tiistai 1. syyskuuta 2020

Pähkinäisissä osa 1 - Yleistä

Pähkinäinen on Rymättylän saaristossa sijaitseva Turun kaupungin ja Metsähallituksen omistama saari, jonka pinta-ala on 175 hehtaaria. Se on kolmas ja kaukaisin mantereesta sijaitseva Turun kaupungin ulkoilusaarista.

Ulkoilusaarten suuri ystävä kun olen, on ollut suorastaan häpeä, etten käynyt Pähkinäissä ennen kuin vasta pari viikkoa sitten. 

Homma oli suunnitteilla useita vuosia, mutta tyssäsi yleensä siihen, että Turusta käsin on paljon helpompi mennä vaikka Vepsään. Se on kaupungin ulkoilusaarista lähimpänä kaupunkia. 

Varasin Pähkinäisistä huoneen kahdeksi vuorokaudeksi pari viikkoa ennen lähtöä. Kaikki sujui esimerkillisen nopeasti - saariemäntä Birgit Parkkinen vastasi sähköpostiini melkein välittömästi ja toivotti minut sekä kaverini Laatta Laaksosen tervetulleeksi. 

Pähkinäisiin liikennöi tilauksesta MS Isla Rymättylän Haapalasta. Rantaan on liki mahdotonta päästä ilman omaa autoa tai jonkun kyydissä. Turun seudun joukkoliikenne Föli ei käy siellä asti.

Kyyti Islalla on ilmainen. Lähtöpäivänämme Pähkinäinen oli matkan viimeinen etappi, joten samalla näki paljon Rymättylän saaristoa. Minulla ei ollut mitään tietoa esimerkiksi Korvenmaan saaresta, jossa alus poikkesi peräti kahdessa eri laiturissa. 





Turku omistaa Pähkinäisistä itäisen puoliskon. Siellä on vuonna 1923 rakennettu majoitustalo sekä kesäkahvila, vierasvenelaituit, sauna ja uimaranta. 

Noin päällisin puolin täysin tavalliselta vanhalta rakennukselta näyttävä kerho- ja majoitustalo on rakennettu savesta ja kanervasta. Punamullalla maalatut lautaseinät ja betoninen kivijalka tekivät siitä ainakin päällepäin tavallisen näköisen, eikä sisälläkään ollut sen merkillisempää kuin monessa muussakaan vanhassa talossa. 

Talon yläkerrassa on kolme majoitushuonetta, joihin mahtuu yhteensä kaksitoista ihmistä. Alakerrassa on tilava keittiö, jossa Laatta valmisti muun muassa kermaista nakkikastiketta ja uudehkoja perunoita. Olikin oikein makoisaa.





Käyntipäivinämme olimme saaren ainoat majoittujat. Purjeveneilijöitä riitti tasaiseen tahtiin, mutta muuten saimme olla ehkä vähän liiankin rauhassa. 

Birgitistä ja yleismies Antista oli toki seuraa, samoin lukuisista valkohäntäpeuroista. Niitä tuntui saarella piisaavan - illansuussa nurmikentän laidalla oli peräti yksitoista eläintä mussuttamassa ruohoa. 

Ainoa juttusillemme tullut veneilijä oli vahvaa Porin murretta puhunut turkulaismies, jolla oli hepokatti olkapäällään. Hän oli kesäkuussa ostanut paatin ja seilasi ahkerasti ympäriinsä. 

Pihalla käyskennellyt kani muistutti kovasti erästä turkulaispubi Tinatuopin vakioasiakasta. Ilme ja yhdennäköisyys suorastaan hämmästyttävä. 



Saarella oli kuulemma ollut hyvin väkeä juuri edeltävänä viikonloppuna, mutta ehkä koulujen alkaminen ja elokuu noin muutenkin oli hiljentänyt menoa. 

Kahvilakioskissa oli jonkun verran elintarvikkeita ja paljon tuoreita leivonnaisia, mutta varsinaista ruokaa ei ollut saatavilla. Kokkaus olisi tilauksesta onnistunut, mutta koska Laatta päätti hoitaa sen puolen, tyydyin ostamaan lähinnä jäätelöä ja virvoitusjuomia. 

Yllätyksenä tuli, ettei saarella käynyt korttimaksu. Eipä tullut mieleen kysäistä siitä etukäteen, mutta onneksi riihikuivaa oli sen verran, ettei pulaan joutunut. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti