Dynamokeskus Bonkissa

Elokuun alkupuolella tuli poikettua Bonk-museossa Uudessakaupungissa. Bonk oli allekirjoittaneelle tuttu lähinnä vain Turun Caribian edustalla olevasta Posankka-patsaasta, jonka on suunnitellut Alvar Gullichsen, mies Bonk-idean takana.

Bonk Business Inc. tai O.y. Bonk A.b. on kuvitteellinen yhtiö. Gullichsenin lisäksi toteutuksesta vastaavat entinen Hurriganes-tuottaja, käsikirjoittaja Richard Stanley, koneenrakentaja Henrik Helpiö sekä valokuvaajat Magnus Weckström, Olli Lehtinen ja Magnus Scharmanoff.

Uudenkaupungin Bonk-museossa, Dynamokeskus Bonkissa, esitellään yhtiön historia 1800-luvulta nykypäivään koneiden ja valokuvien avulla. Rakkineet ja etenkin valokuvat ovat niin aidon oloisia, että uskoisin muutaman tuttavan menevän halpaan välittömästi taloon astellessa.

Yhtiö on olevinaan multiglobaali teollisuusjätti, joka työllistää 13 000 ihmistä 52 maassa. Se on maailmanjohtaja täysin toimintavapaiden koneiden valmistuksessa, kosmisen terapian sovellutuksissa, kulutustuotteiden jälleenpakkauksessa disinformaatiojärjestelmissä sekä LBH-teknologiassa (Localised Black Hole eli paikallistetut mustat aukot).

Bonk-museo kuvineen ja vehkeineen oli mielenkiintoinen kokemus, etenkin kun en ollut tutustunut aiheeseen juuri lainkaan. Nimi on vuosikaudet vilahdellut siellä täällä, mutta asia selvisi oikeastaan vasta nyt.

Oppaiden juttuja kuunnellessa ei voinut kuin ihmetellä miten hyvin heidän pokkansa piti. Puutaheinää sepittäneet nuorukaiset kuulostivat hyvin vakuuttavilta kertoillessaan anjoviskoneista ja muista vempeleistä.

Flara lokakuun auringossa

Parisen viikkoa sitten Kustavissa käydessäni sattui yllättäen olemaan aurinkoista. Lokakuun sateet taukosivat juuri sopivasti, eikä kamera ollut turha rakkine mukana.

Muutama vuosi sitten huomasin Juhannussillalta kirkonkylään Kivimaalle tullessa, että kylläpä aurinko valaiseekin hienosti viereisen merenlahden. Sittemmin olen silloin tällöin poikennut ottamassa kuvia Kipparien laiturin juurelta kohti Flaraa, joka tuon lahden nimi on.

Vastarannan punaiset vanhat rakennukset, rasvatyyni meri ja venepoijut luovat mielestäni oikein harmonisen kokonaisuuden.

Vastaavia kuvia olen julkaissut blogissa ennenkin. Jos näyttää jotenkin tutulta, niin siinä varmaan syy.

Lokakuinen Maisaaren reissu

Viime viikonloppuna olin kaveriporukan kanssa Maisaaressa. Idea syysviikonlopun viettoon idyllisessä saaristossa sikisi viime kuussa, jolloin huomasin Maisaaren palvelujen olevan avoinna vielä lokakuussakin.

Iso-Maisaari eli Maisaari on Naantalin eteläosassa Rymättylässä sijaitseva Turun kaupungin ulkoilusaari ja vanha talonpoikaispurheduksen keskus. Saaressa on vuokramökkejä, saunoja, nuotiopaikkoja, grillikatoksia, frisbeegolfrata, hiekkaranta, jalka- ja lentopallokentät sekä 190 hehtaaria tilaa liikkua.

Kävin Maisaaressa viime elokuussa varsinaisesti ensimmäisen kerran. Varsinaisesti tarkoittaa sitä, että kesällä 2010 vierailin muutaman tunnin verran eräällä yksityismökillä, mutta siihen saareen tutustuminen sillä kertaa jäikin.

Elokuisella käynnillä Maisaari palveluineen teki oikein positiivisen vaikutuksen. Yllättäen uusi reissu tulikin näin pian. Ajatuksissa nimittäin siinsi ensi kesä, mutta mikä ettei nyt lokakuussakin kun kerran paikka oli auki.

Ajankohtana lokakuun toiseksi viimeinen viikonloppu oli tosin vähän riskaabeli. Käytännössä koko kuluvan kuukauden ajan on satanut päivittäin. Nyt kävi tuuri. Vaikka ilma olikin nollassa tai välillä asteen pari pakkasenkin puolella, ei satanut pisaraakaan eikä tuullut nimeksikään.

Sovin Maisaaren yrittäjän Patrik Qvarnströmin kanssa haun Rymättylän Teroksenrantaan. Yhteysalus Isla kulkee lokakuussa niin heikosti, että sillä kyllä olisi päässyt sunnuntaina saaresta pois, mutta ei tulopäivänä minnekään.

Viisihenkinen seurueemme matkatavaroineen mahtui hyvin saari-isännän veneeseen. Mukana oli jopa lämpöhaalarit, joita ei onneksi tarvittu. Lauantaista kehkeytyi komea aurinkoinen syyspäivä.

Tarkoituksenani oli kiertää Maisaaren luontopolku, joka lähti aivan Nuotta-mökkimme takaa. Onneksi ulkoilu kelpasi muillekin. Saaren siimeksessä vierähti parisen tuntia.

Metsässä samoilua haittaisi ainoastaan ympäriinsä tehdyt kaivuutyöt. Kaapelia oli jäljistä päätellen vedetty kilometritolkulla. Savivellisten, myllättyjen länttien ylitys teki välillä tiukkaa, ainakin jos halusi kenkien pysyvän edes jokseenkin puhtaina.

Tarkoituksenamme oli löytää Varvin tila, autiotalo, joka sijaitsee saaren toisessa päässä. Luontopolku ei aivan sinne saakka mennyt, mutta elokuisen reissun perusteella osasin kuin osasinkin johdattaa joukon oikeaan osoitteeseen.

Sitten viime käynnin talossa oli siirrelty tavaroita ja ainakin vieraskirja oli kadonnut. Muistaakseni sen ensimmäinen merkintä oli vuodelta 1971 ja viimeinen vuodelta 1992. Toivottavasti meni tarpeeseen. Ehkä joku paikallishistoriaan perehtynyt saisi siitä paljon irti.

Talon vaiheita en paremmin tunne, mutta kuuleman mukaan siellä on asunut kovemman luokan kommunisti. Vieraskirjan perusteella saattoi päätellä, että tämä Stalinin fani on joko potkaissut tyhjää tai muuttanut muualle joskus 70-luvun taitteessa, jonka jälkeen talo jäänyt tyhjilleen satunnaisten kulkijoiden majapaikaksi.

Asiasta enemmän tietävä voi varmaan kirjoittaa siitä tuonne alas kommenttiosioon. Muistathan esiintyä omalla nimelläsi.

Tähän vuodenaikaan hämärä laskeutuu jo 18-19 paikkeilla. Maisaaressakaan ei sen jälkeen pahemmin viitsinyt ulkona haahuilla. Isossa ja komeassa Villa Saunassa ryhmämme poikkesi parin tunnin verran.

Kumpa Turun kaupunginisät tajuaisivat liittää Föli-paikallisliikenteen ulottumaan Rymättylän Haapalan rantaan, yhteysalus Islan lähtöpaikalle. Vielä parempi olisi, jos Aurajoesta Vepsään liikennöivän MS Lilyn reitti ulottuisi Maisaareen asti.

Nautelankoskelta Ruissaloon

Viikonloppu 14.-15. lokakuuta oli melkoinen ääripäiden näytelmä sään suhteen. Lauantaina satoi siihen malliin, että suurinpiirtein vaan kahjo halusi ulkoilla. Sunnuntaina puolestaan oli melkein kesäkelit.

Lauantain viimainen vaakasade ei kumminkaan estänyt allekirjoittanutta lähtemästä ulos. Aluksi ohjelmistossa oli kirpputorikierros, josta mukaan tarttui muun muassa The Exploitedin vuonna 1996 julkaistu Beat The Bastards -cd-levy kahden euron hintaan.

Turun Sanomissa oli keskiviikkona 11. lokakuuta artikkeli, jossa kehoitettiin käymään Nautelankoskella Liedon asemalla, mikäli mieli nähdä kunnon kuohuja. Syksyn sateet ovat tehneet saaneet joet liikkumaan vuolaina.

Nautelankosken virtaus on eri vuodenaikoina hyvinkin vaihteleva. Viime heinäkuussa kivien välissä ei lorissut kuin onneton pikku noro, mutta nyt kosken pauhu kuului ylös parkkipaikalle asti.

Kovin kauan näkymiä ei viitsinyt ihailla kelin ollessa niin sanotusti aivan perseestä. Kun vielä liukastuin savisella polulla, loukkasin polveni ja yritin putsailla housunlahjetta taskusta löytyneillä papereilla, oli aika palata autolle.

Sunnuntaina 15. lokakuuta oli vaikea uskoa silmiään, kun taivaalta ei yllättäen tullutkaan mitään alas. Käväisin Turun Ruissalossa, jossa näin kauniina päivänä oli arvatenkin valtavasti ihmisiä.

Saaronniemen parkkipaikka oli aivan piukassa autoja. Tiedä sitten minne kaikki olivat hajaantuneet, koska uimarannan läheisyydessä ei mitään massavaellusta ilmennyt, Kolkanniemestä puhumattakaan.

Taannoin luin Facebookin Ruissalon ystävät -ryhmästä Toivonniemen kesäkodista. Turun Seudun Hengitysyhdistyksen pyörittämä paikka on avoinna muillekin kuin jäsenille ja sieltä voi vuokrata kesähuoneita ja saunaa. Päätin käydä katsomassa.

Yleensä Ruissalon pikkutiet ovat jääneet paitsioon yksityisalue- ja kieltokylttiensä takia, jolloin ei paljon tee mieli lähteä samoilemaan toisten tonteille. Niin tässäkin tapauksessa.

Saunalaiturin nokassa sattui päivää paistattelemaan yhdistyksen puheenjohtaja, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hän toivotti kovasti tervetuleeksi uudelleenkin. Eipä ollenkaan mahdotonta, etteikö vaikka ensi kesänä kuluisi joku viikonloppu Toivonniemessä. Alue vaikutti oikein mukavalta ja viihtyisältä.