tiistai 14. helmikuuta 2017

Teneriffalla osa 6 - Los Cristianos

Osallistuin Teneriffan lomaviikon päätteeksi kansainväliselle saarikierrokselle. Ennen bussiin nousua en ollut tietoinen päivän ohjelmasta, enkä oikein vielä bussissa sisälläkään, joten päivän kaikki kohteet tulivat jonkinlaisena yllätyksenä.

Pitkän päiväretken parasta antia mielestäni oli tunnin pysähdys turistien suosimassa Los Cristianoksessa. Paikka oli lähinnä vain nimenä tuttu. Tiedän monia, jotka ovat siellä lomailleet.

Los Cristianoksessa on parikymmentä tuhatta asukasta ja se kuuluu Aronan kuntaan. Kaupunki sijaitsee samannimisen lahden pohjukassa ja kasvaa sisämaahan päin. Naapurissa oleva turistien suosima Playa de las Americas on käytännössä kiinni Los Cristianoksessa.




Tammikuussa 2011 osallistuin Puerto de la Cruzista käsin päiväretkelle, joka suuntautui läheiselle La Gomeran saarelle. Lautta lähti Los Cristianoksen satamasta, jonne bussi jätti meidät nytkin ihmettelemään auringonpaisteista lomaparatiisia.

Koska auringosta ei ollut majapaikassamme Puerto de la Cruzissa pahemmin tietoa koko viikon aikana, tuntui perin kummalliselta tallustella pitkin poikin kesäistä Los Cristianosta. Kuin eri saarella olisi ollut.

Vaikka en ole mikään innokas aurinkoihminen noin muuten, tulipa vaan väkisinkin mieleen, että tännehän sitä olisi pitänyt majoittua, eikä Teneriffan halkovan Teiden tulivuoren pohjoispuolelle. Sinne kun ei pallukka näemmä pahemmin paistele ainakaan tammikuussa.

Tunti aurinkoisessa Los Cristianoksessa oli saarikierroksen parasta antia. Mikäli vielä joskus Teneriffalle matkustan, sijaitsee hotellini silloin erittäin todennäköisesti tässä kaupungissa.


















3 kommenttia:

  1. Kiitos Kimmo kuvista ja jutuista p.s mies joka vietti viikon 3 km säteellä,allun vika t.jouska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä Jouska liiottele, et ollut kahtakaan kilometriä "allusta".

      Poista
  2. Tuttu ja ihan hyvä paikka matkailijalle. Oma hotelli oli tuolloin sivummalla keskustan hulinasta.
    Taxikuskit saattavat ilmetä varkaiksi, kuten allekirjoitaneella kävi (eipä välittänyt palauttaa ollenkaan vaihtorahoja vaan äkkiä autoon ja karkuun, minun juostessa vierellä ja huutaen/kiroten tyypille).

    VastaaPoista