Eilinen sunnuntairetki suuntautui Paraisille. Munkvikenin luontopolku on tuttu kahdelta käyntikerralta, joista edellisestäkin oli aikaa jo peräti kahdeksan vuotta.
Vaikka muisti yleensä pelaa, tuli luontopolulla vastaan monta kohtaa, joista ei ollut jäänyt pääkopan solukoihin minkäänlaista kuvaa. Reittikin vaikutti paljon pidemmältä kuin ilmoitettu kaksi kilometriä. Kallistuin enemmänkin kolmen puoleen.
Tässä vaiheessa kevättä ei pahemmin ole päästy nauttimaan lämpötiloista. Tuulta ja kylmää on piisannut. Kevät ole tuntunut oikein vieläkään lähteneen kukoistukseensa, vaikka kohta on jo kesäkuu. Luontopolun vihreys ja vehreys tuntui suorastaan hämmästyttävältä - aivan kuin olisi eri maassa ollut.
Polku alkaa kapeasti voikukkien reunustamana pöheikkönä, josta pian saavutaan metsän siimekseen. Viime viikon sateet näkyivät yhä maastossa; paikoin oli aika vetisiä kohtia.
Huomioni kiinnittyi myös koivuihin. Ties kuinka vanhoja puita reitillä onkaan, koska paksua kilpikaarnaa ei kovin helpolla kehity.
Vielä on kesää jäljellä…Mamba!
VastaaPoista