sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Vepsässä 23. heinäkuuta

Parin viikon Vepsä-taukoni päättyi eilen lauantaina 23. heinäkuuta, jolloin astelin Aurajoen rannassa MS Lilyn uumeniin ja matkasin lähes täydessä laivassa tunnin merimatkan Turun kaupungin 17 hehtaarin ulkoilusaarelle. 

Pääosin laivalla oli lapsiperheitä, jotka olivat menossa Vepsän kesäteatteriin seuraamaan Jo-Jo Teatterin Peppi Pitkätossu-näytelmää. Paatin henkilökunnan ja teatteriväen lisäksi mukana oli vain pari tuttua, muuten porukka oli ventovierasta. Yleensä kesälauantaisin Lilyssä saa alvariinsa tervehtiä.

Lauantai oli samalla käytännössä ensimmäinen kesälomapäiväni, vaikka virallinen laskenta alkaakin vasta huomenna maanantaina. Kaikenlaista menoa ja meininkiä on suunnitelmissa ja Vepsässäkin tulee käytyä vielä monta kertaa ennen kuin kausi päättyy elokuun viimeisenä viikonloppuna. 



Kahden viikon aikana Vepsässä oli tapahtunut sellainen muutos, että rauhoitettuja valkoposkihanhia oli tullut valtavasti lisää. Alkukesällä linnut olivat harvinaisen vähälukuisina, kun muutama vuosi sitten niitä oli sadoittain. 

Kuluneella viikolla huomasin iltapäivälehdessä jutun, jonka mukaan nyt jopa vihreät ovat päätyneet kannattamaan valkoposkihanhien metsästystä. Luulisi, ettei lakialoitteen läpivieminen kestä enää kauan. Kun taukoamatta ulostavia, mutta muuten harmittomia lintuja on noin paljon, voisi asialle tosiaan tehdä jotain. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti