Famagustan väkiluku on noin 40 000. Sijainti on Kyproksen itärannikolla pääkaupunki Nikosiasta itään. Se kuuluu saaren tärkeimpiin satamakaupunkeihin Limassolin ja Larnakan ohella.
Antiikin aikana Famagustan paikalla sijaitsi Arsinoen kaupunki ja sen lähellä Salamis, joka oli saaren merkittävimpiä kaupunkeja.
Kaupunkikierroksella oli alkuun jonkun verran oppaan perässä kävelyä, mutta pääosin sai tallustella omatoimisesti ja katsella paikkoja.
Kissoja oli Famagustassakin valtavat määrät. Ravintolapöydän alle kun vilkaisi, oli siellä jo kaveri odottamassa osuuttaan. Hampurilaispihvin palat tuntuivat maistuvan hyvin.
Yksi kaupungin päänähtävyyksistä on entinen Pyhän Nikolaoksen katedraali. Massiivinen rakennus on nykyään muslimien käytössä ja tottelee nimeä Lala Mustafa Pasha-moskeija.
Sisällä olisi varmasti ollut paljon nähtävää. Kun huomasin miten sinne mennään, jäi asia sitten sikseen. Ovella nimittäin piti riisua kengät ja asetella pyyhkeen tai hameen kaltainen rätti säärien peitoksi, ainakin mikäli sattui olemaan sortsit jalassa. Minä kun en mustafoja kumartele.
Ennen vuonna 1974 tapahtunutta Turkin sotajoukkojen miehitystä kaupungissa oli jo noin 40 000 asukasta, mutta kreikkalaiset joutuivat muuttamaan muualle. Modernilla hotellien täyttämällä alueella asui etupäässä kyproksenkreikkalaisia kun taas historiallisella muurien ympäröimällä alueella turkkilaistaustaisia.
Famagusta oli miehityksen jälkeen vuosia suljettu kaupunki. Vuodesta 2003 lähtien siellä on voinut jälleen vierailla.
Osa kaupungista on edelleen suljettua aluetta. Bussimmekin ajoi läheltä Varosian kaupunginosaa, joka oli ennen täynnä kukoistavia hotelleja ja Välimeren suosituimpia lomakohteita 13 000 vuodepaikkoineen. Nyt sen rappiota saattoi katsella piikkilanka-aitojen takaa. Valitettavasti kuvia siitä ei ole.
TSS Travel Service Scandinavian kiertomatkoihin kuuluu Turkin valtion sponsoroima kyyditys suljettuihin myyntihalleihin. Bussilasteittain turisteja pääsee ihmettelemään valtavia tavaramääriä ja innokkaita kauppamiehiä.
Entinen työkaverini, arkeologi Timo Sepänmaa, kritisoi kovasti tällaista toimintaa kun pari vuotta sitten kyselin häneltä Turkin Kappadokian kiertomatkasta. Hän ei pitänyt lainkaan moisesta pakkosyötöstä. Silloin vähän naurahdin asialle, mutta hymyni hyytyi Pohjois-Kyproksella.
Famagustassa meidät vietiin monen hehtaarin kokoiseen mattokauppaan, joka sijaitsi suljetulla alueella satamassa. Porukka ohjattiin sisälle ja oppaan perässä mentiin massiiviseen mattojen täyttämään huoneeseen.
Paikalle porhalsi selkeää suomea puhunut paikallinen mies, joka kertoi olleensa viisitoista vuotta Raahessa pizzeriayrittäjänä. Hänellä oli sana ja vitsit hallussa. Pian jo tarjoiltiinkin teetä, kahvia ja paikallista pontikkaa, rakia. Seuravaaksi ruvettiin esittelemään mattoja monen miehen voimalla. Niitä heiluteltiin kuin frisbeetä, rullattiin auki, kiinni ja käsiteltiin vaikka miten päin.
Kun esitys loppui, kipittivät pitkin seinustoja nojailleen miehet juttusille. He olivat siinä aikansa profiloineet potentiaalisia ostajia. Minulle eräs myyjä yltyi selittämään Motörheadista, kun ilmeisesti bändipaitani avulla luuli voivansa kaupata maton.
Ennen kuin ehdin sanoa yhtään mitään, olinkin jo jossain toisella puolella hallia mattojen kyllästämässä huoneessa. Kaupanteko ei kuitenkaan kiinnostanut minua pätkääkään, joten mies taisi jäädä sillä kertaa ilman prosenttejaan.
Oma savottansa oli löytää sokkeloisesta hallista ulos. Paikka oli kuin labyrintti. Onneksi seinissä oli siellä täällä opasnuolia. Ulospääsyä etsiessäni näin suomalaisia kohtalotovereita ahnaat kauppiaat kimpussaan.
Ikävä kyllä muuten mainion lomaviikon aikana pakko-ostoksille menoa tapahtui vielä peräti kaksi kertaa.
Valtava nahkatakkihalli toimi samalla periaatteella kuin mattokauppakin. Ennen kuin ehdin edes nielaista, olin jo sovittamassa sinänsä komeaa nahkatakkia. Meni kumminkin pitkään ennen kuin yli-innokas myyjä ymmärsi, etten ole kiinnostunut hänen 2 500 euron hintaisesta takistaan.
Jalokivimyymälässä oli onneksi vähän rauhallisempi meininki. Ainakaan minulle ei kukaan tullut tyrkyttämään kaulakoruja tai sormuksia. Hallistakin löysi ulos ihmeen helposti ihan omatoimisesti.
Bussissamme nousi pikku poru tällaisesta toiminnasta. Oppaalle oli kai useampikin matkalainen valittanut. Hän puolestaan näytti ottavan oikein kunnolla nokkiinsa moisesta ininästä. Kuulimme nimittäin pitkän palopuheen. "Kun maa on näin köyhä, pitää turisteja ohjata ostoksille. Teidän täytyy vaan hyväksyä tämä, koska se kuuluu matkaohjelmaan" ja niin edelleen.
Tehdashalleissa naiset väsäävät mattoja pienellä palkalla. Ilmankos Pohjois-Kyproksen kaupunkien katukuvassa näkyi valtavasti joutilaita nuoria miehiä. Heistä tuli väistämättä mieleen nämä "sotaa paenneet" vetreät nuorukaiset, joita Suomeenkin saapui paperittomina turvapaikkaturisteina syksyllä 2015 yli 30 000, pääosin Irakista. Nyttemmin itse pääministeri Juha Sipiläkin on huomannut, että kyseessä oli suuren luokan kusetus, jonka jälkipyykkiä pestään vielä pitkään.
Matto- tai muita kauppoja ei saanut valokuvata.
Muuten okei päivä oli....Mutta toi vähäisin myyminen ärsytti !
VastaaPoista