En löytänyt internetistä juuri mitään informaatiota mystiseltä tuntuneesta lenkistä. Erässä linkissä polun nimeksi kerrottiin Kyyrlän-Toijaisten -luontopolku, mutta siihen se sitten jäikin. Kummallisen varjeltu salaisuus; nimittäin luulisi, että monikin tuttu olisi puhunut tästä vuosien varrella.
Koska viime viikkoina ovat ilmat olleet joko ulkoilukelvottomia tai on ollut muuta puuhaa, tuli Hirvensalon luontopolku ajankohtaiseksi viime lauantaina. Jopa Forecan mukaan oli luvassa hyvää säätä. Sitä se oli onneksi käytännössäkin.
Niminä Kyyrlä tai Toijainen eivät sanoneet minulle yhtikäs mitään, vaikka Hirvensalo sinänsä tuttu onkin. Katjan ja Beletin kanssa ajelimme ensin kaupungista tullessa Hirvensalon sillan yli, jonka jälkeen käännös oikealle Vanhalle Kakskerrantielle. Lauttarannan kohdalta mäkeä ylös Toijaistentietä, jota pitkin aikansa kunnes tie yllättäen kääntyy vasemmalle.
Toijaistentien varrella on aidattu koirapuisto, jonka eteen voi jättää kaaran. Työkaverin neuvojen perusteella pujahdimme luontopolulle koirapuistoa vastapäätä tien toiselta puolelta. Polulle pääsee myös läheisen Norrgårdinkujan päästä, josta puolestamme tulimme pois.
Jälkeenpäin karttaa tutkailtuani huomasin, että lenkkimme olikin vain osa isompaa luontopolkua. Kiertämämme alue kattoi pelkästään Toijaistentien ja Särkilahdentien välistä metsä- ja kallioaluetta. Koirapuiston ja voimalaitoksen vierestä olisi päässyt tekemään laajemmankin lenkin, lähtöpaikkana ilmeisesti Wäinö Aaltosen koulu. Eräs polulla vastaantullut pariskunta nimittäin kertoi aloittaneensa taivalluksensa sieltä.
Noin laaja kierros olisi ollut liikaa ainakin minulle, joka olin ollut viikon flunssassa pääosin sohvan pohjalla. Täytyy joku toinen kerta ottaa asiaksi koko kierros. Puolitoistatuntinen metsässä oli tällä erää aika passeli, vaikka välillä vähän tiukkaa tekikin päivien makaamisen jälkeen könytä selkä märkänä pitkin vetisiä polkuja.
Toijaisten metsikön maisemat olivat yllättävän monipuoliset. Tähän vuodenaikaan polku oli paikoin erittäin märkä, mutta ei sentään ylitsepääsemätön. Keltaiset opastemerkit puissa olivat jotenkin sekavia, mutta ainakin niitä oli tarpeeksi. Tuntui vaan, välillä mentiin aikamoista siksakkia pitkin metsikköä.
Suikeroinen, noin parin kilometrin mittainen polku eteni kahden kukkulan päälle, joista toisessa oli tauko- ja grillauspaikka. Alueen luonnoista kertovia infotaluja oli laskujeni mukaan matkan varrella kymmenen.
Taulut ja opastusviitat olivat parhaat päivänsä nähneet. Osa oli hyvinkin rempallaan ja korjauksen tarpeessa.
Joka tapauksessa mielenkiintoinen polku, jossa täytyy käydä joskus kuivemmalla kelillä uudelleenkin. Ehkä samalla Kyyrlän lenkkiosuus siihen päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti