Auringonlasku Saaronniemessä 27. syyskuuta

Sunnuntaina 27. syyskuuta kävin tapani mukaan Turun Ruissalon saarella ajelulla ja pienellä kävelylenkillä. 

Kello sattui olemaan sen verran paljon, että Saaronniemen rannoilla kävellessäni aurinko rupesi menemään mailleen. Tyynenä syysehtoona kun ei ollut kiire mihinkään, jäin odottelemaan millainen auringonlasku mahtaakaan tulla. Ja se kannatti, tuli meinaan aika komea.

Vieraskielisestä puheesta ja parkkipaikalla olleista autoista päättelin, että ilmeisesti latvialaisporukka oli Kolkannokan rannalla kalastamassa. Eräs kaveri sattui olemaan juuri sopivasti hollilla rantakivillä, joten annoin kameran laulaa. Tuloksena on mielestäni erinomainen siluettikuva, jossa mies on juuri napannut kalan, joka sätkii siiman päässä. 

Lähetin foton Turun Sanomiin, jossa se julkaistiin Lukijan kuva-palstalla viime viikolla. Tällä kertaa peräti kolmelta työkaveriltakin tuli palautetta. Yleensä vastaavassa tilanteessa ehkä yksi muistuttaa asiasta.

Kerran ennen aamuvuoron alkua selasin Turun Sanomia taukotilan pöydässä. Huomatessani kuvani julkaistun päivän lehdessä, sanoin spontaanisti "Ovat näköjään julkaisseet kuvani tänään". "No mitä siitä sitten?", kuului tympeä vastaus vierestä. Niin, eipä kai oikeastaan yhtään mitään. En ole tämän jälkeen lehden sisältöä tuossa huoneessa pahemmin kommentoinut.

 

Auringonlasku Mäntyniemessä 12. syyskuuta

Käväisin vajaat kaksi viikkoa sitten PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n kesäkoti Mäntyniemen laiturilla istuskelemassa. Paikka sijaitsee Turun Hirvensalossa.

Laiturinnokasta merelle katsellessani sopi samalla pohtia työpaikkani pakettilajittelijoiden tulevaa uutta työehtosopimusta. Kolmekymmentä prosenttia palkasta pois, samoin ilta- ja yölisät sekä arkipyhäkorvaukset. Joustovapaat joutavat nekin mennä. Jos siis sopimus menee sellaisenaan läpi, kuten työkaverien kesken jo varmana pidetään.

Masentavan syyskuun ainoita valopilkkuja ovat olleet nämä muutamat luonnon helmassa käynnit. Tästä istunnosta sikisi samalla jonkun verran julkaisukelpoisia kuviakin.

Auringonlasku Saaronniemessä 13. syyskuuta

Eilen oli perjantai 13. päivä, joka tunnetaan yleisesti epäonnen päivänä. Minulle se ei sen suurempaa haittaa kai tuottanut, koska tasaista stressiä on podettu jo parisen viikkoa työnantajan suunnitelman takia, jonka mukaan palkkamme tippuisi 30-50 prosenttia ja kaikki muutkin edut kuten lomat ja työterveydenhuolto huononisivat tuntuvasti uuden työehtosopimuksen myötä.

Pääministeri Antti Rinne (sd) ennätti eilen Iltalehdessä kommentoimaan Postin muuttuvaa tilannetta muun muassa siten, että "Postinjakajat voisivat koputella ovelle ja kysyä onko kaikki hyvin ja haluatko maitoa?". Itse työskentelen pakettilajittelussa, josta koko soppa sai alkunsa, mutta äkkiäkös tällainen laajenee jakeluunkin.

Eilen kävi myös ilmi, että omistajaoikeusministeri Sirpa Paatero (sd) on Iltasanomien Taloussanomien mukaan jo kesällä antanut siunauksensa Postin palkanalennuksille, vaikka syyskuun alussa ehdottikin aikalisää asian käsittelylle! Surullinen tilanne minulle ja varmaan kaikille työkavereilleni.

Huonojen fiilisten saattelemana päädyin eilen Turun Ruissalon Saaroniemeen. Sain tilapäisen rauhan katsellessani värikästä auringonlaskua. Onneksi kamera oli mukana ja ehdin tallentaa vain noin vartin verran kestäneet näkymät.

Sattumalta bongasin Saaronniemen "merihirviönkin", joka oli parkkeeranut ruhonsa hiekkarannalle.

Auringonlasku Kolkannokassa 25. maaliskuuta

Viime sunnuntaina tuli tehtyä extempore-reissu Turun Ruissalon Kolkannokalle.

Tähän aikaan vuodesta valoa on jo melko pitkään. Satuin paikalle juuri sopivasti auringonlaskun aikoihin. Kelloja siirrettiin kesäaikaan edellisenä yönä.

Jonkinlaisiksi bravuureikseni lasken kuvat kaisloista. Blogin nimikin juontaa tästä, tuulessa heiluvista kaisloista. Niitä olen vuosien varrella kuvannut usein. Ruissalossa sattui taas kohdalle tällainen hetki.

Harvemmin tulee illalla käytyä Ruissalossa. Ainakin tämänkertainen oli hyvää vaihtelua ja valo erilainen kuin yleensä.

Suunnitelmissa on jossain vaiheessa kevättä, ehkä jo ensi kuussa, mennä joku lauantai porukalla Saaronniemeen grillaamaan. Jahka ilmat tästä vähän lämpenevät, asia lienee hyvinkin toteutuskelpoinen.

Maisaaressa mökkeilemässä

Naantalin Rymättylässä sijaitseva Maisaari on Turun kaupungin ulkoilusaari. Vepsän ja Pähkinäisten ohella se tarjoaa monenlaista aktiviteettiä mökittömille kansalaisille tai muuten vaan saaristosta tykkääville.

Vepsä on tullut tänäkin kesänä hyvin tutuksi, mutta Maisaari ja Pähkinäinen ovat jääneet jostain syystä vieraiksi. Asiaan oli korkea aika tehdä muutos, joten varasin elokuun alkupuolella Maisaaresta mökin kahdeksi yöksi.

Olin käynyt saarella kerran aikaisemmin, kesällä 2010 eräällä yksityismökillä muutaman tunnin visiitillä. Tuolloin en kuitenkaan saanut 190 hehtaarin saaresta juuri minkäänlaista kokonaiskuvaa.

Maisaareen kulkee yhteysalus Isla. Vuonna 1962 Norjassa rakennettu entinen vuonolaiva on lähivuosina kunnostettu Suomessa uuteen uskoon ja palvelee nyt Rymättylän saaristossa.

Lähtösatamana toimii Rymättylän Haapalan ranta, jonne ei ole päätieltä minkäänlaista opastusta. Haapala -tienvitta toki kököttää tienhaarassa, mutta mainintaa Islasta tai yhteysaluslaiturista ei ole koko matkalla. Piti turvautua kaverin puhelinapuun, jotta perille löysi.

Vaikka Maisaaren nettisivuilla lukee aivan selkeästi yhteysaluksen lähtöpaikkana Haapala, eli vielä automatkan aikana sitkeässä huhu, jonka mukaan laiva lähtisi Rymättylän Röölästa. Jopa Googlen kuvahaku näytti pelkästään Röölää, vaikka Haapalaa hakusanaksi kirjoitin. Kyllä Maisaareen pitäisi helpommin löytää ja päästä.

Seurueemme oli Islan ainoat matkustajat. Kannelta kelpasi katsella komeita saaristomaisemia aurinkoisena kesäpäivänä. Vanha merikotkakin lenteli aivan aluksen lähistöllä ilmeisesti murkinaa etsien.

Perillä Maisaaressa odotti reipas ja mukavan oloinen Patrik -isäntä, jonka hoidossa saari on nyt ensimmäistä kesää. Päärakennuksessa on melko kattava putiikki, josta saa esimerkiksi elintarvikkeita ja juotavaa. Hinnatkaan eivät olleet ollenkaan niin korkeita kuin ennakkoon kuvittelin.

Nuotta -niminen mökkimme oli aikalailla samantyyppinen kuin suurin osa Vepsän vastaavista. Parvea siinä ei onneksi ollut, vaan kaksi kerrossänkyä ja sohva. Rakennuksen sijoitus oli myös erittäin hyvä. Sopivan syrjässä, mutta kumminkin lähellä päärakennuksen palveluja. Puucee löytyi aivan mökin takaa. Sille tulikin oletettua enemmän käyttöä etenkin toisena päivänä.

Kiertelimme pitkin saarta parin isomman lenkin verran. Vielä jäi varmasti paljonkin nähtävää, mutta bongattua tuli muun muassa saaren toisessa päässä hylättynä kyyhöttävä Varvin tila.

Autiotaloon pääsi sisälle kun vaan ensin rynni rehevöityneen pihapiirin läpi punkkeja pelkäämättä. Pikaisella koluamisella huushollista löytyi muun muassa kommunistilehti vuodelta 1955, kossu- ja vodkapulloja sekä vieraskirja. Sen ensimmäinen merkintä oli vuodelta 1971 ja viimeinen vuodelta 1992.

Raahasin ehkä hiukan liikaakin roinaa mukanani saareen. Toisaalta juomapuoli loppui toisena iltana kesken, mutta ruokaa sai kantaa takaisinkin.

Saari-isännän valmistama suussasulavan maukas savulohikeitto nautittuna päärakennuksen pirttipöydän ääressä saa yhä veden kielelle. Hinta-laatusuhteeltaan balanssissa ollut ateria höystettynä tuhdeilla saaristolaisleivillä ei hevillä unohdu.

Illat kuluivat pääosin grillatessa. Makkaroiden ohella sai kamerakin kyytiä. Ensimmäisenä ehtoona ollut järjettömän hieno auringonlasku tallentui muistikortille.

Harmittelin parin vuorokauden Maisaaressa oloni aikana, ettei siellä ollut seurueemme lisäksi muita mökkiyöpyjiä. Ilmakaan ei olisi paljon parempi voinut olla, kaikki paikat aivan tiptop-kunnossa ja tilaa olisi ollut isommallekin joukolle temmeltää. Toki veneitä oli laitureissa paljonkin, mutta tiedä sitten millainen heidän tuottonsa yrittäjälle on.

On päivänselvää, ettei tämä jää viimeiseksi Maisaari -reissukseni. Ensi kesänä varmasti uudestaan.