Vepsän lintuja 14. kesäkuuta

Ehdin kesäkuun puolella käydä useamman kerran Vepsän saarella, joka on yksi Turun kaupungin kolmesta ulkoilusaaresta. 

Airiston merialueella sijaitseva Vepsä on 17 hehtaarin saari, josta löytyy monenlaista aktiviteettia varsinkin mikäli sattuu olemaan luonnosta kiinnostunut. Minun tapauksessani se on valokuvausta. 

Tutustuin Vepsässä reilut kymmenen vuotta sitten Tikkasen Jariin. Hän on kertonut ihastuneensa saareen välittömästi käytyään siellä ensimmäisen kerran vuonna 2004. Minulle kävi samoin kahta vuotta myöhemmin. 

Tiistaina 14. kesäkuuta sattui olemaan komea kesäpäivä, vaikka yhdessä vaiheessa ripottelikin viitisentoista minuuttia hiljaisesti vettä.

Saaren kaakkoisrannalle melko liki kesäteatteria harvemmin osuu, jollei ole sinne varta vasten menossa. Tikkasen kanssa olimme, koska seurasimme turkulaista Hirvosen pariskuntaa heidän entiselle leiripaikalleen.

Hirvoset ovat viettäneet Vepsässä kesiään vuodesta 1972. Sen täytyy olla ennätys sarallaan. Pari kesää sitten he päättivät luopua telttailusta ja majoituksena on nyt saaren mökit. 

Siinä jutellessamme huomasin liikettä rantakalliolla. Kolme kalalokin poikasta tepasteli muina miehinä ja kuikuili merelle. Meistä ne eivät välittäneet tuon taivaallista. 

Sain lokinpoikasista hyvän kuvasarjan. Yhden foton lähetin Turun Sanomiin ja kaupunkilehti Aamusetiin, jossa se on kuulemma eilen julkaistu Täysosuma-palstalla. Ikävä kyllä taloyhtiöömme ei lehteä jaeta, mutta mielelläni sitä aina luen kun käsiini saan. 

Samoilta saaren reunamilta löytyi myös haahkan pesä. Melko myöhään hautonut haahkanaaras ei juuri erottunut kalliolle tehdyn pesänsä siimeksestä. Tarkemmin zoomaillessa huomasin, että pesässä oli kuoriutunut poikanenkin. 

Saman viikon lopulla käväisin katsomassa pesää. Jäljellä oli vain kasa untuvia, jotka ovat ovat perinteisesti olleet haluttuja takkien ja täkkien täytteitä. 

Valkoposkihanhi on tuttu näky Vepsässä. Tänä kesänä niitä ei ole pahemmin saarelle pesiytynyt. Takavuosina lintuja oli satoja, hyvä jos nyt satakunta. 

Kaapelirannan kasveja ja lintuja

Turun kaupungin ulkoilusaariin kuuluvan Vepsän 17 hehtaarin alueelta löytyy kolkkia, joihin tavallinen päiväkävijä ei joko ehdi tutustua tai vahingossakaan päädy. Eräs tällainen paikka on ns. kaapeliranta. Nimi tulee siitä, että vieressä on lähivuosina uusittu valtava Cable-kyltti. 

Varmasti tällekin alueelle on oma nimensä käyttäjiensä mukaan. Olen toisinaan nähnyt siellä telttoja ja verkkokeinuja, eivätkä niiden pystyttäjät välttämättä mistään kaapelirannasta puhu. 

Ranta tuli allekirjoittaneelle tutuksi vuonna 2016, jolloin ylitsepääsemättömältä vaikuttaneen pöheikön läpi menikin vanha polku. Sen päästä paljastui yksi saaren komeimmista paikoista. 

Airistolla kulkevat ruotsinlaivat ohittavat Vepsän juuri tältä puolelta saarta. Se tosin vaatii kalliolla päivystämistä joko aamulla tai illalla.

Lahden vastapäätä on Hippiniemi. Nimi juontaa 70-luvulle ja sitä asuttaneille telttailijoille. Nuorilla miehillä oli tuohon aikaan pitkä tukka, joten joku risti paikan Hippiniemeksi. Tunnen kaksikin siellä kesiään viettänyttä 50-luvulla syntynyttä turkulaismiestä, joista tosin toinen menehtyi viime vuonna 66-vuotiaana. 

Kaapelirannassa oli paljon elämää perjantaina 17. kesäkuuta. Keltamaksaruoho oli puhjennut loistoonsa ahtaissa kallionkoloissa. Viimeksi suippoina näkemäni lilanväriset ruohosipulit olivat auenneet. Meriharakka huuteli kimeästi, valkoposkihanhet tepastelivat jälkikasvuineen kalliolla ja kyhmyjoutsenperheen kolme poikasta uiskentelivat lähistöllä. 

Savojärvellä patikoimassa

Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti on noin kuuden kilometrin pituinen Savojärven kierros. Olen vuosien varrella kiertänyt sen pari-kolmekymmentä kertaa, mutta korona-aikana tahti on vähentynyt. 

Syynä se, että koronan myötä reitistä tuli superhaluttu. Kaikki änkesivät sinne tajuttuaan Suomen luonnon hienouden ja sen, että Turusta on Savojärvelle vain noin neljänkymmenen minuutin matka. Kun ennen maattiin sohvalla perse homeessa ja katseltiin televisiota, rampataan nykyään luontopoluilla. Toki se on huomattavasti hyödyllisempää. 

Vaikka Kurjenpesän parkkipaikka oli tälläkin kertaa täynnä autoja, ei Savojärvellä ollut ruuhkaa. Jonkun matkaa köpöttelin pitkospuilla kymmenpäisen äijäporukan perässä, mutta pääsin onneksi ohittamaan heidät käpykaartilaisen hautamuistomerkin kohdalla. Sen jälkeen pystyi pistelemään ripeämmin jalkaa toisen eteen. 

Vuonna 2012 avatun Savojärven kierroksen hienoin osuus on järven pohjoispäässä, jossa polku kulkee aivan rantaviivan tuntumassa. Veteen kurkottavia mäntyjä on ollut pitkään, mutta nyt niitä oli mielestäni ilmestynyt muutama lisää. 

Alueen kasvillisuudesta silmiin pistivät kukkivat suopursuesiintymät. En muista aiemmin nähneeni niitä näin valkoisina. Kumma kyllä sieraimiin ei leijaillut lainkaan lajille ominaista tuoksua. 

Parin pikku kuvaustauon kanssa kierros kesti vähän vaille kaksi tuntia. Täytyy käydä kesän mittaan vielä toistekin.

Lummelammikon asukkaita 9.6.

Puolisentoista viikkoa sitten piipahdin jälleen Turun yliopiston kasvititeellisessä puutarhassa katsomassa lummelammikon elämää.  

Ruissalossa sijaitsevalla lammella on ollut vilkasta tallatusta kasvillisuudesta päätellen. Kuulemma  liejukanakin pitää siellä tukikohtaansa tällä hetkellä. Itse en lintua nähnyt, mutta viime kesänä sellainen uiskenteli samassa lammikossa. Varsinkin vihreät ruokasammakot ovat vetäneet yleisöä puoleensa. 

Juttelin iäkkään pariskunnan kanssa, jonka toinen puolisko kertoi nähneensä lammella rantakäärmeiden pistelevän sammakkoja poskeensa. Valitettavasti en ole moista päässyt todistamaan, mutta käärmeitä ui kyllä ainakin kaksi eri yksilöä pitkin poikin lätäkköä. 

Hetkittäin sammakot innostuivat kurnuttamaan kuorossa, jolloin meteli oli korviahuimaava. Ei uskoisi, että pienestä eläimestä lähtee niin muhkea soundi.