maanantai 3. elokuuta 2020

Koskikierroksella 12. heinäkuuta

Sunnuntaina 12. heinäkuuta Loimaalle suuntautuneen Alpo Jaakolan patsaspuisto-käynnin kanssa oli paluumatkan ohjelmistossa muun muassa ruokailu Kyrössä.

Kävin samassa kiinteistössä olevassa kebabpizzerissa viisi vuotta sitten. Silloin annos oli iso ja makoisa. Nyt ei ikävä kyllä voinut samaa sanoa, vaan oli meinaan aika pieni ja mauton. Omistajat olivat kuulemma vaihtuneet sillä välin, tiesi eräs paikallinen sälli kertoa.

Kyrön pettymyksen jälkeen kävimme Tarvasjoella. Tarkoituksena katsella Juvankoskea, joka on Paimionjoen kolmas voimalakäyttöön valjastettu koski.

1916 perustettu Juvankosken voimala on vaikuttavan näköinen ilmestys ja kasvillisuus alajuoksulla rehevää kuin etelän maissa.











Juvankosken jälkeen työkaverini Petteri halusi nähdä lengendaarisen Tarvashovin, jossa hän nuorukaisena 80-luvulla kävi kuuntelemassa nuoriso-orkestereja.

Perinteisten suomalaisnimien kuten Sleepy Sleepersin ja Popedan lisäksi Tarvashovissa soitti ulkomaan ihmeitäkin aina Metallicasta The Lords of The New Churchiin. Nykyään olisi vähän vaikea kuvitella Metallican James Hetfieldin kävelevän vastaan Tarvasjoen kyläraitilla.

Tarvasjoelta on lyhyt matka Liedon asemalle, jossa sijaitsee Nautelankoski. Se on Aurajoen kahdeksas ja pisin koski, noin 600 mertiä pitkä ja putouskorkeus on 16,9 metriä.

Yleensä kesäisin koski on ollut lähes rutikuiva, mutta nyt sitä ongelmaa ei ollut. Heinäkuun runsaat sateet saivat veden virtamaan vuolaasti.

Petteri ei ollut aikaisemmin Nautelankoskella käynyt, mutta minulle tämä oli noin kolmaskymmenes kerta.

Valokuvausilma Nautelassa oli erinomainen.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti