Brittiläinen Graham Bonnet on etenkin heavy rock -piireissä tunnettu mies, mutta tavalliselle tallaajalle hän ei ehkä sano mitään. Vuonna 1968 The Marbles -yhtyeessä pinnalle noussut Bonnet on myös ahkera Suomen vierailija. Edellisen kerran hänen kultakurkustaan pulppuavaa laulua saatiin näillä leveysasteilla kuunnella huhtikuussa 2016. Jo vajaan vuoden jälkeen Bonnet bändeineen oli taas Suomessa.
Hevilaulajaksi Bonnet ajautui vähän kuin vahingossa. Suosittu brittiläinen Rainbow -yhtye oli jo studiossa levyttämässä uutta albumiaan (Down To Earth, -79), vaikka heiltä puuttu vokalisti. Ronnie James Dio oli juuri eronnut bändistä. Hän kun ei halunnut lauleskella rakkausaiheista, vaan etupäässä sateenkaarista ja lohikäärmeistä. Dio löysi uuden kodin Black Sabbathista.
Rainbowin (ja Deep Purplen) kitaristista Ritchie Blackmoresta kertovassa Musta ritari -kirjassa mainitaan kuinka Rainbowin rumpali Cozy Powell (1947-1998) otti studiossa puheeksi The Marblesin ja sen laulajan. Miestä alettiin etsiä ja lopulta hän päätyi bändiin.
Rainbow vuonna 1980.
Bonnetin ura Rainbowissa jäi vain noin vuoteen ja yhteen levyyn. Viimeinen keikka yhtyeen kanssa oli jättimäisellä Monsters Of Rock -festivaalilla Englannissa kesällä 1980. Se oli myös Powellin viimeinen esiintyminen Rainbowin kannuttajana.
Bonnetin pukeutumistyyli herätti etenkin 80-luvulla ihmetystä. Vaikka mies lauloi heviä, näytti hän lähinnä lipevältä autokauppiaalta puvun takkeineen ja kravatteineen. Myös tukka on aina ollut kuin anopin unelma, eikä suinkaan rokille tai varsinkaan heville ominainen pitkä malli.
Rainbowin jälkeen Bonnet on laulanut monissa bändeissä ja projekteissa kuten Michael Schenker Groupissa, Alcatrazzissa ja Impellitterissä. Tuorein levy on viime syksynä ilmestynyt The Book, jossa tänä vuonna seitsemänkymmentä vuotta täyttävä laulaja kurittaa äänijänteitään ehkä paremmin kuin vuosikausiin.
Michael Schenker Group vuonna 1982.
Kun kuulin, että naapuritalosta ollaan lähdössä Bonnetin keikalle Tampereelle, olin pienen mietinnän jälkeen valmis hyppäämään kyytiin mukaan. Harvemmin tulee arkikeikkoja harrastettua edes Turussa, mutta parin tunnin matka Tampereelle sujui yllättävän kivuttomasti.
En edes muista koska viimeksi olen käynyt Tampereen Klubilla. Lienee joskus 2000-luvun alkuvuosina Tammerfestien aikaan. Olikin jo aika tarkastaa paikan nykykunto.
Torstaikeikaksi Klubille oli saapunut paljon sakkia. Veikkaisin, että siellä oli jopa kaksi kolmasosaa kapasiteetista. Muutaman tutun arvelin näkeväni ja niin myös kävikin. Tapio Vuorisalmi ja Jouni Jokela ovat Tampere-keikkojen vakiokasvoja.
Paikallista muusiikkokermaa oli saapunut saliin jonkun verran. Bonnetin kanssa Suomen keikoilla aikoinaan soitelleet rumpali Lacu Lahtinen (Popeda, ex-Hanoi Rocks) sekä suurella kohulla joulukuussa potkut Olli Lindholmin johtamasta Yö-yhtyeestä saanut kitaristi Daffy Terävä seurasivat innoissaan lavan tapahtumia. Bongasin myös Daffyn puolison Päivi Lepistön, joka tunnetaan 90-luvun suosikkiyhtye Movetronin laulajana. Hän on laulanut taustoja Bonnetin Suomen keikoilla.
Graham Bonnet Band vuonna 2016.
Ilta alkoi tasan kello 20, jolloin lavalle asteli Wishing Well -niminen suomalaiskokoonpano. En tuntenut bändiä ennestään, mutta muistelin nähneeni joskus Youtubessa heidän musiikkivideonsa.
Toivomuskaivo olikin oletettua rankempi bändi. Mieleen tuli sakemannihevi, sellaiset jyystäjät kuten Running Wild ja Accept. Myös amerikkalainen Manowar muistutti olemassaolostaan monin paikoin. Jyväskylästä Tampereelle saapunut pitkänlinjan hevimies Pekka Pietiläinen puolestaan rinnasti Wishing Wellin lähinnä Rainbowiin.
Juontaja Heikki Paasosen ja Klamydian laulajan Vesku Jokisen risteytykseltä näyttänyt Wishing Well -vokalisti heilui Klubin lauteilla kuin spiidiä vetänyt heinämies. Hän sai kurkustaan irti huomattavasti tuhdimpaa ääntä kuin mitä päältä päin olisin veikannut. Kaveri oli erinomainen lavaesiintyjä, eikä lainkaan pöllömpi laulajakaan.
Illan yleisöjakauma oli yllättävän miesvaltainen. Vähän varttuneempia ja osin hyvin tyylikkäitäkin naisia oli ehkä vaivaiset kymmenen, raavaita uroita puolestaan noin parisataa. Olkoonkin, ettei Graham Bonnet taida olla mikään pillumagneetti, mutta olisin luullut hänen musiikkinsa kiinnostavan vähän enemmän kauniimpaa sukupuolta.
Rainbowin Down To Earth -levyltä löytyvällä Eyes Of The Worldilla aloittanut Graham Bonnet Band saapui lavalle reilusti myöhässä aikataulusta. Useimpia tämä tuskin haittasi, sillä jo avauskappale sai vipinää punttiin.
Valtavalla, aivan liian kovalla äänenvoimakkuudella tuutannut lämmittelybändi oli todennäköisesti herättänyt miksaajankin unesta, sillä Bonnetin aikana voluumi oli paljon kuuntelijaystävällisempi.
Yhtyeen settilista oli kooste Bonnetin uran varrelta 70-luvun lopusta lähtien. Rainbowin biisejä varmasti jokainen osasi odottaakin, samoin miehen ehkä tunnetuinta soolokappaletta Night Gamesia. Alcatrazziakin oli mukana muutama kipale. Uudelta levyltä kuultiin kolme rallia, joista etenkin Into The Night on vallan loistava menopala.
Michael Schenker Groupin vuonna 1982 ilmestyneellä Assault Attack -levyllä laulanut Bonnet kertoi Klubin lavalla potkuistaan kyseisestä bändistä. Ilmeisesti yleisön joukosta joku sitä niin kovasti pyyteli ja huuteli. Laulaja tuntui olevan leppoisalla tuulella muutenkin. Hymyä ja pitkiä välihöpinöitä riitti.
Mikäli oikein ymmärsin, oli Bonnetin kalu aikoinaan pullahtanut ulos housuista kesken keikan. Syynä rikkoontunut vetoketju. Bonnet ei myöskään ollut ehtinyt kunnolla opetella Schenkerin vanhojen biisien sanoja ennen ensimmäistä konserttia. Yleisö oli tuuppinut lunttilaput pois paikoiltaan. Epäonnisen illan jälkeen laulajalla oli kengän kuva perseessään.
Assault Attackilta kuultiin peräti kolme kappaletta. Nimibiisin lisäksi Bonnetin keikkavakioihin kuluva Desert Song ja harvemmin esitetty Dancer.
Pari kertaa olin huomaavinani flirttailua Bonnetin ja basistin välillä. Taputtelipa laulajamme tätä jossain vaiheessa pepullekin. Bändiesittelyssä sitten selvisi, että he ovatkin pariskunta.
Bändissä oli uusi rumpali Mark Benquechea. Mies takoi hiukan jäykännäköisesti, mutta jämäkästi. Kosketinsoittajana toimi Jimmy Waldo, joka on Bonnetin vanha yhtyetoveri 80-luvun Alcatrazzista.
Kitaristi Conradon Pesinaton työskentelyä oli ilo seurata - mies kun olisi veivannut lavalla varmasti vaikka aamunkoittoon saakka. Varsinainen showmies, joka kolme vuosikymmentä sitten olisi todennäköisesti kohonnut kuuluisien kepittäjien joukkoon Yngwie Malmsteenin ja Steve Vain seuraksi. Molemmat soittivat muuten Bonnetin Alcatrazz -yhtyeessä.
Keikan jälkeen joukko innokkaita nimikirjoituksen metsästäjiä jäi palloilemaan Klubin tyhjenevään saliin. Bonnet bändeineen ilmestyi lopulta levymyyntitiskin taakse, josta jakelivat signeerauksia ja poseerasivat mielellään kännykkäselfieissä faniensa kanssa.
Olipa hauska ehtoo vaihteeksi arkenakin. Kiitos valokuvista Tony Lundbergille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti