Andy - Rock'n'Roll Star

Kun Lamppu Laamasen kirjoittama Andy McCoysta kertova elämänkertakirja Andy - Rock'n'Roll Star (Johnny Kniga) viime vuoden syksyllä suurella tohinalla ilmestyi, en rientänyt onnesta soikeana kirjakauppaan. Uskoin, että samat horinat on luettu ja kuultu jo kymmeniä kertoja. Enkä ollut yhtään väärässä, kun satusedän kirjan vihdoin käsiini sain.

Korostettakoon, että mielestäni Andy McCoy on erinomainen biisintekijä ja vaikuttanut musiikillaan elämääni todella paljon, etenkin Hanoi Rocksin kanssa. Kitaristina en pidä häntä mitenkään ihmeellisenä, vaikka kunniaa on tullut silläkin saralla tullut. Henkilönä Andy on nähdäkseni lähinnä vastenmielinen narsisti, eikä Laamasen kirja käsitystä muuta.

Andy - Rock'n'Roll Star on jo kolmas Andy McCoy-elämänkerta. Tai laskentatavasta riippuen neljäs. Lokakuussa 1962 syntyneelle miehelle se on aika paljon.

Ensimmäinen Andy-kirja oli 1987 ilmestynyt Hanoista ikuisuuteen, kirjoittajanaan Måns Kullman. Toinen oli Sheriffi McCoy vuodelta 2001, ainakin väitetysti Andyn itsensä kynäilemä. Ari Väntäsen kirjoittama Hanoi Rocks - All Those Wasted Years ilmestyi 2009 ja sekin käsitteli pitkälti samoja asioita.

Kun vielä mukaan lisätään Pekka Lehdon ohjaama fiktiivinen dokumenttielokuva The Real McCoy vuodelta 1999, on siinä kerrakseen taltiointia yhdestä miehestä.

Hanoi Rocks vuonna 1984. Andy keskellä.

Elin jonkunlaisessa harhakuvitelmassa, että uudessa kirjassa käsiteltäisiin tarkemmin Andyn musiikillisia ansioita. Mutta ei. Samaa höpinää, liioittelua ja muunneltua totuutta riittää sivutolkulla. Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen itsekehu ja entisen Hanoi Rocks-bändikaverin Michael Monroen haukkuminen.

Laamanen on onneksi sen verran toimittanut kirjaa, ettei kyse ole ihan Andyn monologista. Hän on korjannut Andyn puheita esimerkiksi sankarimme mustalaisjuurista. Niitä kun ei ole edes yhden veritipan vertaa. Maailmalta Suomeen palattuaan vuonna 1994 hän jostain kumman syystä alkoi tarinoida olevansa manne.

Olisin kaivannut tarkempaa tietoa Andyn Amerikan vuosista. Shooting Gallery-orkesterinsa teki Kaliforniassa yhden albumin ja kiersi Kissin lämmittely-yhtyeenä 35 konsertin verran. Andy tosin kertoi minulle keväällä 1999 Ruotsin Haaparannassa, että he tekivät "150 keikkaa Kissin kanssa".

Shooting Gallery vuonna 1991. Andyn bändi Amerikassa. 

Täydelliseksi flopiksi kymmenen vuotta sitten muodostunut The Real McCoy Band on jäänyt kirjassa kokonaan unholaan. Aihe lieneekin sankarillemme arka. Kyseessä oli kokoonopano, jossa McCoyn kanssa soitteli kolmen Suomen keikan verran superbändi Foo Fightersin kitaristi Chriss Shiflett, Andyn vaimo Angela sekä muutama Hanoi-johdannainen ruotsalaismuusikko. Orkesteri hajosi Andyn ja Shiflettin erimielisyyksiin.

Koska rock'n'rollin Uuno Turhapuroksikin tituleerattu Andy McCoy sattuu olemaan Suomen tunnetuimpia julkkiksia, oli kirjalle varmasti viime syksynä tilausta mietittäessä isänpäivä- tai joululahjaa perheen päälle. Kriittiselle lukijalle ja vuosikymmeniä Andyn touhuja seuranneelle kirja ei tarjoa mitään uutta.

Andy esittelee kitaraa vuonna 1984. 

Laajan hammasremontin ja ikääntymisensä takia nykyään hieman Kasper-nukkea muistuttava Andy on viimeisen vuoden aikana ollut tapetilla taidenäyttelynsä ja Pelle Miljoona Oy:ssä kitaroimisensa takia. Vaikka soittotaito on vuosien varrella heikentynyt, soi keppi yhä hyvänä päivänä kohtalaisesti.

Uusi ja samalla Andyn kolmas sooloalbumi 21st Century Rocks ilmestyi alkusyksyllä. Se on saanut pääosin hyvät arvostelut. Sen verran mitä levyä olen kuullut, voin yhtyä yleiseen mielipiteeseen. Esimerkiksi videonakin julkaistu Seven Seas on erinomainen kappale.