Nötön kyläraitilla

Kesälomani ensimmäisellä viikolla toteutui monivuotinen haave eli retki Nötön saarelle. Lähistön muut saaret Berghamn, Aspö, Jurmo ja Utö ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi, mutta Nötö on jostain syystä jäänyt käymättä.

Nötö sijaitsee Nauvossa Paraisilla. Saaren pinta-ala on 392 hehtaaria, joten aivan pikku luodosta ei ole kyse. Saari on Saaristomeren kansallispuiston suurimpia ja keskeisen sijaintinsa vuoksi ollut tärkeä yhteyspaikka Saaristomerellä. 

Saarille liikennöivä yhteysalus oli sitten edellisen käyntini sekä vaihtanut nimeä että ulkonäköä. MS Baldurista oli tullut MS Utö ja väriksi saaristolosseista tuttu keltainen. 

Lämpimänä kesäpäivänä laiva oli täynnä turisteja. Pelkästään Nötössä jäi pois valtava määrä ihmisiä. Tunnistin yläkannella kaksi tamperelaismuusikkoa, joista toinen soitti pitkään Popedassa rumpuja ja toinen on kuuluisa hanuritaiteilija. 

Nötön kamaralla emme työkaverini Petterin kanssa kauan ihmetelleet, vaan lähdimme kaupan kulmalta talsimaan pitkin Kulttuuripolkua. Reitti seuraa parin kilometrin verran kyläteitä ja kiertää saaren vanhoista tiloista koostuvan kyläkokonaisuuden. 

Kulttuuripolku ei ollut järin häävisti merkitty. Kysyin neuvoakin matkan varrella, mutta vaikka saarelainen kyseessä olikin, oli polku hänelle vieras. 

Nötön kirkko on torniton puinen pitkäkirkko. Kappelikirkko mainitaan ensimmäisen kerran 1657. Kapellholmenille rakennettiin vuosina 1664-1665 uusi kirkko, jota käytettiin 1750-luvulle asti. 

Nykyinen kirkko on päistään kolmitaitteinen, länsipäässä on eteinen ja koillispäässä 1870 rakennettu sakasti. Suosittua hääkirkkoa on korjattu useaan otteeseen, viimeksi 1970-luvun alussa. 

Kirkon kulmalta lähdimme katsomaan mitä mahtaa vastaan tulla. Vaatimaton Siirtolohkare-kyltti herätti mielenkiinnon. Loputtomalta tuntuneen mönkijäpolun jälkeen alkoi vihdoin tulla viitteitä rannasta ja siirtolohkareesta, jota etsiessämme ohitimme tuulten muovaaman mäntymetsän ja pienehkön pirunpellon. 

Nötössä on säilynyt kulttuurihistoriallisesti arvokas vanhoista taloista koostuva kyläkokonaisuus. Suurimmillaan Nötön kylä oli toisen maailmansodan aikana, jolloin siellä oli noin 200 asukasta. Nykyään luku on kymmenkunta, mutta kesäasukkaita on parisen sataa.  

Sataman lähellä on kyläkauppa. Siellä näytti olevan sen verran peruselintarvikkeita, että tuskin kukaan nälkään kuolee. Automarketteihin tottunut kaupunkilainen saattaa tosin olla ihmeissään valikoiman edessä, mutta silloin ollaan vähän väärällä asenteella liikkeellä. 

Kivenheiton päässä kyläkaupasta sijaitsee Cafe Skolan, joka on entinen kansakoulu. Idyllisesti sisustetussa rakennuksessa on paljon vanhaa jäljellä. 

Kahvilan pihamaalla oli tuttu hahmo perheensä kanssa. Huippukitaristi Marzi Nyman nautti lounasta vaahterapuun alla. Myöhemmin huomasin hänen esiintyneen saaren kirkossa jonkun toisen taiteilijan kanssa, jonka nimen jo ehdin unohtaa. 

Kävelyäni haittasi jalkavaiva, joka alkoi jo viime keväänä. Koska liikkuminen maastossa on hankalaa, päätin viettää loppuajan kuuden tunnin Nötö-visiitistä istumalla ja katselemalla maisemia Petterin kolutessa saarta ristiin rastiin. 

Jälkeenpäin harmitti kun en muistanut lainkaan saaren erikoisuutta. Nimittäin tutkijoitakin ihmetyttänyt Klockarsten eli soiva kivi jäi näkemättä. Kiveä toisella kivellä koputtamalla syntyy metallinen ääni. Uskotaan, että sillä on ennen muinoin annettu äänimerkkejä kalastajille ja hylkeenpyytäjille tai sitten se on ollut uhrikivi. No, ensi kerralla sitten.