sunnuntai 21. elokuuta 2022

Vepsän luontoa 15. elokuuta

Viikolla 33 tuli käytyä Vepsän ulkoilusaaressa lähes päivittäin. Kalliille vesibussikortille on ainakin tullut vastinetta. 

Kamera on ollut mukana joka reissulla. Välillä kuvia tulee paljon ja joskus ei ainuttakaan, mutta se on harvinaista. Riippuu vähän kelistäkin. 

Maanantaina 15. elokuuta saaressa oli ihanteellinen ilma. Meri oli tyyni ja hellelukematkin ainakin sinä hilkulla.

Aivan toisenlaista oli eilen, jolloin Airistolla tuuli kovasti. Eräs kaveri suunnitteli tulevansa omalla veneellään Vepsään, mutta perui sen vedoten aallokkoon. Ihmettelin asiaa ensin, mutta MS Lilyn kyydissä Turun sataman kohdalla huomasin, että täällähän tosiaan puhaltaa oikein kunnolla.



 

Vepsässä vaahtopäiden sekaan lähti tuulesta huolimatta kaksi henkilöä kanooteilla, eikä tuota voi kovin onnistuneeksi ratkaisuksi kutsua. Toinen heistä päätyi pari kertaa mukkelis makkelis mentyään Mustaluodon viereiselle kallioluodolle odottamaan meripelastajia, jotka saapuivatkin noutamaan epäonnisen melojan parempaan talteen. 

Ainuttakaan valkoposkihanhea en nähnyt Vepsässä viikon aikana. Ruissalon Kansanpuiston rannalla niitä tosin oli satoja. Muutama kanadanhanhi uiskenteli kaapelirannassa ja paljon serkkujaan arempina vaihtoivat välittömästi suuntaa minut havaittuaan. 

Viikon kuluttua tämäkin lysti on taas ohi. Vepsän kesäkausi päättyy Muinaistulien yön jälkeiseen sunnuntaihin 28. elokuuta. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti