Edellisestä käynnistäni Helsinginrannassa olikin jo aikaa. Taitaa mennä jonnekin 90-luvun lopulle.
Paikattu öljysoratie tuntui loppumattomalta ja vaihtui Helsinki-tienviitan kohdalla hiekkatieksi.
Kylä oli pienempi kuin muistinkaan, eikä siellä ainakaan tähän vuoden aikaan ollut juurikaan nähtävää.
Vanha lossiranta sen sijaan näytti sellaiselta kuin muistinkin. Siitä on aikoinaan päässyt Kustavin Rahinrantaan, jossa on vastaava vanha laituri.
Se, mitä lähdin etsimään eli Helsinginrannan louhospolku, oli kuitenkin vielä näkemättä. Ja olisi jäänytkin näkemättä, ellen olisi käyttänyt vanhaa kunnon konstia. Veivasin nimittäin ikkunan auki ja kysyin neuvoa ohikulkijalta.
Kävelyllä ollut vanhempi herra osasikin missä louhospolku sijaitsee. "Se on tuolla uimarannan takana, ei täällä muita polkuja ole".
On se vaan kumma, ettei uimarannan kyltin viereen voi naulata edes jotain pientä vaivaista opastetta, jotta uteliaat löytäisivät perille. Ei luulisi olevan ylivoimainen suoritus.
Uimaranta on hiljattain pantu uuteen uskoon. Oikein mukavan oloinen paikka. Tiedä sitten kuinka paljon siellä kesäisin tuulee, nyt ainakin sai pitää hatustaan kiinni.
Luontopolku ei ole kovin pitkä, mutta tällaisena historiallisena katsauksena ajaa hyvin asiansa. Polun varrelta löytyi infokylttejä sieltä täältä.
On täytynyt olla kovaa touhua porata ja siirrellä valtavia kivimöhkäleitä sen aikaisilla vehkeillä . Rääpe- eli hukkakivien osuus on vielä nykyäänkin peräti 70-90 prosenttia, mikä tuntuu sulalta hulluudelta.
Naapurikunnassa Vehmaalla on samantyyppinen, joskin laajempi Tummamäen luontopolku, jossa kannattaa ehdottomasti käydä. Tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2013/10/tummamaen-luontopolku-vehmaalla.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti