perjantai 9. elokuuta 2024

Pitkästä aikaa Naantalissa

Vaikka Naantali sijaitsee vain kuudentoista kilometrin päässä Turusta, on allekirjoittaneella kulunut varmaan kaksi vuotta edellisestä käynnistä Naantalin vanhassa kaupungissa. 

En laske Naantaliksi siihen lähivuosikymmeninä liitettyjä naapurikuntia Merimaskua tai Rymättylää, joissa olen käynyt tänäkin kesänä pari kertaa. 

Kesälomani ensimmäisen viikon tiistaina piti olla valokuvaussessiot erään daamin kanssa. Se tietysti peruuntui; syynä kuulemma 58% prosentin sateen mahdollisuus. Kuten arvata saattoi, pisaraakaan ei tippunut taivaalta koko päivänä... 

Koska olin varannut päiväohjelman tätä varten, piti aamupäivällä kehittää jotain uutta tilalle. Ei muuta kuin Peugeutin nokka kohti Naantalia. 

Auton jätin sorakentälle entisen linja-autoaseman viereen. Harmi kun sekin rakennus piti purkaa uusien kerrostalojen tieltä. Samalla meni ensiluokkainen grillikahvio, jossa oli seutukunnan parhaat makkaraperunat. Kannatti tulla kauempaakin syömään. 

Turistikausi kukoisti vielä viime viikon alkupuolella. Vanhan kaupungin rantaravintolat pursuivat ruokaa ahnaisiin kitoihinsa haarukoivista asiakkaista. 

Kesän kuumimpiin uutisointeihin varsinkin Turun seudulla on kuulunut legendaarisen höyrylaiva Ukkopekan toiminnan lopettaminen. Alus on tarkoitus myydä Ruotsiin, koska Turun kaupungin asettamilla ehdoilla sillä ei omistajansa Pentti-Oskari Kankaan mukaan ole enää toimintaedellytyksiä täällä. 

Turun ja Naantalin väliä seilaava laiva oli käyntipäivänäni Naantalin vanhan kaupungin laiturissa. 


Seuratessani kirkkopuistossa musiikkiesitystä, lähestyi istumapaikkaani rollaattoria työntävä vanha herra . Hän kysyi onko penkillä tilaa. Olihan toki. 

Mies osoittautui entiseksi ravintoloitsijaksi. Vielä viisi vuotta sitten hän hääräili tiskin takana kaljaa myymässä ja viettelee nykyään eläkepäiviä. 

Heittelin ilmaan muutamien potentiaalisten asiakkaiden nimiä. Jokaisen kohdalla tuli nyökkäys. Muistuipa mieleen, että olen itsekin käynyt hänen pubissaan vuosituhannen vaihteen tienoilla. 



En muistaakseni ollut aiemmin vieraillut Naantalin kirkossa. Nyt kun ovi oli kutsuvasti auki, päätin kävellä sisälle historialliseen rakennukseen. 

Naantalin keskiaikainen harmaakivikirkko oli alun perin Naantalin luostarin kirkko. Nykyään se on ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus. Kaupunki ja luostari on perustettu 23. elokuuta 1443. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti