Kevättalven musiikkikirjallisuutta

Olen viime aikoina harrastanut laajalti musiikkikirjallisuutta. Työn alla on ollut muun muassa Irwinistä, Epe Heleniuksesta ja Ismo Alangosta kertovia kirjoja. 

Viimeksi mainittu osoittautui huomattavasti paremmaksi kuin mitä kritiikki antoi ymmärtää. Taisi olla Helsingin Sanomien vittumaiseen tyyliinsä kirjoittava nousukaskriitikko, joka teilasi Katja Ketun tekstin totaalisesti. 

Mielestäni kirja on oikein mielenkiintoinen, informatiivinen ja Alangon kertomukset kappaleistaan pitkän uransa varrelta ihan parasta. En tosin tuntenut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta kuin pari biisiä, mutta 80-luvun Hassisen Kone- ja Sielun veljet-aikakausi onkin hänen uraltaan minulle merkityksellisintä. 

Kimmo Miettisen Irwin Goodman - kansan taiteilija on samaa tasoa kuin kirjailijan 2021 ilmestynyt Suomipunk 1977-1981-teos. En ole vieläkään saanut sitä luettua sitä loppuun sekavuutensa takia. Sivumäärältään pienempi Irwin sentään meni muutamassa illassa. 

Miettinen oli yksi suosikkikirjoittajistani 80- ja vähän 90-luvullakin, jolloin luin hänen juttujaan Rumbasta ja Soundista. Myös aiemmat kirjansa AC - Takapirujen kuningas ja LoveLies ovat vallan viihdyttäviä. Tiedä sitten mitä on tapahtunut, kun miehen nykytuotanto vaikuttaa aivan juosten kustulta.  

Soundin pitkäaikaisen päätoimittajan Timo Kavervan kirjoittama Epe on kertomus levy-yhtiö Poko Rekordsin ja Epe's Music Shop-levykaupan perustajasta Epe Heleniuksesta. Vaiherikkaita tarinoita lukee mielellään, vaikka suurin osa onkin tuttuja etenkin Vesa Kontiaisen Aitoa suomirokkia - Poko Rekordsin historia-teoksesta (Like 2004). Vuosikymmenet Heleniuksen tuntenut Kanerva olisi varmaan saanut aiheesta irti enemmänkin. Nyt mennään vähän liikaa itsestäänselvyyksillä. 

Ostin hiljattain maanmainiosta turkulaisesta Alfa Antikva-liikkeestä kaksi kirjaa. Taija Holmin kirjoittama Loppuumyyty! kertoo hänen kahdesta ensimmäisestä vuosikymmenestään suomalaisessa musiikkibisneksessä. Tiedotus- ja tapahtuma-alan ammattilaisella riittää tarinoita niin Yöstä, Popedasta kuin Eppu Normaalistakin. 

Naputellessani aikoinaan juttuja turkulaiseen musiikkilehteen, olin jonkun verran tekemisissä Taijan kanssa. Tapasinkin hänet muutaman kerran. Oikein mukava ja ystävällinen nainen. Ehdottomasti kirjansa ansainnut. 

Vaikka jyväskyläläinen Rajuilma jäi maakuntatason yhteeksi, on se saanut oman kirjan. Toimittaja-muusikko Juho Hämäläisen kirjoittama, vuonna 2017 ilmestynyt Rautaratsun selässä - Rajuilman nousu, uho ja tuho kertoo tämän suomeksi laulaneen hevibändin tarinan. 

Minulle Rajuilma on lähinnä tuttu Naidaan-kappaleesta, joka soi musiikkivideon kera Levyraadissa vuonna 1987. Raatilaiset eivät seksiä tihkuvaa esitystä pelästyneet, vaan normaalisti perin vakava vakiojäsen Klaus Järvinenkin innostui kehumaan omia miehisiä taitojaan. 

Sujuvasti kirjoitettu teos saa usein suunpielet hymyyn. Päihteitä, sekoilua ja naisia on riittänyt. Mimmit mahtavat olla nykyään totisia tunnistaessaan itsensä tekstistä. Yhtyeen musiikilliset saavutukset tuppaavat jäämään sivuseikaksi, vaikka nyttemmin Youtubesta kuunneltuna Rajuilmalla hyviä biisejä olikin. 

Minun näkökulmastani Rajuilma oli melko vaatimaton ilmiö suomalaisessa musiikkihistoriassa, mutta kirjan perusteella Jyväskylän seudulla on ollut toisin. 2000-luvun alkupuolella bändi olisi voinut pärjätä paremmin, kun suomenkielinen raskas rokki alkoi menestyä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen myötä. 

Tiina tuulisessa Telakkarannassa

Nämä kuvat on otettu Turun Telakkarannassa päivälleen kaksi vuotta sitten 22. maaliskuuta 2021. Jostain syystä en aikoinaan tehnyt blogijuttua ja fotot jäivät roikkumaan. 

Mallina on entinen työkaverini Tiina, jota olen silloin tällöin kysynyt kameran eteen. Yleensä olemme olleet kesäisemmissä maisemissa, mutta tällä kertaa sattui olemaan vähän viileämpi vuodenaika. Tai oikeastaan aika paljonkin, koska jokisuulta puhalsi kylmä tuuli suoraan niskaamme. 

Ideana oli käyttää Aurajokirannan miljöötä nostureineen ja työmaineen. En ole hetkeen käynyt katsomassa miten rakennusprojektit ovat edistyneet, mutta näille tienoille pitäisi tulla kerrostaloja. Joku voisi kutsua niitä ökytaloiksikin, koska neliöhinnat hipovat pilviä Telakkarannan alueella. 

Tiina lähti työpaikaltamme suurimman hullunmyllyn jälkeen muihin hommiin. Työnantajamme nimittäin yritti saada läpi umpisurkeaa työehtosopimusta, jossa palkat olisivat tippuneet 30 prosenttia sekä lomat, työterveydenhuolto ja noin kymmenen muuta seikkaa olisivat huonontuneet oikein urakalla. 

Julkisuudessa paljon puitu Postin pakettilajittelijakohu saikin niin isot mittasuhteet, että jopa pääministeri Antti Rinne joutui eroamaan loppuvuodesta 2019.

Kaksi päivää fotosessiomme jälkeen Turun Sanomat kirjoitti, kuinka viereiseltä räjäytystyömaalta oli lentänyt valtavia kivenmöhkäleitä jopa joen yli länsirannalle. Hyvä, ettei kukaan jäänyt alle! Räjäytysvastaava kuittaisi tapauksen lehdessä jopa huvittavasti. "Pari postilaatikon kokoista kiveä vähän lenteli". Minun silmissäni murikoiden koko muistutti lähinnä ostoskärryjä... 

Pari linkkiä aikaisempiin kuviin: 

http://kaislatuuli.blogspot.com/2022/07/tiina-kesaisessa-saaronniemessa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/04/kantrimeininkia-kylamaessa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/10/tiina-tuulisessa-kuuvassa.html

Sumun saartama Saaronniemi

Sunnuntaiaamuna 19. maaliskuuta Aurajoesta kuului laivatorvien tööttäilyä. Päättelin, että taitaa olla valtaisa sumu kun noin paljon töräytellään. Ikkunaverhoa raottaessa ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa, mutta matkalla autohalliin harmauden huomasi oitis. 

Tarkoituksenani oli käydä Ruissalossa kävelyllä ja ottaa luontokuvia. Sumuhan olisi siihen pelkkää bonusta. Pelkäsin sen tosin hälvenevän mitä pidemmälle saareen etenen. Mutta mitä vielä.

Ruissalon Puistotiellä näkyi juuri ja juuri edessä ajavan perävalot. Skannasin metsän reunoja siltä varalta mikäli sieltä päättäisi metsäkauris loikata tielle. Saarellahan on valtavasti hirvieläimiä, vaikka niitä välillä metsästetäänkin. "Suloisten bambien" kannattajat nillittävät esimerkiksi Facebookin Ruissalon Ystävät-ryhmässä, tajuamatta millaista tuhoa eläimet tekevät saaren kasvillisuudelle ja levittävät punkkeja. 

Saaronniemessä sumua oli niin paljon, että hyvä kun näki väistellä parkkeerattuja autoja. En muista tällaista harmautta siellä koskaan kohdanneeni. Samaa sanoi talviuimarien saunavalvojana toimiva puolituttu mies, joka touhusi pihalla ennen kuin innokkaat asiakkaat saapuivat löylyihin.

Edellisellä käynnilläni puolitoista viikkoa aikaisemmin näin alueella kymmeniä joutsenia. Pääosin punanokkaisia kyhmyjoutsenia, mutta joukkoon mahtui kaksi laulujoutsentakin. Nyt vain yksinäinen kyhmyjoutsen uiskenteli jäälohkareita väistellen ja päätyi Saaronniemen laiturin läheisyyteen etsimään pohjasta syötävää. 

Naantalin suunnalta kuului sumutorven ääniä. Odottelin aikani laiturilla lähestyvää laivaa, joka  luultavasti oli Finnlinesin alus. Varmuutta asiasta ei kumminkaan tullut. Näkyvyys nimittäin oli niin heikko, että pelkkä laivan ääni kuului, mutta mitään ei näkynyt. Kokemus se tämäkin.

Eve syyskuisessa Ruissalossa

Nämä kuvat otettiin viime syyskuussa Turun Ruissalossa kasvitieteellisen puutarhan mailla. Mallina oli Eve, johon tutustuin kesällä 2019 Vepsän ulkoilusaaressa. 

Elo-syyskuun vaihteessa oli kylmähkö jakso muuten aurinkoisen kesän päätteeksi. Piti oikein heittää talvitakkia päälle viikolla 35, jolloin teimme perinteisen Suomen kierroksen työkaverien kanssa. Reissu suuntautui muun muassa Yyteriin, Haminaan ja Kotkaan.

Even kanssa piti tavata jo alkukesällä, mutta homma venähti muutamalla kuukaudella. Lämpömittari kohosi onneksi taas syyskuun puolella ja kuvauspäivänä sattui olemaan täysin kesäinen ilma. 

Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on ehkä hiukan kliseinen kuvauspaikka, mutta samapa tuo kun miljöö kerran toimii. Kuvankaunis Eve on amatöörimalliksi aivan huippu ja kuin kotonaan kameran edessä. Hänestä ei varmaan saa huonoja kuvia mitenkään.

Pari linkkiä vanhempiin Eve-kuviin

http://kaislatuuli.blogspot.com/2022/03/eve-hirvensalon-kesassa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/kaunotar-kylpylan-koivikossa.html

Joutsenia Saaronniemessä

Pari päivää takaperin tarjoutui tilaisuus päästä kaverin autokyydillä Turun Ruissalossa käymään. Moista mahdollisuutta ei tietenkään kannattanut jäätää väliin. 

Ajallisesti liikuttiin siinä ja siinä oliko ajankohta hieman turhan myöhäinen päivänvalon suhteen. Roikotan nimittäin aina Ruissalossa liikkuessani kameraa mukana, eikä hämärän tultua sillä ole enää käyttöä. Toki saarella on mukava käydä vaikkapa vain kävelyllä. 

Ruissalon Saaronniemessä oli vastoin pikku pelkojani erinomainen valo. Vajaan tunnin kuluttua aurinko sitten jo laskikin, mutta sitä ennen ehdimme bongata muun muassa laulujoutsenpariskunnan. Niitä ei pahemmin saaristossa näy, vaikuttaisi olevan enemmänkin sisävesien lintu. 

Minulle laulujoutsen, tuo Suomen kansallislintu, on sen verran harvinainen ilmestys, että olin aivan into piukassa linnut huomattuani. Alkuun yritin zoomailla lintuja laiturilta käsin, mutta matka oli vähän turhan pitkä. Oli siirryttävä vastarannalle.  

Vieressäni kalliolla eräs valokuvaaja täytti muistikorttiaan kiivaalla tahdilla. Jonkun lauseen siinä hänelle juttelinkin, mutta sain osakseni vain vienoa hymyä. Siitä tulikitsin, ettei meillä taida olla yhteistä kieltä. 

Valo osui joutseniin erinomaisesti. Kävi erinomainen mäihä, että linnut nähtiin juuri tuolloin, eikä puoli tuntia myöhemmin. 

Laulujoutsenten lähellä lepäili kyhmyjoutsenpari. Linnut lähestyivät toisiaan muutaman metrin etäisyydelle, mutta jälkimmäiset eivät reagoineet siihen juuri mitenkään. Vähän ehdin jo odotella lajien yhteenottoa, josta olisi varmasti saanut messeviä tilannekuvia. 

Läheisen Kolkannokan rannoilla oli kymmeniä kyhmyjoutsenia. Tässä vaiheessa hämärä alkoi jo häiritä sen verran, että julkaisukelpoisia kuvia ei valtavasti tullut.