lauantai 16. heinäkuuta 2016

Whole Lotta 70's Rahtiksessa

70-luvulla tehtyä rokkia esittävä turkulaisyhtye Whole Lotta 70's heitti keikan kotikaupunkinsa Wanhassa Rahtilaivassa perjantaina 8. heinäkuuta.


Samalla se oli syy miksi minä en mennyt Ruisrockiin kuin vasta seuraavana päivänä. Tämä orkesteri nimittäin on huomattavasti parempi kuin kaikki Ruis-perjantain esiintyjät yhteensä.

Viime vuoden elokuussa Whole Lotta 70's sai sellaisen jytinän aikaiseksi Rahtiksessa, etten muista moista koskaan tuossa paikassa kokeneeni. Koko laiva keinui porukan joratessa hullun lailla.

Sitten viime kesän bändin setissä oli jonkun verran muutoksia. Samojakin 70-luvun hittejä ja helmiä kuultiin, mutta uutuutena mukana oli sellainenkin loistavuus kuin Blue Öyster Cultin This Ain't No Summer Love. Muita mieleen jääneitä biisejä olivat muun muassa Elvis Presleyn Burning Love, The Doorsin L.A. Woman ja Roadhouse Blues, Deep Purplen Burn, The Sweetin Fox On The Run ja Golden Earringin Radar Love.




Whole Lotta 70's laulaja Jussi Helle on loistava esiintyjä, eikä laulajanakaan lainkaan pöllömpi. Myös soolokitaristi Arto Lehtosen tyylitajuista työskentelyä oli hienoa seurata lähietäisyydeltä. 

Vaikka olenkin kasarimiehiä, on paras musiikki mielestäni kumminkin tehty 70-luvulla. Onneksi on Whole Lotta 70's:in kaltainen ryhmä, joka osaa sitä ensiluokkaisesti esittää.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti