Hanoi Rocks Turun Klubilla 15.11.2008

Suomen kaikkien aikojen legendaarisin rockyhtye Hanoi Rocks esiintyi Turun Klubilla 15.11.2008. Selasin hiljattain kuvakansioitani ja tuolloin ottamani kuvat putkahtivat esille.

Itse keikasta ei ole jäänyt sen kummempaa mieleen. Taisin nähdä Hanoin samassa tilassa kerran aiemminkin. Sen muistan, että ennen keikkaa olimme parin kaverin kanssa korttelin toisella puolella Daily Newsissä kaljalla.

Alunperin Hanoi Rocks perustettiin syksyllä 1979 ja se hajosi kesän kynnyksellä 1985. Yhtye teki neljä studioalbumia, alkuaikojen singlelevyjä- ja demoja sisältäneen kokoelman sekä livelevyn.

Uudelleen kootun Hanoin taival kesti kesästä 2001 kevääseen 2009. Orkesteri pani pillit pussiin puolisen vuotta Turun esiintymisen jälkeen Helsingin Tavastialla, jossa se esiintyi peräkanaa useana iltana loppuunmyydylle salille.

Klubin lisäksi näin Hanoin Turun seudulla ainakin Ruisrockissa (joka kesä 2001-2008 eli kahdeksan kertaa), Kaarinan Old Texasissa pari kertaa ja Caribia-hotellin salissa sielläkin ainakin kahdesti.

Tämä vuosituhannen tunnetuimmassa Hanoi-kokoonpanossa soittivat ruotsalaiset Conny Bloom (kitara) ja Andy Christell (basso), sittemmin Popedaan siirtynyt rumpali Lacu Lahtinen sekä Michael Monroe ja Andy McCoy. Viimeksi maininut eivät paljon esittelyjä kaipaa.

Lahtinen otti alkuvuodesta 2008 ritolat ja hänen tilalle rumpupatteriston taakse pestattiin ruotsalainen Jolle Atlagic. Atlagic, tai lähinnä hänen tumma hiuspehkonsa, näkyy näissäkin kuvissa pariin otteeseen.

Hanoi Rocks oli energinen livebändi, joka heitti aina hyviä keikkoja. Tai ainakin ne parisenkymmentä jotka näin, olivat moitteettomia - kitaristi McCoyn lukemattomista siviilitoilailuista huolimatta.

Mieleen on jäänyt erityisesti veto Ruisrockissa 2004. Ohjelmistoon kuului tuolloin harvinaisempiakin kappaleita kuten Ice Cream Summer ja Fallen Star. En olisi ikinä uskonut kuulevani niitä livenä.

Hanoin 2000-luvulla tekemät kolme studioalbumia eivät vedä vertoja 80-luvun tuotoksille, mutta ovat kumminkin mallikkaita suorituksia. Ulkopuolista tuottajaa olisi tosin tarvittu ainakin pohdittaessa levyjen pituuksia ja biisijärjestyksiä. Tällaisenaan ne jäivät vähän sekaviksi kokonaisuuksiksi, kun pienellä vaivalla olisi voinut tulla vaikka klassikoita.