keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Jailbreakin heviklassikot


Turkulainen Jailbreak soittaa heavy- ja hard rock -klassikoita 1970, -80 ja 90-luvuilta. Bändillä on riittänyt mukavasti keikkaa sekä Turun ympäristössä että hiukan kauempanakin.

Näin orkesterin ensimmäisen kerran varsinaisen leipäpuunsa eli hevicovereitten kimpussa vasta viime lauantaina. Yleensä aina on ollut joku este keikalle pääsylle. Nyt se onnistui vaivattomasti Virkkusen Sarin 40-vuotissyntymäpäivillä Rientävän urheilutalossa Turussa.

Bändi tuli tosin jo kerran aikaisemminkin koettua Turun Klubilla helmikuussa 2011, jolloin se soitti setillisen Thin Lizzyn tuotantoa. Oululaisen Ghost Machinery oli tuolloin pääesiintyjänä. Tuotakin ohjelmistoa kannattaisi ehkä kierrättää useammin - kiinnostusta varmasti löytyisi.



Jailbreak Thin Lizzy -setin kimpussa Turun Klubilla 12.2.2011.


Jailbreakin miehistö on monessa liemessä keitetty. Osa kavereista on soitellut yhdessä jo 80-luvun puolivälin tienoilla Poltergeist- ja Law -nimisissä orkestereissa. Taustalta löytyy myös niin tanssi-, proge- kuin thrashmetallibändejä.


Tuttujen ja turvallisten, osin jopa  puhkisoittettujen biisistandardien joukossa oli pari yllättävää valintaa. Ainakaan Soundgarden -laulaja Chris Cornellin esittämää ja James Bond -elokuvasta tuttua You Know My Namea en osannut odottaa. Samoin Billy Idolin Rebel Yell ei sekään äkkiseltään kuulostanut sopivan joukkoon, mutta keikalla molemmat sulautuivat hienosti settiin.

Alan harrastajille moinen setti on hiukan kaksipiippuinen hommeli. Kun on kuullut samoja biisejä vuosikymmeniä, satojakin kertoja, kaipaisi enemmän mielikuvitusta kappalevalintoihin. Toisaalta sitten taas syntymäpäivien tapaisissa tilaisuuksissa kyseiset biisit uppoavat yleisöön kuin veitsi voihin.

Lähes sataprosenttisella varmuudella uskallan sanoa, ettei juhlayleisössä ollut lisäkseni kuin yksi henkilö, jolle kappaleet ovat yhtä tuttuja kuin allekirjoittaneelle, joten yleisesti ottaen linja kappalevalinnoissa oli varmasti oikea.



Jailbreakin hemmot lämmittelevät ennen keikkaa.


Rientävän salissa on järjetön kaiku. Pelkästään puheensorinasta tekisi mieli pistää tulpat korviin. Kaltaiselleni tinnituksesta ja ääniyliherkkyydestä kärsivälle henkilölle paikka on kiusallinen. Vaatii useamman drinkin, että pystyy olemaan suhteellisen normaalisti. Sarin syntymäpäivillä se kyllä onnistui helposti, koska juomapuoli pelasi todella esimerkillisesti.

Jailbreakin keikka oli täysiverinen rockshow. Bändin panostus iltaan oli kaikinpuolin kunnossa valoja myöten. Yhtye soitti tiukasti yhteen ja soundit olivat hyvät. Salin kehno akustiikka ei haitannut menoa ainakaan minun korviini lainkaan. Ilmeisesti miksaaja-Samuli sai säädettyä hanikat kohdilleen.

Lavalla, tai tarkemmin lattialla, oli kerrankin tilaa liikkua toisin kuin baarikeikoilla, jolloin esiintymistilaan mahtuu yleensä vain pelkät rummut. Laulaja Michael Henneken on hyvä esiintyjä ja sopii hienosti bändin keulille.

Täytyy yrittää päästä Jailbreakin keikoille vähän useamminkin!




1 kommentti:

  1. Mahtoi urheilutalo Rientävän ikkunat helistä!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista