maanantai 9. syyskuuta 2024

Elokuiset fotoilut Ruissalossa osa 2 - Mercia

Olin elokuun lopulla naapurissani asuvien Mercian ja Sofian kanssa ottamassa kuvia Turun Ruissalossa. 

Ruissalon Kansanpuiston edustalla oli ainakin vielä tuolloin auringonkukkapelto, joka eli täyttä teräänsä. Molemmista päistä aluetta oli ehditty nyppiä jonkun verran kukkia pois, mutta keskelle ei ollut kukaan jaksanut vaivautua rämpimään. Kuvausmiljöö oli suorastaan erinomainen. 

Brasilialaistaustaiset äiti ja tytär ovat sen luokan kaunottaria, että harrastajakuvaajalle oli aivan napakymppi saada heidät samaan aikaan paikalle. 

Kun vielä molemmat ovat luontevia kameran edessä, ei voisi paljon enempää vaatia. Varmasti naisten tanssitaustalla on vaikutusta siihen, ettei kumpikaan patsastele tai ihmettele miten päin pitäisi olla. 






Kaikki julkaistut kuvat on otettu vastavaloon. Se näytti paremmalta kuin toisinpäin, vaikka vaarana moisessa on, että kuvista tulee liian tummia. Kun vertaan perinteisiä otoksia näihin, ei kahta puhettakaan kummat valitsin. 

Kuvia kertyi satoja. Muistikortin perkauksenkin jälkeen jäljelle jäi noin 350 fotoa. Niinpä blogijuttu on pakko jakaa peräti kolmeen osaan, koska näin hyviä otoksia ei yksinkertaisesti voi jättää julkaisematta. 






Ykkösosa löytyy linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2024/09/elokuiset-fotoilut-ruissalossa-osa-1.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti