Fuerteventuralla vuonna 2016

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kuusi vuotta Fuerteventuran matkasta. Viikon mittainen loma kotimaan paukkupakkasten keskelle ajoittui aivan nappiin ja lomakohdekin oli täysin kymppi. 

Fuerteventura on Kanariansaariin kuuluva saari Atlantin valtamerellä 115 kilometriä länteen Afrikan rannikosta. Se sai alkunsa tulivuorenpurkauksesta noin 12 miljoonaa vuotta sitten ja on Kanarian saarista vanhin. 

Saaren pinta-ala on noin 1660 neliökilometriä ja se on Kanariansaarista Teneriffan jälkeen suurin, noin sata kilometriä pitkä ja 30 kilometriä leveä. Korkein kohta on 807 metriä korkea Pico de Jandia.

Fuerteventura on maaperältää karu ja aavikkoinen. Rantaviivaa on noin 340 kilometriä, josta hiekkarantaa noin 50 kilometriä.  

Corralejon kaupungin eteläpuolella on suuri valkohiekkainen dyynialue ja siellä hotellimmekin sattui sijaitsemaan. Läheinen Isla de Lobosin saari tuli tutuksi päiväretkellä. 

Viikko Fuerteventuralla lukeutuu parhaimpiin etelänlomakokemuksiini. Hotellin all inclusive-palvelut olivat vertaansa vailla. En ole saanut missään yhtä hyvää palvelua. Kävi myös tajuton mäihä, että 880 huoneen kompleksista löytyi kymmenen hengen seurueellemme rivitalokämpät viihtyisältä palmu- ja nurmikkoalueelta, emmekä päätyneet valtavaan päärakennukseen.

Viikon aikana oli vaikka millaista nähtävää ja koettavaa, mutta erikoisin juttu saattoi olla hiekkarannalta bongaamani portugalinsotalaiva. Kyseessä ole mikään taistelualus, vaan vähän seksilelua muistuttava polttiaiseläinlaji, useista erikoistuneista polyypeista koostuva yhdyskunta. Ihmiselle vaarallinen olio ei ole meduusa, vaikka usein yhdistetäänkin niihin. 

Corralejon kaupunkiin hotellistamme oli matkaa kuutisen kilometriä. Kalahieronnan ja parturin lisäksi käyttämäni palvelut rajoittuivat muutamaan mukavaan kuppilaan. Koska matkapakettiin kuului ruoka- ja juomatarjoilu viihtyisässä hotellissa, ei paljon tarvinnut muualla istuskella. 

Lobosin saaren, joka on yksi kolmestatoista Kanariansaaresta, päiväretken lisäksi kävimme laajalla saarikierroksella. Kattava bussiretki vei meidät muun muassa vuoristokyliin, aloe vera-maatilalle ja saaren alkuperäisasukkaiden guanchien muistomerkille. 

Laivamatka naapurisaarelle Lanzarotelle kesti 45 minuuttia. Tuliperäisen laavasaaren rannikkokaupunki Playa Blanca olikin uusi tuttavuus. Pohjoisempana Puerto del Carmenissa lomailin talvella 2013. Hienoja paikkoja molemmat. 

Fuerteventuralla sanotaan tuulevan lähes aina. En huomannut sillä saralla mitään erityisempää, ainakaan bofoori ei millään lailla haitannut menoa. Esimerkiksi Liedossa puhaltaa vuodenajasta riippumatta huomattavasti enemmän. En ymmärrä miksei kunta perusta tuulivoimalapuistoa Avantiin, jossa olisi siihen tarkoitukseen sopiva maalänttikin valmiina Ahtonkaaren vieressä. 

Sekä Fuerteventura että Lanzarote ovat matkakohteita, joissa olisi mahtavaa käydä joskus uudelleenkin.  

Ruissalon Kolkannokka 22. tammikuuta

Lämpömittari näytti kahdeksan astetta miinusta tänään aamupäivällä Turun Ruissalossa käydessäni. 

Aiemmin viikolla riehunut talvimyrsky oli muisto vain, samoin pääkallokelit. Lähipäivinä on satanut lunta sen verran, että jäinen maa oli nyt käveltävässä kunnossa tavallisillakin jalkineilla. 

Saaronniemen parkkipaikalla oli vähänlaisesti autoja siihen nähden kuinka hieno ilma oli. Aurinko porotti ja paikka paikoin tuulettomissa kohdissa oli jopa lämmintä. 

Olisi ollut oiva mahdollisuus pistää makkarat kypsymään jollakin Saaronniemen monista tulipaikoista. Ainuttakaan seuruetta ei nimittäin ollut syöpöttelemässä vielä puolenpäivään mennessä. 

Keväämmällä täytyy joku lauantai lähteä sekä nestemäisten että kiinteämpien eväiden kanssa viettämään päivää Saaronniemeen. Valitettavasti nykyään korona-aikana se on vaan kovin vaikeaa. Sakkia nimittäin lappaa Saaronniemessä siihen tahtiin, että kovin pitkäksi aikaa tulipaikkaa penkkeineen tuskin pystyy varaamaan. 

Ilmahan oli tänään kuin morsian. Läheisellä Kolkannokalla tein vakiolenkkini epävirallisen nakurannan kautta aivan niemen kärkeen. 

Pari viikkoa sitten ihastelemani komeat kivitornit oli jälleen hävitetty rannasta. Ei voi kuin ihmetellä joidenkin ihmisten vihaa toisten hienoja luomuksia kohtaan.

"Ne eivät kuulu Suomen luontoon", "Eroosio lisääntyy" ja muuta käsittämätöntä potaskaa sain loppukesästä lukea Facebookin Ruissalo-ryhmästä. Kun vielä innokkaimmat vandaalit osoittautuivat profiilikuviensa perusteella eläkeläisnaisiksi, oli oloni jokseenkin hämmästynyt. 

 

Riia talvimaisemissa

Joulun ja uuden vuoden välissä oli viikon verran vapaata. Se järjestyi yllättäen viimeisenä työpäivänä ennen jouluaattoa, kun kysyttiin halukkaita pitämään vanhoja lomia pois. Minulle järjestely sopi oikein mainiosti ja sai viikon verran huilia. 

Päivät eivät kumminkaan olleet mitään totaalista joutenoloa. Käytin ajan esimerkiksi maakuntamatkailuun, joka suuntautui niin Paimioon ja Kemiöön. 

Pääkaupunkiseudulla asuva Riia oli samoihin aikoihin entisillä kotikonnuillaan. Hänen kanssaan oli syksyllä puhetta ruskakuvista, mutta talvi ehti tulla ennen kuin aikataulumme sopivat yhteen. Nyt tapasimme Paimion talvisissa maisemissa.

Olin miettinyt arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemaa Paimion parantolaa kuvausmiljööksi. Rakennusta vaan oli äärettömän vaikea saada sommiteltua samaan kuvaan mallin kanssa, joten lopputuloksesta tämä suomalaisen rakennustaiteen helmi ei erityisemmin erotu.

Noin tunnin verran kestänyt kuvausreissumme historiallisessa ympäristössä poiki tällaisia fotoja, eikä pikku pakkanen ehtinyt pahemmin haitata.  

Hiljattain julkaisemassani blogijutussa Riia malleilee samassa kaupungissa kesän korvilla http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/12/riia-kevaisessa-paimiossa.html

Paimion parantolasta puolestaan enemmän juttua linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/07/tutustumassa-paimion-parantolaan.html

Madeiralla vuonna 2012

Tammikuun ensimmäisellä viikolla tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta Madeiran matkasta. Viikon mittainen loma Portugaliin kuuluvalle vuoristoiselle luontoparatiisisaarelle oli oikein antoisa.

Muistaakseni teimme joka päivä jonkun retken. Ne olivat matkatoimisto Tjäreborgin järjestämiä, paitsi katamaraanipurjehdus Atlantilla. Ohjelmistossa olivat ainakin läntinen saarikierros, levadakävely ja Nunnien laakso. Hienoja paikkoja kaikki, eivätkä retket olleet järin hintaviakaan saavutettuun hyötyyn nähden. 

Paluumatkaa edeltävänä iltana osallistuin vielä madeiralaiseen illanviettoon. Tarjolla viiniä, ruokaa ja kansantanssiesitys. Samassa pöydässä istui eläkeläispariskunta, jonka parempaan puoliskoon törmäsin sattumalta puolitoista vuotta myöhemmin Porissa järjestetyllä kiertoajelulla. Aiheesta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2013/09/luontoretki-porissa-7-syyskuuta.html

Hotelli sijaitsi Lidossa ja viereisessä talossa oli Tjäreborgin toimisto. Matkaa Funchal-kaupungin keskustaan oli neljä kilometriä, joka oli syytä taivaltaa aivan rantakatua pitkin, ellei halunnut reisiään kipeäksi. Se taisikin olla ainoa tasainen kulkuväylä koko vuoristoisella saarella. 

Hotellia varatessani kuvittelin, että se olisi Funchallissa. Ovela matkaesiteteksti kertoi "paikalliseen keskustaan olevan 500 metriä" ja näin varmasti olikin, mutta itse pääkaupunkiin useampi kilometri. 

Kävely Madeiralla vaatii kovaa kuntoa ja hyviä jalkineita. Kadut olivat käytännössä pelkkää ylä- ja alamäkeä. Autot huristelivat vauhdilla lähes pystysuorilta näyttäneitä teitä pitkin, eika ainakaan minulle juolahtanut mieleenkään kokeilla itse samaa. 

Parin päivän mäkiramppaamisen jälkeen uudet lenkkarini lensivät roskikseen, koska kantapäistä kuluivat pehmusteet rikki ja iho oli vereslihalla. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta takakenossa jyrkkää katua alaspäin kävelykin on rankka laji. Koivet huusivat hoosiannaa ja välillä piti turvautua taksikyyteihin. 

Tammikuinen lämpötila ei Madeiralla ollut kovin lämmin. Se ei varsinaisesti haitannut, mutta kun eräänä aamuna vuoristoretkellä oli viisi astetta plussaa, alkoi shortsikeli jo arveluttaa. Bussikuski katsoi minua kuin täysin taunoa. 

Katamaraaniajelulla kävi sääliksi erästä nuorta, joka reteästi tuli alukseen pelkät bikinit päällään. Pian ilme muuttui tuskastuneeksi, eikä pyyhkeeseen kietoutuneella tytöllä tainnut olla kovin kivaa hytistessään kannella. 

Merellä ei näkynyt ainuttakaan valasta tai mitään muitakaan eläimiä. Matkan olisi saanut halutessaan uusiksi ilmaiseksi, mikäli "takuuvarmoja" luonnoneläviä ei ilmaannu näköpiiriin, mutta muutaman tunnin risteily riitti hyvin ilmankin. 

Tasan vuotta aiemmin tehty Teneriffan matka vertautui väkisinkin tähän, koska mielestäni saarten luonto oli paljon samantyyppistä. Matkaseura tosin oli täysin erilaista, joten ei tarvinnut pelätä koska joku killuu hotellin parvekkeella ja sekoilee kuin viimeistä päivää. 

Ravintolahinnat olivat selvästi kalliimmat kuin Teneriffalla. Tosin nykyään iso oluttuopillinen kolmen euron hintaan olisi todella edullinen, kun Turussa lähikuppilassakin joutuu siitä pulittamaan yli tuplahinnan. 

Madeiraa pidetään jossain piireissä eläkeläisten matkakohteena. Sain kuulla siitä ennen reissua muun muassa eräältä työkaveriltani, jonka mielestä asia oli olevinaan kovinkin huvittava. Ei tässä mihinkään discoon oltu menossakaan, vaan luontoelämyksiä hakemaan. Se onnistuikin yli odotusten. 

Katariinanlaakson tipuja

Sunnuntaina 9. tammikuuta näytti ikkunasta katseltuna siltä, ettei paljon viitsi ulos harmauteen lähteä. Puolen päivän jälkeen ilma kumminkin kirkastui sen verran, että käväisin Katariinanlaaksossa. Kyseessä on Turun ja Kaarinan rajalla sijaitseva 17 hehtaarin luonnonsuojelualue.

Katariinanlaakson luontopolulla oli vilskettä. Ikähaarukka oli muutamasta vuodesta noin kahdeksaankymmeneen. Polku ei vastoin oletustani ollutkaan jäinen, vaan tallatussa lumessa uskalsi kävellä melko reippaasti. 

Eräs lapsiperhe oli leipä- tai pullapusseineen menossa sorsia ruokkimaan. Toimenpide jäi ikävä kyllä haaveeksi, koska meri oli jäätynyt ja sorsat varmaan jossain avoimilla vesillä. Mahdollisesti Aurajoessa jokilautta Förin sulassa, jossa niitä on talvisin sadoittain. 

Tarkoitukseni oli valokuvata oravia, mutta niitäkään ei näkynyt yhdelläkään kolmesta ruokintapaikasta. Ehkä kurret olivat lepäämässä ahmittuaan pähkinöitä, joita ihmiset niille metsään kantavat.

Lintuja sen sijaan oli paljon. Sinitiaiset, punarinta, mustarastas ja puukiipijä ainakin tallentuivat muistikortille.