tiistai 2. maaliskuuta 2021

Kalevalan päivänä jokirannassa

Sunnuntaina 28. helmikuuta vietettiin Suomessa Kalevalan päivää. Kevät pani parastaan varsinkin Turun seudulla. Lämpötila kohosi jopa kahdeksaan plusasteeseen ja ihmisiä oli sankoin joukoin liikkeellä.

Kannoin korteni kekoon lähtemällä kävelylle Aurajokirantaan. Koska kännykässäni ei ole punaisia suikeroita piirtäviä matkamittiohjelmia tai sitten en osaa niitä käyttää, oli vähän vaikea arvioida kävelyn pituutta. Muutama kilometri lienee lähellä totuutta. 



Vaikka koronatoimet ovat ehkä kuumimmillaan juuri tällä hetkellä, en huomannut rajoituksia tai kasvomaskien käyttöä juuri mitenkään. Jokilautta Förilläkin seilattiin aivan kuten ennen vanhaan. 

Jokirannan ravintolat olivat täynnä. Nooa, jossa en jostain syystä ole vieläkään kertakaan käynyt, oli umpikansoitettu, eikä kadun toisella puolella Rantakertussakaan näyttänyt väljää olevan. 

Pari tuttua hahmoa tuli lenkkini aikana vastaan. Yhdysvaltalaisen heavy rock-yhtyeen WASP:n Turussa asuva kitaristi Doug Blair jutteli kaverinsa kanssa Auran Panimon edustalla. Iltapäiväoluilla puolestaan olivat monista turkulaistaorkestereista tuttu pariskunta, joista toinen laulaa ja toinen bassottelee. 

On se vaan hienoa kun kevät saapuu. Aurinko paistaa, ihmiset hymyilevät maskinsa takaa ja kohta saa alkaa vetää antihistamiineja, joiden reseptikin on muistaakseni voimassa toisin kuin viime keväänä. 

Kuvittelin muuten, että Kalevalan päivä olisi yhdyssana. Tarkistettuani asian, ei se ollutkaan. Eli jos joku kielipoliisi, raisiolainen lintumies tai joku muu blogiani kuin piru raamattua lukeva henkilö innostuu nyt liikaa, niin siitä vaan itse tarkistelemaan. 



















2 kommenttia:

  1. Hienoja Aurajokikuvia! Joki on tainnut sitten jäätyä uudestaan?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Joki taisi tosiaan jäätyä uudelleen alkuviikon pakkasten myötä.

      Poista