Duran Duran, Andy Taylor vasemmalla.
Duran Duranin syntikkapop oli tuon ajan Suomessakin varsin suosittua. Etenkin tyttöjen keskuudessa. Minulle bändi oli pitkään kuin punainen vaate härälle, mutta olen varttuneemmalla iällä lämmennyt orkesterille. Hyviä biisejä he tekivät toki jo tuolloin - Planet Earth ja Hungry Like A Wolf olivat kappaleita, joista tykkäsin kyllä 80-luvullakin.
1985 huomasin, että Andy Taylorhan osaa revittää kitaraansa kunnon rokkarin tavoin. Tuolloin hän perusti yhdessä Duran Duran -basisti John Taylorin, laulaja Robert Palmerin ja rumpali Tony Thompsonin kanssa bändin nimeltä Power Station. Yhtye esitti muistaakseni Hittimittari -ohjelmassa T-Rex -lainan Get It On ja olin kummissani. Lässyjätkät vetivätkin kunnon rokkia!
1987 ilmestyi Andy Taylorin soololevy Thunder. Musiikki oli tuon ajan hard rockia, vahvasti jenkkivivahteista sellaista. Viimeistään tuolloin Taylor hyväksyttiin rokkariksi minunkin kirjoissani.
Levyllä oli mukana mm. entinen Sex Pistols -kepittäjä Steve Jones, joka varmasti lisäsi Taylorin katu-uskottavuutta omalta osaltaan. Eihän Sex Pistols ja Duran Duran kuulosta kovin todennäköiseltä yhdistelmältä, joten homma saattoi olla Taylorin puolelta taktinen veto.
Thunderilla on monta todella hyvää biisiä. Suosittelenkin levyä kaikille, joiden musiikkimaku menee Bruce Springsteenistä Billy Idolin kautta vaikka Kissiin. Kiekon paras kappale lienee I Might Lie. Se ansaitsisi olla klassikko, mutta on valitettavasti jäänyt harvojen herkuksi.
Taylorin myöhemmistä vaiheista en sen kummemmin tiedä. Hän on lähivuosikymmeninä kumminkin soitellut jälleen sekä Duran Duranin että Power Stationin kanssa.
1990 ilmestyneestä coverlevystä kuulin vasta eilen, kun seikkailin Youtubessa. Dangerous sisältää Taylorin nuoruuden suosikkibiisejä hänen versioinaan. Näytepalojen perusteella levyn voisi hankkia jos jossain vastaan tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti