tunnelma. Niin alkoi se kaunis Varietee!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentista ja mukava jos tykkäät. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      PS. Linkitän tän sivun Varietee83:n FB-sivulle:
      https://www.facebook.com/varietee83turku/?fref=ts

      Poista