keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Savojärven kierroksella 27.9.

Tämän viikon maanantaina ohjelmassa oli Savojärven kierros Kurjenrahkan kansallispuistossa

Kurjenrahka sijaitsee reilun puolentunnin ajomatkan päässä Turusta Säkylän suuntaan. Usean kunnan alueelle levittäytyvä alue on luontopolkuineen ollut korona-aikana erityisen suosittu.

Syyskuun 27. päivä Kurjenpesän parkkipaikka oli melko täynnä, mutta ihmiset jossain muualla kuin Savojärven kierroksella. Kuuden kilometrin taipaleella ei nimittäin ruuhkaa ollut. Myötäpäivää reittiä kiertäessämme edellä kulki vai yksi henkilö ja vastaan tuli kolme. 




Yleensä Savojärven kierrokseen on pikku taukoineen mennyt melko tarkkaan kaksi tuntia, tällä kertaa parikymmentä minuuttia vähemmän. Vauhti oli ehkä turhankin reipas, mutta toisaalta ehdin ottaa valokuvia sen verran kuin halusinkin. 

Työkaverillani Petterillä oli edessään yövuoro ja minä puolestani halusin aamuvuoroni jälkeen ehtiä tehdä muutakin kuin mennä suoraan nukkumaan. Lisäksi Turun seudulla alkaa tähän vuodenaikaan tulla hämärää jo seitsemän kinttaalla, eikä keskellä suota viitsisi ihmetellä missä kohtaa pitkospuut mahtavat olla. 

Laskevan auringon pehmeä valo lumota kierroksen edetessä kohti loppuaan. Vaikka olen vuosien varrella ottanut paljon fotoja etenkin reitin hienommalla puolella Savojärven etelärannalla, tarjoaa se joka kerta uusia elämyksiä vuodenajasta riippumatta. 















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti