maanantai 18. elokuuta 2025

Vepsän luontoa 20. heinäkuuta

Heinäkuun 20. päivä oli erittäin helteinen ja jäänee mieleen yhtenä kesän 2025 kuumimmista päivistä. Viikkoja jatkunut paahtoputki oli meneillään ja ilma Vepsän ulkoilusaaressa Turun Airistolla sen mukainen. 

Edellisenä ehtoona saaren ravintolassa esiintyi Pekka Tiilikainen & Beatmakers. Päivällä kansaa viihdytti trubaduuri. Valitettavasti hänen nimensä jäi pimentoon, vaikka mies kävi jopa vuokramökillämme katselemassa paikkoja ja lurautti kappaleen pari siinä samalla. 

Olimme jo valmiiksi miettineet, ettei Vepsästä poistuta sunnuntaina vielä puolenpäivän aikaan, vaan odottelemme kello 15 lähtevää vesibussia. 

Tarkoituksena nimittäin oli kierrellä 17 hehtaarin saarta, koska se jäi pitkälti samoamatta mökkeilyn ja viihteen takia. Kamerallakaan en tainnut ottaa yhtään kuvaa, vaan bändin tallennus hoitui kännykällä. 





Idea oli muuten vallan mainio, mutta kankkusessa ja kolmenkymmenen asteen helteessä tarpominen ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Vettä kuluikin litratolkulla. 

Vepsän hanavesi on samaa vettä, jota juodaan Turussa. Jostain syystä muutamalla tutullani on silti yhä epäilyksiä asian suhteen. "Siinä on eri bakteerikanta, en kyllä joisi mistään hinnasta", kuului kerran erään kaverin suusta. Vesi on täysin samaa mitä hän kotonaan valuttaa hanasta!

Hikisen iltapäivän pääteeksi istuskelimme erään uudemman mökin terassilla. Tarkistin ensin, ettei siellä ollut asukkaita, jonka jälkeen rojahdimme tuoleille lepäilemään. 

Terassille ilmestyi seuraksemme pieni vieras, Vepsässä harvemmin näkemäni sisilisko. Se hääräsi aikansa siinä ja napsin matelijasta kuvia. 




Vaikka normaalisti kolme tuntia hurahtaa Vepsässä tuosta vaan, oli se nyt kiduttavan pitkä aika. Krapulahiki valui solkenaan. Ehdin jo manailla, että pahus kun emme lähteneet päivän ensimmäisellä vesibussilla! Mutta tässä loppukesällä ajateltuna homma oli kuitenkin pelkkää bonusta. Nämä kuvatkin olisivat muuten jääneet ottamatta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti