keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Lupon reissulla vuonna 2010

Viime viikolla almanakka näytti viikkoa 12. Kyseinen viikko maaliskuun lopulla on jäänyt allekirjoittaneen aikakirjoihin siksi, että juuri tuolla viikolla tehtiin Postin porukalla bussireissuja Kemijärvelle Lomakeskus Luppoon

Turun päässä Lapin retkiä järjestelivät Matti Viki Vikström ja apulaismatkanjohtaja Hannu V. Toivonen. Osallistuin reissuille neljä kertaa, vuosina 2005, 2007, 2010 ja 2016. 


Lomakeskus Luppo on 70-luvun alussa lakkautettu entinen kansakoulu, joka sijaitsee kuuden kilometrin päässä Pyhätunturilta. Vaatimatonta, kumminkin täysin riittävää majoitusta tarjoillut rakennus on yhä toiminnassa, mutta eri omistajilla kuin käyntivuosinamme. Uudet vetäjät ovat remontoineet taloa ja ties mitä hienouksia sieltä nykyään löytyykään. 

Bussimatka Luppoon kesti yleensä huimat 14-16 tuntia. Lähtö oli lauantaina kello 17 Turun postikeskuksen pihalta, josta yötä myöten ajettiin kohti Lappia. Perillä oltiin siinä aamuyhdeksältä.

Kuulostaa hurjalta ja ainakin minulle tällainen järjestely teki siinä määrin tiukkaa, ettei sitä kestänyt selvinpäin. Perillä ensimmäinen päivä menikin yleensä kohtalaisessa kankkusessa, kun taas jotkut lähtivät energisinä sivakoimaan metrisille hangille välittömästi taloksi asetuttuaan. 




Bussi oli minun aikanani käytännössä aina täynnä. Taisipa kerran onnistaa niin, ettei vieressä röhnöttänyt ketään työkaveria ja sain istua vähän väljemmin tuon pitkän rupeaman. 

Toki matkalla oli lukuisia taukoja, muun muassa Jyväskylässä menomatkan ruokailu. Palatessa tuli Kuopion Puijon torni muikunpyrstökeittoineen useana vuonna tutuksi. 



Suurin osa lomalaisista viihtyi Pyhällä talviurheilun parissa, mutta löytyi myös niitä, joille after ski oli lähempänä sydäntä. Kuuluin itsekin tuohon porukkaan, koska korkeanpaikankammoisena ei tulisi mieleenkään mennä laskettelurinteeseen muuta kuin sen verran, että pääsee rinnebaariin tuopilliselle. 




Viikon aikana suhasimme Pyhätunturin lisäksi 180 kilometrin päässä olevalle Leville, 30 kilometrin päähän Luostolle ja kirsikkana kakun päälle Pelkosenniemen kyläraitille ihmettelemään Andy McCoyn patsasta kuskiemme Lassen ja Timon ohjastaessa uljasta menopeliä. 











2 kommenttia:

  1. Oi niitä aikoja! Yhteensä Lupon reissu tuli järjestettyä 21 kertaa! Ruskareissun perään on vielä kyselty...? Pyhä Unpluggedkin voisi olla hieno kokemus...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista