Karijoen Susiluola

Luin eilen Helsingin Sanomien  kuukausiliitteestä laajan artikkelin Karijoen Susiluolasta. Viime joulukuussa ilmestynyt ehti lojui päällimmäisenä työpaikkani taukotilan lehtiroskiksessa. Ajattelin, etten tee suurta rikosta, jos otan sen siitä mukaani tauolle luettavaksi.

Lehtiroskiksia ei nimittäin enää saa penkoa. Se kiellettiin noin vuosi sitten. Syynä oli, että joku valopää oli mennyt roskiksesta löytämät ilmaiskupongit kourassa läheisen hampurilaisravintolan tiskille ja tilannut kuusi kerroshampurilaista. Kupongit oli tarkoitettu kyseisen ketjun klubiasiakkaille. Kun myyjä oli kummastellut mistä hän oli näin monta kupunkia saanut, oli kaveri hekotellen vastannut, että "kun on postissa töissä, kaikki on mahdollista".

Moisen neronleimauksen seurauksena oli ravintolasta otettu yhteyttä työpaikkaamme. Lehtiroskisten penkomiskielto astui voimaan välittömästi. Minulla on oma arveluni nälkäisen postimiehen henkilöllisyydestä, mutta samapa kai tuo enää on. Ahneella on paskainen loppu. Tällä kertaa se vaan vaikutti aika monen muunkin arkeen.

Susiluola sijaitsee Kristiinankaupungin alueella, mutta pääosin Karijoen kunnan omistamalla maalla. Luola on saanut nimensä sijaintipaikkansa Susivuoren mukaan.

Kaivausten yhteydessä löydetyt kivet ja muut mahdollisesti ihmisten toiminnan jäännökset ovat ehkä jopa 120 000 vuoden takaa Eem-interglasiaalin ajalta. Luola olisi täten vanhin ihmisasumus Pohjois-Euroopassa. Se on ilmeisesti myös ainoa paikka koko maailmassa, jossa on merkkejä jääkautta edeltävästä asutuksesta, jonka jääkauden mannerjäätikkö on myöhemmin peittänyt alleen.

Arkeologit eivät ole päässeet yksimielisyyteen löytöjen todenperäisyydestä ja Susiluola onkin kiistelty aihe. Siksi kaivauksetkin ovat olleet jäissä jo monta vuotta, eikä homma ole edistynyt mihinkään.

Susiluola löytyi kesällä 1996. Paikallinen sorayrittäjä oli tiennyt luolan jo pikkupoikana, jolloin siellä oli leikitty ja temmelletty. Aikuisena hänelle juolahti mieleen, että luolassa olisi myös bisnesideaa. Luolan nykyistä kokoa hän ei tietenkään tiennyt, vaan sen arveltiin olevan muutaman neliömetrin laajuinen.

Mies soitteli virastot ympäri ja kyseli voiko hän kaivaa alueella. Mikään taho ei ollut kiinnostunut miehen puuhista, vaan luuri suunnilleen lyötiin korvaan. Niinpä hän alkoi kauhomaan maa-ainesta ja vie sen muualle tienpohjaksi. Kalliotakin hän putsaili reteesti painepesurilla.

Yhteen kauhalliseen sattui osumaan hiiltyneen nuotion jäännökset. Tällöin yrittäjä arveli, että luolassa on joskus asuttu. Soittelut geologi- ja arkeologitahoille jatkuivat tuloksetta. Nuotiojäännökset olivat kuulemma vanhoja puunjuuria, yrittäjälle kerrottiin.

Mies teki kuitenkin omia tutkimuksia. Hän koepoltti 50-60 kuutiota puuta, joka vastasi kerrokseltaan löytämäänsä muinaista nuotiota. Tällöin hän vakuuttui, etteivät luolassa ainakaan susi ja karhu olleet nuotion äärellä kokoontuneet.

Soittelu alan ihmisille ei vieläkään tuottanut tulosta, mutta viimein eräs puhelinterrorin uhriksi joutunut tutkija suostui lähtemään katsomaan luolaa tarkemmin. Hänkin tosin meinasi kääntyä matkalla takaisin, koska oli autostaan pirauttanut kollegalleen, joka oli vähätellyt koko asiaa. Näkemänsä jälkeen alkoikin kumminkin tapahtua.

Luolassa elänyt ihminen olisi ollut todennäköisesti neaderthalinihminen. Luolan pinta-ala on ainakin 400 neliömetriä, joka asettaa alan ihmisten alkuvähätellyn kolmen neliömetrin nyt lähinnä surkuhupaisaan valoon. Sitä on myös kaivaustöiden viivästyminen - luulisi, että tällainen kohde tutkitaan kunnolla, eikä pelkästään kiukutella puolesta ja vastaan. Sisältä voi löytyä vielä vaikka mitä.

Luin Susiluolasta ensimmäisen kerran 1997 tai 1998 Seura-lehdestä. Muistan jutussa haastatellun turkulaisarkeologi Tapani Rostedtia. Hän oli aikoinaan tuttu näky Kårenin ja Down Townin bändikeikoilla, jolloin toisinaan juttelimme niitä näitä. Seuran jutun aikoihin Rostedt oli töissä Susiluolan kaivauksilla.

Itselläni oli kesällä 2008, joskin kovan väännön jälkeen, mahdollisuus käydä katsomassa Susiluolaa. Paikka sattui olemaan sopivasti hollilla paluumatkalla Tornion reissulta. Kuskia ei aihe voinut vähempää kiinnostaa, vaikka kovasti yritin selittää luolan ainutlaatuisuutta. Vaikkei minua kai pidetty kovin vakuuttavana, suostui hän pitkin hampain kääntymään päätieltä kohti Susiluolaa.

Parkkipaikalta oli 400 metriä matkaa Susiluolaan. Polulla lojui vaskitsa, josta ei ottanut selvää pihiseekö siinä henki tai ei. En ruvennut sorkkimaan sitä, eikä olisi ollut aikaakaan. Visiitti nimittäin oli todella pikainen, koska kuski olisi tuskin ollut mielissään, mikäli olisin ihaillut maisemia yhtään pitempään.

Itse luolaan ei tietenkään päässyt sisälle. Sen edessä oli jykevä rautaverkko, eikä sinne voikaan päästää ketä tahansa. Ilmeisesti siellä oli kaivettu viimeksi kesällä 2007, koska ainakaan vuotta myöhemmin en huomannut mitään siihen viittaavaa kalustoa luolan lähistöllä. Toivon mukaan kaivauksiin saataisiin puhtia, jolloin luolan arvoitus ehkä viimein ratkeaisi.