Amerikkalainen heavy metal-orkesteri Manowar esiintyi Tallinnassa historiallisilla Piritan luostarin raunioilla viime kesäkuussa kahtena peräkkäisenä päivänä.
Erikoinen keikkapaikka sopi omaehtoiselle yhtyeelle hyvin. Valtavasta äänenvoimakkuudestaan ja ehdottomuudestaan tunnettu Manowar kertoo kappaleissaan muun muassa sodista, viikingeistä ja muista historiallista asioista, joten vanhaa luostaria sopivampaa konserttipaikkaa ei hevillä löydykään.
Tykästyin Manowariin vuonna 1983, jolloin kuopiolainen kirjekaverini nauhoitti minulle kasetille bändin toisen albumin Into Glory Ride. Kakkospuolen täytteenä oli sittemmin megasuosituksi nousseen Metallican ensilevyn Kill 'em Allin kappaleita.
Seuraavana vuonna tilasin Fazerin Musiikkikerhosta Hail To England- ja Sign Of The Hammer-lp-levyt. Levyjen kansia on vuodesta 1999 asti koristaneet Manowarin äijien hopeatussilla sutaisemat nimikirjoitukset.
Kyseinen levykaksikko oli ajankohtainen Tallinnassakin. Bändi nimittäin esitti albumit alusta loppuun; Hail To England kuultiin perjantaina ja Sign Of The Hammer lauantaina. Niiden ohella kuultiin valittuja paloja orkesterin muusta tuotannosta.
Ennen Manowar-konsertteja nautimme juomia vanhan kaupungin anniskeluravintoloissa. Meininki siellä on tunnetusti vapaampaa kuin Suomessa. Kukaan ei kyttää tekemisiäsi ja terassilla saa istua vapaasti ilman turhaa sääntöviidakkoa.
Perjantain ensimmäinen kuppila oli hauskasti nimetty Barbar Bar. Ravintola vaikutti oikein hyvältä, joskin hieman ahtaalta tällaiseen ihmismäärään nähden. Kesällä tietysti yksi lysti kun pääsi ulos terassille, mutta sateen sattuessa olisi tehnyt tiukkaa.
Barbar olisi saanut olla kaukaa viisas ja hankkia lisää henkilökuntaa. Takuulla oli tiedossa, että asiakkaita kyseisenä viikonloppuna riittää. Rokkihenkisesti pukeutuneen kaljanmyyjän toiminta oli tuskallisen hidasta tai sitten häntä ei edes kiinnostanut tuon taivaallista.
Eräs Tallinnan baarierikoisuus on brittiläiselle syntikkapopbändille Depeche Modelle omistettu kuppila. Kävin siellä ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten. Baari oli näköjään yhä olemassa.
Vaikka Depeche Mode oli aikoinaan minulle kuin punainen vaate, olen nykyään sitä mieltä, että orkesterilla on ihan hyviäkin kappaleita. Mietityttää vaan baarin henkilökunnan sietokyky, he kun joutuvat päivät pitkät kuuntelemaan yhtyettä nonstoppina.
Tallinnan uusin rokkibaari on merkillisesti nimetty 300. Siellä tuli poikettua useammankin kerran viikonlopun aikana.
Kapealla sivukadulla sijaitseva 300 on siitä erikoinen, että baarin terassi on toisella puolella katua. Ratkaisu vaikutti ihan toimivalta, koska liikennettä ei juurikaan ollut. Jos tuossa pitäisi alvariinsa väistellä autoja, saattaisi lonkerot läikkyä ja henkilövahinkoja sattua.
Baarin omistaja Markus on aiemmin pitänyt Tallinna Rock Cafea. Siellä en koskaan ehtinyt käydä vierailla. Tila oli varmasti iso, koska jopa Manowar soitti kyseisessä paikassa. 300:n seiniä koristaakin vanhat keikkajulisteet, joista Manowarin ohella mieleen jäivät Whitesnake ja Dio.
Markuksen juttuja kuunnellessa ei olisi millään uskonut häntä paikalliseksi. Tarinoiden puolesta toki, mutta ei kielen. Mies ei nimittäin kuulostanut lainkaan virolaiselta. Harva suomalainenkaan puhuu noin hyvin suomea.
300:ssa oli paljon porukkaa jo ennen Manowar-konsertteja ja varsinkin niiden jälkeen. Sokkeloisessa vanhassa kaupungissa ei öisin oikein tiennyt mihin suuntaan kannatti painella, joten baarin kulman takana päivystäviä takseille tuli käyttöä.
Minua pari vuotta nuorempi taksisuhari velotti 20 euroa kyydistä hotelliin. Maksoin sen mielelläni, jotta ei tarvitse haahuilla huppelissa vieraassa kaupungissa.
Kuski kertoi, että hän oppi suomea 80-luvulla television kautta. "K-Kaupan Väiski ja Nasse-Setä!", hän intoili rattia käännellessään.
Vähän sutkimpi taksikuski tuli aiemmin illalla tutuksi matkalla Piritasta vanhaan kaupunkiin. Seurasin takapenkiltä taksamittarin raksutusta. Se näytti juuri ennen Viru Hotellia 12,50 euroa. Kas kummaa, hetkeä ennen pysähdystä mittari pomppasi 40 euroon! Tiedä sitten mistä nappulasta kuski oikein painoi. Äijä selitteli lämpimikseen niitä näitä, eikä kuittia tietenkään saanut.
Tallinnan taksimiehet eivät muutenkaan olleet yhdestä puusta veistettyjä. Tapahtuipa sellaistakin, että kännykkä tipahti taksin takapenkille ja puhelimen omistaja huomasi asian vasta olutterassilla. Elintärkeä laite onneksi saatiin muutamalla pienen selvittelyn jälkeen takaisin. Tuskaiset hikikarpalot virtasivat, mutta episodilla oli onnellinen loppu.
Matkalla Piritaan aasialainen taksikuski rupesi vahvalla Intian englannillaan tilittämään kuinka karua hänen perheensä elämä Tallinnassa on kun tienaa niin vähän. Suomeen hän ei pääse bussikuskiksi, koska ei osaa pätkääkään kieltä.
Piritan luostarin raunioilla oli molempina konserttipäivinä täysi hulina. Eräinen tietojen mukaan konserttien kapasiteetti olisi ollut 1200 ihmistä, mutta mielestäni etenkin lauantaina siellä oli enemmän porukkaa.
Karkean arvion mukaan noin puolet konserttivieraista oli suomalaisia. Törmäsin myös britteihin, puolalaisiin, ruotsalaisiin ja jopa yhteen australialaiseen.
Aussi ei kuitenkaan ollut sama kaveri, joka aiemmin päivällä sattui olemaan ravintolassa naapuripöydässä. "Do You know Sorjonen?", hän tiedusteli. Ihmettelin tovin mikä helvetin Sorjonen, kunnes mies selvensi tarkoittavansa Ville Virtasen tähdittämää televisiosarjaa. Se kuulemma oli todella hyvä ja näkyi joltain maksukanavalta Australiassa asti.
Luostarin pihamaalla oli anniskelualueet molemmin puolin rakennusta. Valtavia jonoja muodostui janoisen hevikansan odotellessa ohrapirtelöitään, joista pyydettiin suunnilleen samaa hintaa kuin Suomessakin. Lonkerokin maksoi kympin verran.
Manowarin lämmittelybändi kumpanakin ehtoona oli tamperelainen Prestige.
Prestige sai hyvän vastaanoton, vaikka yhtyettä tuskin laajemmin tunnettiinkaan. Vuonna 1989 debyyttialbuminsa julkaissut thrash metal-bändi oli melkein parikymmentä vuotta tauolla, mutta toiminut viime vuosina jälleen aktiivisesti.
Moni kummasteli miten bändi on päässyt Manowarin lämppäriksi. Satun tietämään sen verran, että kitaristi Jan Örkki Yrlund kuuluu amerikkalaisyhtyeen lähipiiriin. Hän on tehnyt sille kotisivuja, ollut Joey de Maion bassoroudarina ja kiertänyt muutenkin bändin mukana maailmalla. Siinä varmasti syy, miksi Prestige Tallinnassakin esiintyi.
Kävin molempina iltoina Prestigen myyntikojulla vaihtamassa pari sanaa. Basistilaulaja Aku Kytölän kanssa jutellessani eräs lähistöllä ollut suomalaismies havahtui. "Mitä, puhutteko te Suomea? Soitatteko te täällä?". Aku otti asian kylmän rauhallisesti. "Joo, Suomesta ollaan ja soitettiin juuri äsken. Seuraavaksi lavalle tulee Manowar!". Oli siinä pokassa pitämistä!
Manowarin aikana valot, pyrotekniikka ja muu visuaalinen puoli oli viimeisen päälle kunnossa. Äänentaso puolestaan oli valtava, joskin selkeä.
Manowar tunnetaan maailman äänekkäimpänä yhtyeenä, eikä sen suhteen tarvinnut Tallinnassakaan pettyä. Minulle olisi riittänyt vähempikin, mutta kerrankos sitä tuutataan niin että varmasti tuntuu.
Näin Manowarin ensimmäisen kerran talvella 1994 Helsingin Kulttuuritalolla. Äänentaso oli niin kova, että ensimmäisen kappaleen alkaessa lensin penkillä taaksepäin. Selkäranka rytkyi ja sisuskalut velloivat. Tilanne ei ollut erityisen nautinnollinen.
Tallinnassa puolestaan koin ensimmäisen kerran kautta konserttihistoriani sellaista, että äänenpaine velloi pakaroissa. Varmasti joillekin moinen hieronta saattoi olla jopa nautinnollista, mutta itse koin tilanteen epämiellyttäväksi. Ja ilman korvatulppia ei olisi pärjännyt millään.
Konserteista on vaikea löytää muuta vikaa kuin yliammuttu volyymitaso. Tallinnassa ei varmasti ole ennen tällaista koettu. Kaiken kruunasi kunnon ilotulitus konserttien päätteeksi.
Bändissä on muutaman vuoden ollut kitaristina tekniikkataituri Michael Angelo Batio. Hän ei kuitenkaan Manowarin puitteissa pääse lurittamaan omiaan, vaan näytti olevan tiukasta bändin ruodussa.
Manowarin settilistat löytyvät linkeistä:
https://www.setlist.fm/setlist/manowar/2025/pirita-kloostri-varemed-tallinn-estonia-135dd541.html
Alla muutama videoklippi konserteista. Etenkin ensimmäisestä pätkästä, Warriors Of The World, saa hyvän käsityksen erikoisesta konserttipaikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti