Lueskelin hiljattain Mikko Lundellin kirjoittaman Miljoonasade-kirjan (Like Kustannus 2019). Miljoonasade on Jyväskylässä 80-luvun puolivälissä perustettu rockyhtye.
Bändin tunnetuin jäsen on Lapualla vuonna 1957 syntynyt Heikki Salo. Miljoonasateen lisäksi hän on ollut mukana muun muassa radio- ja televisiotuotannoissa sekä kirjoittanut kirjoja ja näytelmiä.
Kirjailija Mikko Lundell on minulle tuntematon kaveri. Kynäilynsä on sen verran sujuvaa, että teos oli oikein mukavaa luettavaa.
Heti ensimmäisiltä sivuilta löytyy hämmästyttävä juttu. Lundellin itsensä teinipoikana vuonna 1992 lähettämä fanikirje Miljoonasateelle oli yhä tallessa yhtyeen arkistoissa ja painettuna kirjan lehdille.
Miljoonasade tuli julkisuuteen 1986 Lapsuuden sankarille-kappaleella. Se soi se niin paljon, että siltä oli vaikea välttyä. Vaikka formaatteja oli vähemmän, sai esimerkiksi television Hittimittari-ohjelmasta valtavasti huomiota.
Kirjasta paljastui, että kosmonautti Juri Gagarinista kertova Lapsuuden sankarille oli vuosia vanha kappale, jota esi-Miljoonasade oli veivannut keikoillaan vaihtelevilla sovituksilla. Biisihän on ilmiselvä hitti, joten yllätyin, ettei siihen tartuttu aikaisemmin kuin 1986, jolloin bändi kiinnitettiin Finnlevyn Kräk-levymerkille.
Kammottavilla Neurooppa- ja Kling Klang-nimillä ennen Miljoonasateen keksimistä toiminut orkesteri sai debyttialbuminsa Pesuhuoneesta keittiöön julki helmikuussa 1987.
Muistan elävästi kun lukioaikainen luokkakaverini arveli kyseessä olevan Pelle Miljoonan uuden kokoonpanon. Hän ei liene ainoa, jolla on mennyt kaksi samantapaista nimeä sekaisin.
Miljoonasade-nimen takana on Heikki Salon appiukko. Mies oli katsellut pellolle ja todennut, että tulisipa nyt oikea miljoonasade, jotta maa kastuisi. Kirjassa asia oli hieman erilailla esitetty, mutta luin sen jo vuosia sitten jostain musiikkijulkaisusta.
Soundi-lehdessäkin vuosikymmeniä vaikuttanut toimittaja Juho Juntunen puolestaan on sitä mieltä, että Miljoonasade tarkoittaa siemensyöksyä. Ei hullumpi teoria sekään.
Oma suhteeni Miljoonasateeseen oli ensimmäisen vuosikymmenen melko neutraali. Hyviä lauluja bändillä on aina ollut, diggailin esimerkiksi Olkinainen- ja Ostarin helmi-kappaleista heti tuoreeltaan. Koska 80-luvun lopulla piti kuunnella hevirokkia enemmän kuin lääkäri määräsi, jäi yhtyeeseen paremmin tutustuminen 90-luvun puolelle.
Kaupunkifestivaali Down by the Laiturissa vuonna 1995 satuin mukaan roudausporukkaan, jonka tehtävänä oli auttaa Miljoonasadetta Samppalinnan maauimalassa. Bändi nimittäin teki historiaa soittamalla keikan veden alla altaan pohjalla, ensimmäisenä maailmassa.
Huiman tempauksen arvoa en tuolloin vielä täysin ymmärtänyt, mutta vuosien vieriessä sitä on oppinut arvostamaan eri tavalla. Hienoa, että sain olla mukana.
Vedenalainen keikkailu ei jäänyt orkesterin ainoaksi tempaukseksi. Sittemmin se soitti kuumailmapallossa Tampereen yllä ja muitakin kummallisuuksia löytyy cv:stä.
Olen aina pitänyt Miljoonasadetta keskimääräistä älykkäämpänä bändinä. Yhtyeen jäsenistä valtaosa oli lähemmäs kolmekymppisiä akateemisia harrastajamuusikoita saadessaan levytyssopimuksen 80-luvun puolivälin jälkeen.
Hurjia pano- tai kännäysjuttuja kirjasta ei löydä ja muutenkin orkesterin taival tuntuu olleen melko seesteistä. Keskinäiset yhteenototkin viittaavat normaaliin elämään, eivätkä päihteiden kyllästämään sekoiluun.
Miljoonasadetta ei suinkaan ole kuopattu. Bändi toimii yhä, joskin huomattavasti säästeliäämmin kuin huippuvuosinaan 80- ja 90-luvulla.
Yhtyeestä vuonna 2014 eronnut kosketinsoittaja, muun muassa Tulkoon rakkaus- ja 506 ikkunaa-hitit säveltänyt Olli Heikkinen kuoli kesäkuussa 2020.