Kaislatuuli: Sunnuntairetki Ahvensaareen

Ahvensaari sijaitsee Korppoossa Varsinais-Suomen maakunnassa nykyisen Paraisten kaupungin alueella.

Ahvensaaressa toimi vuonna 1845 perustettu kalkkikaivos, joka oli vuodesta 1935 Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön (nykyinen Nordkalk) alaisuudessa. Kalastuksen ohella kaivostoiminta oli merkittävä elinkeino, jonka parissa työskenteli noin 60 työntekijää.

Parhaimpina aikoina Ahvensaaressa asui noin 160 ihmistä ja äänioikeutettuja oli pari sataa, koska saari oli tuolloin alueen keskus. Koulu toimi työntekijöiden kasarmissa, kunnes kyläkoulu rakennettiin 1952.

Kaivos suljettiin 1956. Sitä seurasi kyläkoulun lakkauttaminen 1967. Samoihin aikoihin kaupankin ovet pantiin säppiin. Kaupallinen kalastus ei ollut enää kannattavaa. Karjanhoitokin lopetettiin.

Asukkaita Ahvensaaressa on nykyään kymmenkunta ja saman verran kesäasukkaita. Viimeinen vauva syntyi vuonna 1989, jonka jälkeen nuori perhe muutti saaresta pois.

Kaiken tämän jälkeen voisi luulla, ettei Ahvensaaressa ole enää paljon mitään. Veneilijöitä sinne kuitenkin vetää vanhat kaivoslouhokset, joista Ronuddenin niemellä sijaitseva iso louhos on suosittu uimapaikka. Vihertävä vesi houkuttelee ihmisiä polskimaan.

Veneretkellämme heinäkuisena sunnuntaina kohteena oli juuri samainen Ronuddenin niemi, johon kuskimme Markku sai kätevästi paattinsa kiinnitettyä.

Minkäänlaista laituria ei ollut tarjolla, mutta koivukynnäksen viereen veneen sai helposti. Lähistöllä näkyi kalkkikaivoksen vanha ammusvarasto.

Maasto ei ole helpoimmasta päästä Ronuddenissa. Minkäänlaisia kieltomerkkejä en huomannut, mutta piikkilankaa on ennen muinoin vedetty sen verran paljon, että sitä sai varoa vieläkin.

Louhoksen toisessa päässä oli paljon uimareita. Ulkomaan kieliä molottavia perheitä saapasteli vastaan vähän väliä.

Mäki alas uimapaikalle näytti niin jyrkältä, etten ollut innokas kokeilemaan pysynkö pystyssä vai miten mahtaa käydä.

Kävin ensimmäisen kerran Ahvensaaressa lähes päivälleen viisi vuotta sitten. Tuolloin siirryimme veneellä toiselle puolelle saarta, jossa on myös louhoksia. Nyt sama homma suoritettiin kävellen, koska se silmämääräisesti näytti helpolta.

Kaunis ja vehreä lehtometsä pähkinäpuineen oli kuin toisesta maailmasta kaivosmiljööseen verrattuna. Etenimme helppokulkuista tietä pitkin lehmähaan kohdalle, josta kohti puista kävelysiltaa.

Kyltti kävelysillan päässä näytti suunnan Kirmonniemelle. Metsässä oli valkoisella maalilla sudittuja täpliä siellä täällä. Mutta millaista maastoa se olikaan - varmasti yksi hankalimmista reiteistä kautta luontopolkuhistoriani.

Kävelyä kivikossa ei yhtään helpottanut kipeä varpaani, jota piti varoa joka askeleella. Jos olisin tiennyt mitä edessä on, olisin melkeinpä jäänyt vastarannalle istuskelemaan.

Matkalla kummastelimme ilmeisesti jääkauden muovaamia kallioita. Harvemmin moisiin luonnon taideteoksiin törmää.

Vaikka polku Kirmon louhokselle oli vaikea ja vaarallinenkin, odotti perillä erikoinen näky veden valtaaminen luolineen. Louhosalue on aidalla suljettu, mutta miehen mentävä rako siihenkin oli tietysti taivutettu.

Korostettakoon, että louhosalueelle on pääsy kielletty ja liikkuminen siellä tapahtuu omalla vastuulla.