maanantai 5. syyskuuta 2022

Maarianhamina osa 1 - Kaupungilla

Kesälomani ensimmäinen vähän pidempi reissu suuntautui Maarianhaminaan Ahvenanmaalle. Kaksi vuorokautta oli juuri sopiva aika saarella apostolin kyydillä liikkuvalle. 

Mukana reissussa oli ystäväni Laatta Laaksonen, joka ei ollut aiemmin Ahvenanmaan kamaralla kävellyt. Toki laivanvaihto oli hänelle tuttua Maarianhaminan terminaalissa, mutta siinäkin talsitaan putkea pitkin toiseen paattiin.  

Menomatkalla pääsin vihdoin tutustumaan Viking Linen uuteen ylpeyteen, Glory-laivaan. Kovasti hehkutettu ja toisaalta myös parjattu alus ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta en huomannut moitittavaakaan. Hellepäivänä yläkannella kelpasi katsella saaristomaisemia ja nauttia kylmää juomaa. 




Varasin heinäkuussa Booking.comista majoituksen, joka ei puitteillaan koreillut, mutta ajoi juuri ja juuri asiansa. Kyseessä oli Gästhem Kronan lähellä laivaterminaalia. Neptungatanin alkupäässä sijaitsevaan hostelliin ei ollut kuin pari sataa metriä matkaa. 

Booking.com näytti täyttä moniin tuntemiini hotelleihin kyseisille päivämäärille elokuun alkuun. Ehkä sitä olivatkin, mutta kumman hiljaiselta kaupungilla näytti. Olisi luullut ihmisvilinän olevan varausten perusteella suorastaan valtaisa.

Eritoten harmittamaan jäi, että Gröna Uddenin leirintäalueella keskustan tuntumassa kaikki mökit olivat varattuja. Olen telttaillut siellä ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten 1982. Sittemmin rinteeseen on rakennettu toimivia yöpymismökkejä. 

Nyt oli tyytyminen Gästhem Kronanin vaatimattomaan miljööseen ja ahtaisiin vessoihin, joihin isompi äijä ei edes kunnolla mahtunut. Mutta siinä se jotenkin meni.




Allekirjoittaneella ei ollut sen kummempia haaveita nähdä tai kokea Maarianhaminassa mitään uutta, kunhan nyt pääsi pariksi päiväksi lomailemaan mukavaan kaupunkiin. Laatalle sen sijaan kaikki vastaantuleva oli ennennäkemätöntä. 

Ihmetys kuitenkin oli suuri, kun selvisi, ettei elokuun alussa tarjolla ollut lainkaan elävää musiikkia ja muutenkin koko paikka vaikutti melkein aavekaupungilta varsinkin iltaisin. 




Rentoutumis- ja juomapuolella tavoitteena oli käydä Dino's Bar & Grillissä ja Pub Ettanissa, jotka edustavat kaupungin rokkihenkisiä kuppiloita. Molemmat toteutuivat, kun viimeksi mainittukin oli onneksi loppuviikosta auki. 

Pub Ettan on pieni, komeasti sisutettu pubi, jossa ei käy pankkikortti. Tosin vastapäätä katua on pankkiautomaatti, josta voi nostella kahisevaa. Omistaja on suulas rokkimies Grulle, joka tuli monille tutuksi viime keväänä esitetystä Madventures-sarjan Ahvenanmaa-jaksosta. 

Grulle opasti Madventures-kaksikko Tunnaa ja Rikua ympäri saarimaakuntaa, joi Jaloviinaa ja lopuksi nautittiin huippukokin valmistamaa kalalokkia. Täytyykin tässä joku päivä katsella jakso suoratoistosta uudelleen. 

Grulle muisti minut parin vuoden takaa ja tuli juttelemaan niitä näitä. Englannin, ruotsin ja suomen sekoitus oli sikseen sujuvaa, että epäselväksi jäi vain mitä hän tarkoitti eräällä Jaloviina-kommentillaan liittyen Madventuresin kuvauksiin. Itse en tosin moista myrkkyä juo kuin siinä tapauksessa jos joku sitä tarjoaa.







Vaikka Maarianhamina ja Ahvenanmaa ovat varsinkin Turusta käsin todella helposti saavutettavissa, on suurin osa tuttavistani täysin ummikkoja saarimaakunnan suhteen. Ei voi kuin ihmetellä miksi. Itse olen käynyt siellä pari-kolmekymmentä kertaa vuosikymmenten aikana ja hyvin todennäköisesti ensi vuonna näin tapahtuu jälleen. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti