Lauantai-illan musiikkielämyksiä

Koska äänilevyjä on kertynyt vuosikymmenten varrella nurkkiin vino pino, on niitä toisinaan myös kuunneltava. Vaikka fyysinen äänite onkin mielestäni paras vaihtoehto, niin täytyy myöntää, että tietokoneella ollessani ja näitäkin juttuja naputellessani soi taustalla suoratoistopalvelu Youtube.

Tällä hetkellä kuuntelen Youtubesta norjalaisen Jornin uusinta albumia Heavy Rock Radio II. Siinä komeaääninen laulaja Jorn Lande bändeineen versioi muun muassa Deep Purplen, Manfred Manin, Don Henleyn, Bryan Adamsin ja Dion kappaleita.

Viime lauantaina innostuin taas vaihteeksi selaamaan lp-levyjäni oikein urakalla. Levysoittimessa pyöri lukuisia kiekkoja kuten Gillanin Gillan Is Heavy Rock, Rainbowin Down The Earth, Lee Aaronin Metal Queen, Horsepowerin Virginity, The Quireboysin Live Album, Helixin No Rest For The Wicked sekä sattumoisin Ozzy Osbourneltakin samanniminen No Rest For The Wicked. 

Vinyylilevyjen ja toisinaan lasin pohjalle lorahtaneiden makoisten vodkadrinkkien kanssa oli hyvä pohjustaa illan tulevaa livemusiikkielämystä. Sen tarjosi duo The Sedät eli Taage & Garfield Aurajoen rannalla Wanhassa Rahtilaivassa, kaverien kesken Rahtiksessa.

Olen vuosien varrella nähnyt turkulaiskaksikon keikalla ainakin kaksikymmentä, ehkä jopa kolmekymmentä kertaa. Siinä on hiljalleen oppinut mitä biisejä on illan mittaan odotettavissa. Tällä kertaa keikkasetissä oli pari uutta rallia.

Ehtoo polkaistiin käyntiin hieman yhdeksän jälkeen todennäköisesti jokaisen paikalla olleen tuntemalla Black Sabbathin Paranoid-klassikolla. Heti seuraavana kuultiin toinen kovan luokan kappale, nimittäin Touch Too Much laulaja Bon Scottin viimeksi jääneeltä AC/DC-levyltään Highway To Hell. Etenkin jälkimmäisen sovitus toimi mainiosti.

Rahtis-keikka oli laivan ruokaravintolan puolella. Tällä hetkellä siellä ei tosin ole murkinaa tarjolla, koska edellinen yrittäjä pisti pillit pussiin viime kesänä. Setiä oli kuuntelemassa täysi salillinen enemmän tai vähemmän juhlahumussa ollutta porukkaa, joista valtaosa tuntui olevan kaksikon tuttavia.

Naantalin hyisessä viimassa

Viime lauantaina oli aikomuksena käydä jossain lähistöllä hiukan ulkoilemassa. Paikaksi valikoitui Naantali, joka tunnetaan yhtenä Suomen suosituimmista kesäkaupunkeista. Suuntasin sinne kaverini Harri Nato Leinon kanssa.

Eipä tainnut tulla puheeksi koska Leino on viimeksi Naantalissa käynyt. Itse piipahdin kaupungin keskustassa edellisen kerran viime lokakuussa. Tuolloin tuli seuraavanlaisia fotoja http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/10/mona-vanhan-kaupungin-kujilla.html

Tällä kertaa kamera ei pahemmin laulanut. Ensinnäkin sormet jäätyivät välittömästi helvetinmoisessa tuulessa, eikä oikein kuvauskohteitakaan ollut siinä määrin kuin kuvittelin.

Visiitti Naantaliin ei nyt suoranaisesti ollut hukkareissu, mutta eipä paljon tarjonnutkaan. Hienossa miljöössä kävelee yleensä mielellään, mutta ilman soisi olevan edes jollain lailla otollinen. Nyt näin ei todellakaan ollut.

Muutama urhoollinen ulkomaalaisporukka sinnitteli brutaalia keliä vastaan. Muumimaailma tuntui kiinnostavan heitä kovasti.

Kailon saaressa sijaitsevaan Muumimaailmaan tosiaan pääsee kesäkauden ulkopuolellakin, vaikka siellä ei mitään ohjelmaa olekaan. Olen aina ihmetellyt moista käytäntöä, koska vandalismin vaaran luulisi olevan aika suuri tyhjänä kyyhöttävässä kylässä.

Naantalin rannoilla hyisessä viimassa tarpoessa eivät paljon auttaneet pipo tai pitkät kalsarit. Palelin vielä tuntitolkulla reissun jälkeenkin. Mutta tulipa käytyä ja toivottavasti ensi kerralla on lämpimämpää.

Poseerausta pursiseuralla

Tämä kuvasarja on jatkoa viime elokuun fotosessioihin, jolloin kävin upean Even kanssa Turun Ruissalon maisemissa. Ensimmäinen kuvasetti otettiin Ruissalon kylpylän tontilla ja tämä toinen merellisessä miljöössä Turun Pursiseuran rannassa.

Turkulainen Eve kertoi olevansa ensimmäistä kertaa kameran edessä. Tieto vähän yllätti, koska aika harvoin yhtä luontevaa mallia löytää. Ei, vaikka olisi kuinka linssilude.

Pitkin viime syksyä oli suunnitelmissa käydä uudemman kerran kuvaamassa, mutta aina tuli jotain esteitä. Hiljattain oli taas juttua, että nyt alkuvuodesta pitäisi onnistua, elleivät kelit ihan hurjaksi muutu.

Fotosessioiden ensimmäinen osa linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/kaunotar-kylpylan-koivikossa.html

Muistoja ulkoilusaaresta kesältä 2009

Selasin hiljattain kuva-arkistojani kuten silloin tällöin tulee tehtyä. Vaikka suurimman osan kuvista muistankin jollain lailla ja osan erittäin hyvinkin, tulee välillä vastaan sellaista settiä, että pitää oikein ottaa tarkempaan syyniin.

Tällainen tapaus oli kesällä 2009 tehty päiväretki Turun kaupungin ulkoilkusaareen Vepsään. Kuvista tuli penteleen hyvä fiilis ja aurinkoinen päivä palautui mieleen.

Kävin noihin aikoihin Vepsässä viitisen kertaa kesässä. Se oli aika pientä verrattuna lähivuosien Vepsä-reissailuuni, jolloin kesäkauden keskiarvo on ollut sellaista viittätoista. Suurimmillaan määrä oli 2016, kun vierailin Vepsässä peräti 21 kertaa ja mökkeilinkin yhdeksän yötä. Se olikin pitkine sairasteluineni varsinainen Vepsä-kesä.

Tajusin vuonna 2015, että Vepsän yhteysalukseen voi ostaa kausikortin. Sen ansiosta risteilyni moninkertaistuivat. Sen kun vaan astut laivaan, vilautat korttia, tilaat oluen ja asetut aurinkokannelle mukavaan asentoon. Mikäpä sen hienompaa kauniina kesäpäivänä.

Turusta noin tunnin merimatkan jälkeen Vepsässä odottaa 17 hehtaarin saari, jossa on erilaisia aktiviteettaja. Voi esimerkiksi kiivetä näköalakalliolle, vetäistä herkullinen pizza juhannukseksi 2016 valmistuneessa uudessa ravintolassa, bongata lintuja, heittää frisbeegolfia tai vaikka mennä saunomaan.

Näissä kesän 2009 kuvissa kiivetään Airiston korkeimmalle huipulle Torsborgin vuorelle ja nautitaan siellä pari tölkkiä olutta. Pitää toki muistaa tuoda vanhat hylsyt pois ja muutenkin olla roskaamatta luontoa.

Sellaisen huomion kuvista tein, että vielä kymmenen vuotta sitten Vepsässä ei ollut juurikaan valkoposkihanhia. Lentopallokuvassa nurmikko on puhtaan vihreä. Nykyään on toisin, hanhia riittää. Kauniita lintuja, vaikka pötkylää pukkaakin peräpäästä jatkuvalla syötöllä.

Vanha ja jo purettu punainen kuppila terasseineen näkyy alla olevissa fotoissa. Tulee oikein nostalginen fiilis kun muistelee millaista markiisin alla olikaan istuskella ja imuroida kylmää ohrapirtelöä! Toisinaan myös hieman Jägermeisteriä ja ehkä jopa rapeat makkaraperunatkin.

Kuvien kaverit ovat onneksi pitkälti pysyneet samana ja hyvä niin. Viimeksi tänään näin Jonea töissä ja Laatta soitteli iltapäivällä. Toivottavasti suurin osa heistä tulee ensi kesäkuussa Vepsään, jolloin luvassa on spesiaalitilaisuus.

Blogijuttuja olen naputellut Vepsästä vuodesta 2011, mutta linkitetään tähän nyt hieman erikoisempi tapaus. Nimittän joensuulaisorkesteri Kaukolasipartio esiintyi vuonna 2016 saaren ravintolassa.

Tällaista komeaa showmeininkiä saisi olla useamminkin, mutta kyllä pelkkä trubaduurinkin muutaman kerran suvessa toisi kummasti vaihtelua! http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/kaukolasipartio-keikalla-vepsassa.html

Kylpylästä Kolkannokkaan

Tammikuun puolella ulkoilukelit ovat olleet paljon parempia kuin viime syksynä. Vapaa-aikaa onkin tullut vietettyä muun muassa Turun Ruissalon saaressa. Vuositasolla siellä tosin tulee muutenkin käytyä varmaan kymmeniä kertoja. En ole vielä kyllästynyt.

Lauantaina 11. päivä tammikuuta olin liikkeellä turkulaisen luonto- ja historiamies Harri Nato Leinon ja työkaverini Timo Kuuselan kanssa.

Aamupäivällä oli muutama aste pakkasta, yöllä töistä lähtiessäni peräti miinus kuusi. Puissa oli oikein kunnolla huurretta ja se sai luonnon näyttämään vaihteeksi hienolta.

Ruissalon alkupäässä huurreilmiö oli vielä voimissaan, mutta mitä pidemmälle ajelimme, lauhtui ilmasto sitä mukaa. Kylpylähotellin paikkeilla puut eivät olleet sen kummemman näköisiä kuin ilman pakkastakaan. Ruissalo Marinan vierasvenelaiturilla oli tosin havaittavissa, että nythän taitaa olla talvi.

Kylpylän jälkeen oli vuorossa kivenheiton päässä sijaitseva Saaronniemi. Loppiasena siellä viimeksi kävinkin, mutta eri reitillä kuin tällä kertaa oli aikomuksena.

Aurinko sattui pilkottamaan mukavasti Airiston suunnalta. Suuntasimme Kolkannokkaan, josta tuli jokunen hyvä kuvakin.

Loppiaisretki Karpaloisen laavulle

Loppiaisena suuntana oli Naantalin Luonnonmaa ja siellä Kultaranta Resortin 80 hehtaarin ulkoilualue.

Kävin Luonnonmaan uudella luontopolulla ensimmäisen kerran syksyllä 2014. Löysin sen Turun Sanomien mainiosta Luonto Plus-ohjelmasta, jossa kaksikko, asiantuntija Ari Karhilahti ja toimittaja Ann-Mari Rannikko tutustuivat alueeseen.

Tein aiheesta blogijutun http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/10/luonnonmaan-uusi-luontopolku.html joka sittemmin julkaistiin myös suositussa Retkipaikka-sivustossa. Virallisesti nimi lienee Kultaranta Kuru ulkoilureitistö.

Autoparkki ei ole lähelläkään luontopolun alkupistettä, vaan Rymättyläntien vasemmalla puolella Kultaranta Resortin uudehkojen ökytalojen vieressä. Siitä pitää harppoa tien yli Kalliotielle. Matkaa parkkipaikalta polun alkuun on puoli kilometriä.

Rymättyläntien poskeen ei ole vieläkään saatu minkäänlaista opastetta, joka kertoisi mistä suunnasta luontopolkua kannattaa ruveta etsimään. Ensikertalaisella voi olla hakemista ennen kuin löytää perille.

Sitten viime käyntini, joka oli maaliskuussa 2017, oli polun alkupisteen viereen raivattu kahden auton verran tilaa. En kumminkaan löisi päätäni pantiksi, että siihen mahtuu. Onkin parempi jättää kaara suosiolla Kultaranta Resortin parkkipaikalle.

Tämänkertaisessa retkikokoonpanossa olivat mukana työkaverini Petteri sekä siviilipuolelta tutut Katja ja Belet. Kukaan heistä ei ollut aiemmin käynyt täällä, mutta reitit ja parin asteen pakkasessa patikointi tuntuivat olevan kaikkien mieleen.

Kultarannan metsikön kaksi luontopolkua poikkeavat sikäli toisistaan, että Ilveskallion reitti (1,5 km) on kallioinen ja nousuineen vaativampi, kun taas Karpaloisen laavun ja grillipaikan sisältävä Legendaarinen ketunlenkki (1,6 km) on siihen verrattuna helppokulkuinen.

Merkilliset nimet eivät suinkaan rajoitu Legendaariseen ketunlenkkiin, vaan metsässä törmää muun muassa sellaisiin neronleimauksiin kuin Avenue 43, Isäparkki ja Mäyräsolan lankonki. Voin vaan kuvitella miten jollain Pelle Pelottoman kaimapojalla on lamppu välkkynyt loihtiessaan tällaisia nimiä.

Kiersimme ensin Legendaarisen ketunlenkin, jonka loppupäässä pidimme ansaitun hengähdystauon. Nimittäin ainakin minulle tuli pikku pakkasesta huolimatta sen verran kuuma, että sai oikein availla takkia ja pyyhkiä hikeä otsalta.

Isäparkin vieressä risteäviltä poluilta suuntasimme kohti Karpaloisen laavua. Se löytyy Ilveskallion reitin loppupäästä, mikäli sen kiertää vastapäivään kuten me. Vähemmällä kävelyllä sinne olisi päässyt myötäpäivään, mutta ei tässä mikään kiire ollut.

Kaunis ulkoilusää oli houkutellut muitakin liikkeelle. Laavulla ei nyt suoranaista ruuhkaa ollut, mutta omaa vuoroa sai odotella puolisen tuntia. Mikäpä hoppu tällaisella kelillä.

Minulle tuli yllätyksenä, että laavulle olisi pitänyt tuoda omat polttopuut. Muistikuvani mukaan viereisessä puuvajassa oli ennen muinoin tavaraa, mutta eipä ollut enää. Täydennystä noin hankalaan paikkaan on toki vaikea saada, joten täysin ymmärrettävä homma.

Eväiden grillaaminen ei kumminkaan ollut ongelma. Muut retkeilijät jättivät jälkeensä ylimääräiset puut ja pääsimme suoraan vanhoille tulille. Ainoa haittapuoli oli järjettömän ylös kahlittu ritilä, jolloin alhalla piti olla kunnon liekit, eikä mitään pikku hiillosta.

Karpaloisen laavu ja Kultaranta Resortin ulkoilureitit olivat mukava kokemus pitkästä aikaa. Täytynee vastedes käydä useamminkin kuin kolmen vuoden välein.