Luonnon vehreyttä Munkvikenissa

Eilinen sunnuntairetki suuntautui Paraisille. Munkvikenin luontopolku on tuttu kahdelta käyntikerralta, joista edellisestäkin oli aikaa jo peräti kahdeksan vuotta. 

Vaikka muisti yleensä pelaa, tuli luontopolulla vastaan monta kohtaa, joista ei ollut jäänyt pääkopan solukoihin minkäänlaista kuvaa. Reittikin vaikutti paljon pidemmältä kuin ilmoitettu kaksi kilometriä. Kallistuin enemmänkin kolmen puoleen. 

Tässä vaiheessa kevättä ei pahemmin ole päästy nauttimaan lämpötiloista. Tuulta ja kylmää on piisannut. Kevät ole tuntunut oikein vieläkään lähteneen kukoistukseensa, vaikka kohta on jo kesäkuu. Luontopolun vihreys ja vehreys tuntui suorastaan hämmästyttävältä - aivan kuin olisi eri maassa ollut. 

Polulle sujahdetaan pellon reunasta Paraisten Tennbyn Salen kulmalta. Vaatimaton kyltti on huomaamaton, enkä lainkaan ihmettele jollei sitä heti löydä. 

Polku alkaa kapeasti voikukkien reunustamana pöheikkönä, josta pian saavutaan metsän siimekseen. Viime viikon sateet näkyivät yhä maastossa; paikoin oli aika vetisiä kohtia. 

Suuri osa reitistä on rehevää lehtipuuvaltaista lehtoa pähkinäpensaineen. Valtavan kokoisia ikivanhoja kuusia ja mäntyjä kasvaa siellä täällä. Kaatuneita runkoja on siirrelty pois polulta, josta pisteet. Näinkin kankean kaverin on välillä vaikea päättää pääseekö paremmin yli vai ali. 

Huomioni kiinnittyi myös koivuihin. Ties kuinka vanhoja puita reitillä onkaan, koska paksua kilpikaarnaa ei kovin helpolla kehity.

Munkviken luontopolun komein osuus on rannan tuntumassa, jonne laskeudutaan metsästä loivaa rinnettä pitkin. Vakiokävijöille tämä lienee peruskauraa, mutta kun en itse ole ehtinyt vielä keväästä nauttia käytännössä lainkaan, tuntui melkein kuin olisi satumetsässä kävellyt.