Linnavuoren luontopolulla Piikkiössä

Viime sunnuntaina suuntana oli vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Turusta sijaitseva Piikkiön Linnavuoren ulkoilureitistö.

Huttalan linnavuorella olen käynyt ensimmäisen kerran kesällä 2010 ja sen jälkeen muutamia kertoja, mutta alueella luikertelevaa luontopolkua en ollut ennen kiertänyt. En sen tarkemmin edes tiennyt missä se menee ennen kuin asia tuli viime viikolla puheeksi työkaverini Petterin kanssa, joka innostui lähtemään mukaan retkelle.

Vanhalta Ykköstieltä eli 110-tieltä poiketaan Piikkiön kyläraitin jälkeen oikealle, jolloin pian vastassa onkin Kehityksen kerhotalo osoitteessa Lystiläntie 21.

Kerhotalon pihalta on 400 metriä luontopolun alkuun. Polku on vanha hiihtolatupohja, joten siinä mahtuu useampikin leveillä hartioilla siunattu ihminen kävelemään. Tänä talvena ei hiihtäminen ole näillä seuduilla onnistunut.

Vastapäivään kiertäessä nelisen kilometriä pitkä rengaspolku on melkein pelkkää isompaa tai pienempää ylämäkeä. Mikäli poikkeaa katsomaan nähtävyyksiä sivureiteille, kertyy kilometrejä silloin pari lisää.

Linnavuoren reitistö kulkee pitkälti luonnonsuojelualueella. Osa alueesta on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Minun silmiini metsä näytti melko tavalliselta talousmetsältä, mutta ilmeisesti siellä ei kumminkaan moottorisaha pahemmin laula.

Polun pohja on pääosin koiville sopivaa, mutta sisältää paikoin runsaasti kivikkoa ja juurikkoa. Mikäli käy matkan varrella linnavuorella tai Piikkiön korkeimmalla paikalla Pohtionvuorella, on vastassa vaikeampaa maastoa.

Taitaa olla viisi vuotta vierähtänyt kun viimeksi kävin linnavuorella. Maisemat eivät ole muuttuneet kai mihinkään sillä välin. En ainakaan osannut paikallistaa mitään uudisrakennuksia. Kaukaisuudessa näkyivät muun muassa Turun Varissuon tornitalo, Turun Tuomiokirkko ja Pernon telakan nosturit.

Esihistoriallinen linnavuori on ollut käytössä ainakin kahteen otteeseen; esiroomalaisella rautakaudella (noin 500 eaa) ja myöhäisellä rautakaudella (noin 1000-1200 jaa).

Vuorella tepastellessa voi helposti saada mielikuvituksen liikkeelle ja nähdä turkiksiin verhoutuneet pitkätukkaiset soturit keihäät tanassa. Game Of Thronesin ja muiden sarjojen ystäville paikka on kuin tehty.

Jo ensimmäisellä käyntikerrallani kiinnitin huomiota merkilliseen kivimudostelmaan, joka näyttää kuin veistetyltä. Löydän sen oikeasta reunasta aborginaalin kasvojen sivuprofiilin.

Luontopolun varrella on laavu, jossa voi grillailla makkaraa. Sitä ei valitettavasti sattunut nyt olemaan mukana, mutta seuraavalla kerralla asia on aivan varmasti korjattu. Paikka nimittäin näytti oikein houkuttelevalta moisten kulinarististen nautintojen toteuttamiseen.

Laavulla törmäsimme tuttuihin. Työkaverimme Dili perheineen lopetteli juuri grillauspäiväänsä laavulla.

Pelkälle laavulle päästäkseen ei tarvitse rampata kovin pitkään, koska Heernummentien varrella on parkkipaikka. Sieltä on hyvä suunnata linnavuorellekin, jonne tulee matkaa muutama sata metriä.

Pohtionvuorelle tuskin toiste enää kiipeän, sillä ainakaan minulle se ei tarjonnut muuta kuin armottoman hien. Takkia piti varmaan vartin verran kuivatella tuulessa männynoksalla.

Taukopenkki oli niin kulahtanut, että siinä uskalsi hädintuskin istua. Varmasti lumettomana talvena noin korkealle on vaikea saada vietyä puutavaraa, ellei sitä pysty moottorikelkalla hinaamaan, mutta jottai tarttis tehrä!

79 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevan Pohtionvuoren laella on Piikkiön suurin pronssikautinen hautaröykkiö. Se oli niin iso, ettei oikein valokuvaaminenkaan onnistunut mistään suunnasta kunnolla. Maisemia ei vuorelta sen korkeudesta huolimatta näe.

Veikkaisin, että viimeistään ensi syksynä poikkean uudemman kerran noihin maisemiin. Laavun grillipaikka alkoi nimittäin kiinnostaa siihen malliin, että se on testattava.