Perjantaina 28. helmikuuta oli kirkas pakkaspäivä. Olisi varmasti ollut mukava lähteä ulos luontoon, mutta siihen oli yksi pikku este. Nimittäin aamuvuoro töissä.
Työpäivän jälkeen hurautin suoraan syntymäkuntaani Kustaviin, jonne Liedosta kesti lähes minuutilleen tunnin verran. Matka meni muuten hyvin, mutta Raisiosta asti tien tukkona oli joku tauno, jonka ohi pääsin vasta Vehmaalla. Kahdeksankympin alueella mentiin välillä kuuttakymppiä ja kaverin tilannetaju oli ties missä.
Ennen kuin asetuin äitini höyryävien lihapatojen ääreen, käväisin kunnan ydinkeskustan liepeillä sijaitsevassa Klipunkarissa. Klipunkari oli lapsuuteni tärkeimpiä paikkoja. Nykyään käyn siellä muutaman kerran vuodessa vähän fiilistelemässä menneitä ja yleensä otan samalla valokuvia.
Joskus kuvat ovat olleet sen verran turhanpäiväisiä, etten ole niitä kehdannut julkaista. Nyt sitä ongelmaa ei ollut. Päivä oli helkutin kaunis ja jokunen edustava otoskin tallentui.
Eilen 22. helmikuuta Lounais-Suomea piiskasi armoton myrsky. Vettä tuli kuin Esterin perseestä ja tuuli oli vaarallisen kova.
Vepsän ulkoilusaaresta tutun porukan kanssa jouduimme perumaan Turun Ruissalon Saaronniemeen kaavaillun grillaustapahtuman, koska sillä kelillä se ei olisi mitenkään ollut mahdollinen. Vain umpihullu olisi yrittänyt sinnitellä avokatoksessa sellaisessa tuulessa ja tuiverruksessa meren rannalla.
Myrskyn jälkeen on poutasää, lauleskeli Kari Tapiokin aikoinaan. Sama rallatus mielessäni lähdin tänään aamupäivällä kohti Ruissaloa. Aurinko paistoi, eivätkä puutkaan pahemmin heiluneet tuulessa ainakaan ikkunasta katseltuna.
Kuluneella viikolla on sosiaalisessa mediassa jaettu valtavasti kuvia, joissa merivesi on tulvinut rannoille peittäen rantaviivan pitkälle sekä vieden veneitä ja laitureita. Olin utelias millainen tilanne Ruissalossa mahtaa olla, koska työvelvotteiden takia en ehtinyt siellä arkena käymään ja eilinen lauantai oli täysin poissuljettu umpikehnon kelin takia.
Saaronniemen parkkipaikalla näytti vielä lupaavalta. Karavaanarikentän liepeillä hymy alkoikin jo hyytyä. Tuuli oli yhä kova ja erittäin vilpoinen. Kari Tapio ei sittenkään ollutkaan oikeassa - myrskyn jälkeen oli nimittäin melkein poutasää.
Vesi oli laskenut eilisestä aika paljon. Eräs kaveri meinaan kertoi puhelimessa tarvinneensa kumisaappaita Kolkannokkaan mennessä.
Kolkannokkaan johtavalla pengertiellä oli meren tuomaa kasvijätettä sen verran, että nähtävästi se on ollut lähellä jäädä upoksiin. Varsinaisen tulvakohdan tunnistin oitis. Nyt siitä olisi päässyt läpi vaikka kepeillä crocseilla, mutta kauttaaltaan vetinen ja kovin kärsineen näköinen polku kumminkin oli.
Enpä ole aiemmin Saaronniemessä nähnyt vettä näin ylhäällä. Kymmenen metriä rantaviivan peittoa ei riitä mihinkään. Tuntui, että paikoitellen parikymmentäkin.
Viihdelehti Seiskastakin tuttu turkulainen Tanja Tanita Sundell on hallitseva Miss Bum Bum Suomi eli peppumissi. Kurvikasta kaunotarta katsellessa ei paljon ihmetytä miksi näin on päässyt käymään ja valinta osunut juuri häneen.
Nämä kuvat otettiin viime elokuun lopulla Turussa Jäkärlän Riveralla. Helteisen päivän iltana hiekkamontulla oli vielä jonkun verran porukkaa, lähinnä uimareita.
Sällisakki kaljakasseineen tupsahti kiusallisen lähelle seuraamaan mitä puuhaamme. Olin aivan varma, että pian alkaa kuulua vähintään jonkinasteista mölinää, mutta ihme kyllä ei. Tanja moikkasikin heille, joten ilmeisesti tuttuja olivat.
Kuvaustilanteessa Tanjaa ei tarvitse juurikaan ohjata, kaikki sujuu kuin vettä vaan. Aivan upea malli!
Torstaina 6. helmikuuta käväisin Halistenkoskella ennen töihin menoa. Paikka sattuu olemaan melkein työmatkani varrella, joten eipä tullut kovin suurta mutkaa matkaan.
Halistenkoski on Aurajoen alin ja yhdestoista koski Turussa, Halisten ja Nummen kaupunginosien rajalla. Halistenkosken seutu on ollut asuttu jo rautakaudella ja tuotantokäyttöön koski valjastettiin keskiajalla. Ensimmäiset maininnat paikalla sijainneesta myllystä ovat vuodelta 1352.
Pyrin viime viikolla käymään päivittäin jossain luontokohteessa ennen töihin lähtöä. Kolme kertaa se onnistuikin, kahtena sen sijaan ei. Kello 16 alkava työvuoro vie näköjään mehut sen verran tehokkaasti, ettei päivällä jaksa pahemmin heilua vaikka mieli tekisikin ja keli sallisi.
Luonnollisesti kamera oli mukana Halistenkoskellakin ja jokunen julkaisukelpoinen otos tallentui muistikortille.
Silja LinenGalaxy-laivalla Turun ja Tukholman välillä oli viime viikonloppuna ruotsalaisten järjestämä rokkiristeily, jonka pääesiintyjänä oli amerikkalainen Zakk Sabbath.
Zakk Sabbath on Ozzy Osbournen kitaristina tunnetuksi tulleen Zakk Wylden orkesteri, joka esittää kaikkien aikojen legendaarisimman hevirokkiyhtyeen Black Sabbathin musiikkia.
Uransa alkuvaiheessa 80-luvun lopulla Wylde (s. -67) oli siloposkinen kultakutri, mutta nykyään häntä voisi kuvailla moottoripyöräkerholaisen ja kanadalaisen metsurin risteytykseksi. Ehkä tällainen imago on vakuuttavampi musiikkihommissa, koska hän ei esitä mitään teinitytöille suunnattuja lallatuksia, vaan rankkaa rokkia.
Olen pitänyt aina Wyldeä pätevänä kitaristina, mutta siinäpä se sitten on ollutkin. Ozzyn bändissä hän tilutti joka väliin vähän liikaakin, eikä sellainen mielestäni aina sopinut.
Kesällä 1994 näin Wylden Ruisrockissa. Hänen orkesterinsa Pride & Glory esiintyi päälavalla ennen pääesiintyjä Aerosmithia. Koska Aerosmith oli reippaasti myöhässä, sai Pride & Glory soitella normaalia pidemmän keikan. Aikaa tappaakseen Wylde sooloili onnesta soikeana siihen malliin, että ainakin minua alkoi jo haukotuttamaan.
Wylde on sittemmin luotsannut menestyksekkäästi Black Label Socitey-nimistä yhtyettään. Sen verran mitä orkesteriin olen tutustunut, ei se ole järin suurta vaikutusta tehnyt. Mutta täytynee ottaa uuteen käsittelyyn.
Ruotsinlaivalle päädyin kaverini Tony Lundbergin ehdotuksesta. Hän oli jostain huomannut, että Zakk Sabbath esiintyy Silja Galaxylla. Suomessa iltaa ei mainostettu millään lailla, kuten ei muitakaan ruotsalaisille suunnattuja rokkiristeilyjä. Käytäntö on herättänyt kummastusta kaveripiirissäni, sillä aika hyviäkin bändejä on mennyt sivu suun.
Lundberg selvitti, ettei aamulaivaan pääsyyn ole mitään estettä kuten yleinen luulo kertoo. On meinaan ollut tapauksia, joissa tuttavat ovat joutuneet ensin seilaamaan Tukholmaan ja vasta siellä astumaan rokkilaivaan. Eli siis tuplaristeily musiikkiannin takia.
Olimme luullakseni melkein ainoat suomalaiset laivalla sen jälkeen kun piknikristeilijät vaihtoivat paattia Maarianhaminassa. Laiva oli siitä lähtien todellakin varsinainen ruotsinlaiva henkilökuntaa myöten.
Risteilyn toinen kiinnostava bändi oli ruotsalainen alansa legenda Candlemass. Ikävä kyllä se esiintyi vasta sunnuntaina, jolloin olimme jo kotona. Ennakkotietoa esiintymisajoista ei ollut saatavilla, mutta vähän pelkäsinkin näin käyvän.
Candlemassin muusikot ilmestyivät illalla kaljalle laivan pubiin, jolloin katsoin tilaisuudekseni käydä vaihtamassa pari sanaa heidän kanssaan.
Näin yhtyeen ensimmäisen kerran Turun konserttitalolla helmikuussa 1989. Basisti-säveltäjä Leif Edling jopa muisti tapahtuman. Hän kyseli mitä keikan järjestäneelle entiselle levykauppiaalle Henri Reivoselle kuuluu nykyään. Kerroin tuntevani miehen, mutta en tiennyt nykykuulumisista sen tarkemmin.
Candlemassin Leif Edling vasemmalla.
Candlemassin sunnuntainen konsertti oli varmasti hyvä, mutta Zakk Sabbath pisti tuulemaan sunnuntain vastaisena yönä. En odottanut keikasta oikein mitään, lähinnä ajattelin kuulevani kliseisiä versioita Black Sabbathin kappaleista. Kuinka väärässä sitä voikaan olla.
Zakk Sabbath soitteli pari tuntia hevin esi-isän tuotantoa. Eikä mitä tahansa paranoideja, vaan mukana oli kulumattomampiakin paloja Wicked Worldin ja Tomorrow'sDreamin tapaan.
Kuva: Tony Lundberg
Suuni loksahti auki jo keikan alkuvaiheessa. Se ei johtunut pelkästään siitä, että huikkaa piti säännöllisin väliajoin nauttia oluttuopista, vaan siitä, että voiko näin kovaa bändiä edes olla olemassa!
Zakk Wylde heilui, juoksi yleisön joukossa ja teki lähes kaikkea muuta paitsi lensi. Kitara soi komeasti kautta linjan epätyypillisistä soittoasennoista huolimatta. Keppi oli välillä selän takana, niskassa, haarojen välissä, ilmassa ja vaikka missä. Tässä olisi kainalokitaristeille ja kaikenmaailman muniinpuhaltelijoille paljon opittavaa miten lavalla kuuluu olla!
Wylden riehumisesta huolimatta soitto oli todella tarkkaa. Ihmettelen kovasti miten rumpali ja basisti pysyivät hänen mukana ja olivat mielestäni täysin kartalla. Erittäin tiukka kokoonpano.
En muista vuosikausiin nähneeni näin hyvää konserttia. Tämä menee kautta aikojenkin kärkipäähän.
Facebookissa on Muistot-niminen painike, josta näkee kulloisenkin päivän julkaisuja vuosien varrelta. Tänään esille putkahti Talvi 2010-11-kansiostani pari kuvaa tasan yhdeksän vuoden takaa eli 6. helmikuuta 2011. Kuvissa on Turun Ruissalon saaren kärki Saaronniemi.
Sen verran tilanteesta muistan, että olin liikkeellä kaverini Esa Laatta Laaksosen kanssa. Kävelimme Saaronniemen uimarannalta jäätä pitkin Kolkannokan edustalla oleville luodoille. Ilma oli kuin morsian, joka varmaan kuvistakin välittyy.
Vaikka en lunta, pakkasta tai jäätä oikein kaipaakaan, johtuen pitkälti työmatkasta naapurikuntaan ja epäluottamuksesta vanhaa autoani kohtaan, tulee näitä kuvia katsellessa väkisinkin mieleen, että on kunnon talvessakin puolensa.
Tämän talven leudossa kelissä helposti unohtuu, että nykyhallituksen vouhottama ilmastonmuutos ei varmasti ilmesty vastedes joka vuosi, vaikka Sanna, Li ja kaverinsa kuinka yrittävät kansalaisia silläkin kurittaa. Tämä nyt sattuu olemaan poikkeus ja samalla helpotus esimerkiksi pientaloasujille.
