tiistai 1. syyskuuta 2026

Vepsän muinaistulet 2026

Muinaistulien yö on elokuun viimeiseen viikonloppuun sijoittuva juhla, jota vietetään eri puolilla Itämerta. Muinaistulilla tarkoitetaan varoitustulia, joita käytettiin vihollisesta varoittamiseen. Tapahtuman perinne alkoi kuitenkin vasta 1992 vietetystä Suomen itsenäisyyden 75. juhlavuodesta. 

Vepsän ulkoilusaaressa Turussa ei ole kokkoa ollut enää vuosiin. Homma lopahti siihen, että paikalle, jossa kokko yleensä oli, kaivettiin viemäristöä. Kuulemma siihen kohtaan ei voi enää tulia sytytellä. 17 hehtaarin saarella ei ilmeisesti ole toista tarkoitukseen sopivaa paikkaa. 

Viime vuonna Vepsän hiekkarannalla paloi kymmenkunta jätkänkynttilää. Se oli mielestäni erinomainen ratkaisu. Nyt tällaistakaan ei toteutettu. 

Tulien sijaan saaren ravintolassa oli peräti kaksi eri esiintyjää. Ensin trubaduuri Archie Cruz, joka veti tyylillä hyvin valittuja biisejä artisteilta kuten Ozzy, Metallica ja U2. Illan päälle Jori Otsa orkestereineen valtasi estradin soittaen vanhoja iskelmiä uusina sovituksina.

Vaikka saaren vuokramökit olivat täynnä, jostain syystä ihmisillä ei ollut ymmärrystä osallistua karkeloihin. Vaikea ymmärrää miksi, kun kerrankin oli ohjelmaa tarjolla!  

Oma muinaistulien juhlintani alkoi jo hyvissä ajoin päivällä. Bluetooth-kaiuttimesta käsin kuulunut erinomainen populaarimusiikki ja runsas juomapuoli pitivät tunnelmaa yllä. 




Terassin katonrajassa killunut haarapääskyn pesä muodostui pienoiseksi ongelmaksi. Linnunpaskaa nimittäin tippui tasaisin väliajoin lattialle. Mökille tullessamme laudoituksella oli jo ravintolapizzan kokoinen läjä.

Ratkaisu ongelmaan oli lattian pahvitus ja ns. paskalippa, jonka avulla sai pahimmat pommit jäämään yläilmoihin. Seuraavana päivänä jätöksiä oli kertynyt siihen suunnilleen cd-levyn halkaisijan verran. 

Pääskynpesät olivat ennen Vepsän mökkiterasseilla yleisiä, mutta en ole muutamaan vuoteen ilmiöön törmännyt. Kuulemma kukaan muu ei ollut pesästä saaren henkilökunnalle huomauttanut. Eivätkä hekään näemmä olleet ulosteläjästä piitanneet, vaikka sitä luulisi kertyneen lattialle pitkin kesää. Pääskyt tekevät suven aikana kaksi poikuetta ja ensimmäiset tiput lähtevät maailmalle juhannuksen tienoilla. 




Trubaduuri Archie Cruz. 







Jori Otsa orkestereineen.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti