Kakolanmäen alla ja päällä

Turun päivää vietettiin syyskuun kolmantena sunnuntaina 17.9. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1961 lähtien. Kaupunkilaisille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia tutustua omaan kotikaupunkiinsa ja esimerkiksi moniin museoihin on vapaa pääsy. 

Luultavasti jokaiselle löytyi jotain kiinnostavaa mikäli vaan vaivautui kotisohvalta ulos ihmisten pariin. Tapahtumalista vaikutti ensi alkuun loputtomalta, mutta nopeasti siitä sai poimittua jyvät akanoista. Esimerkiksi Turun linnaa en edes harkinnut, koska todennäköisesti siellä olisi ollut valtava ruuhka. 

Aamupäivällä osallistuin työkaverini Petterin kanssa opastettuun kierrokseen Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla. Sofiankadun ja Korkeavuorenkadun kulmasta käveltiin sisälle massiiviseen luolastoon, jossa tulijoita odotti Jakke Jokijuna. Normaalisti juna ajelee Aurajoen rannassa turisteja pullollaan, mutta nyt se kiemurteli pitkin jätevedenpuhdistamon käytäviä. 

Kierros kiven sisällä oli melko pikainen, mutta jätevesiprosessista kertonut kaveri oli oikein asiantunteva. Uskoisin tämän olleen suurimmalle osalle hyvinkin mielenkiintoista, eikä paskakaan haissut odotusten mukaisesti. 

Olin keväällä 2016 jätevedenpuhdistamolla huomattavasti laajemmalla kierroksella. Siitä tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/04/tutustumiskierros-kakolan.html

Entisessä Turun Lääninvankilassa toimii nykyään Hotel Kakola. Turun päivän ohjelmaa katsellessani  hotellin avoimet ovet pisti silmään ja kohde olikin seuraavana vuorossa. 

Matkalla ylös mäelle kävelimme taannoin edesmenneen kaverini asunnon ohi. Ikkuna oli selällään, jota se on varmaan ollutkin koko kesän. Tuulettamista riittänee vielä pitkään, koska tietojeni mukaan ruumis ehti muhia pari viikkoa kämpässä ennen kuin naapurit havahtuivat tilanteeseen. 

Lääninvankilan ja viereisen Turun keskusvankilan eli Kakolan vankilatoiminta siirrettiin Turun Saramäkeen vuonna 2007. Ristinmuotoinen lääninvankila on lähivuosina muutettu hotelliksi ja juuri Turun päivänä se juhli kolmevuotista olemassa oloaan. 

Olen kolme kertaa aiemmin käynyt vanhassa lääninvankilassa. Ensimmäinen visiitti oli joskus 80-luvun lopulla lukion yhteiskuntaopin tunnin puitteissa. Toinen puolestaan syksyllä 2008, jolloin Kakolanmäen hylättyihin vankiloihin tehtiin ensimmäistä kautta opastuskierroksia. 

Kolmas kerta oli kesällä 2015, kun entisessä vankilarakennuksessa järjestettiin taidenäyttely. Olen varmaan turhempaakin taidetta nähnyt, mutta harva tälle spektaakkelille veti vertoja. Aiheesta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/07/taidenayttely-turun-entisessa.html

Hotel Kakolaan oli tilattu vain yksi opas johdattamaan uteliaiden runsasta joukkoa. Puolisen tuntia odoteltuamme pääsimme uuden ryhmän mukaan. Pikaisen laskutoimituksen mukaan siinä oli 35 ihmistä.

Oppaan nimen ehdin jo unohtaa, mutta sellainen kutina on, että olen häneen jossain yhteydessä aiemminkin törmännyt. Äänikin oli kovin tuttu. 

Kakola-kierroksella viisitoista vuotta sitten hän ei ainakaan ollut, koska muistan silloisen oppaan hyvin. Mies kyseli tarvitseeko joku ruotsinkielistä selostusta, jolloin eräs ryhmämme jäsen tokaisi "Puhutaan vaan suomea kun kerran Suomessa ollaan". Opas kiehui posket punaisina. "Minua ei ole koskaan näin verisesti loukattu!", kuulin hänen kertovan kollegalleen. Pienestä se on kiinni.  

Hotel Kakolassa on oikeastaan vain kiviset ulkoseinät tallella vanhasta talosta. Sisällä on tehty niin massiivinen remontti, etten kuuna päivänä olisi uskonut olevani samassa rakennuksessa. 

Pätevä oppaamme kertoi sekä vankilan vaiheista että talon nykyvaiheista. Kuuntelin mielenkiintoisia juttuja korvat höröllä. Selvisi sellainenkin, että rakennuksessa on Suomen ainoa kirkko, jossa on A-oikeudet. 

Kierroksen päätteeksi olin kuin puulla päähän lyöty. Hienompaa paikkaa en muista aikoihin nähneeni. Mikään eliittitalo se ei silti ole, vilkaisin nimittäin hintoja. Ainakin syyskuulle kahden hengen huone näytti olevan 119 euroa. Upeaan miljööseen ja kehuttuun aamupalaan suhteutettuna se ei mielestäni ole lainkaan mahdoton hinta.  

Vajaa puoli tuntia kestäneen opastuksen loputtua kiitin luojaa, että olimme ajoissa liikkeellä. Jonossa oli satoja ihmisiä pitkälle pihan puolelle asti. Itse en olisi jaksanut jonottaa tuntitolkulla, enkä usko monen muunkaan sellaiseen ratkaisuun päätyneen. Oppaita olisi Turun päivän kunniaksi pitänyt haalia enemmän kuin yksi.