Tutustumassa Paimion parantolaan

Kesäkuun puolivälissä tuli käytyä legendaarisessa Paimion sairaalassa, jota myös Paimion parantolaksi kutsutaan. Kyseessä on vuonna 1933 valmistunut arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema funkkisrakennus, joka rakennettiin tuberkuloosipotilaiden hoitoa varten.

Parantolassa sattui olemaan avointen ovien päivä. Työkaverini oli bongannut ilmoituksen Turun Sanomista ja kyseli innokkuuttani lähteä mukaan. Asiaa ei tarvinnut kauan miettiä.

Viime syksynä tutustumiskierros sairaalaan oli jo hilkulla. Asia kaatui 15 euron käteiseen pääsymaksuun, jollaista ei sattunut olemaan mukana ja josta Turun Sanomien ilmoituksessa ei hiiskuttu sanallakaan. Eikä tälläkään kertaa, mutta ottaessani asian puheeksi, penkoi työkaveri netistä tiedon.

Rakennusta pidetään Alvar Aallon funktionaalisen kauden päätyönä. Mies ei ollut laajalti tunnettu ennen parantolan valmistumista, mutta sittemmin hänen luomuksiaan on ihailtu Australiassa asti. Aalto suunnitteli myös sairaalan sisustuksen, muun muassa osan huonekaluista kuten Paimio-nojatuolin. 

Sairaala toimi pelkästään tuberkuloosiparantolana 1960-luvulle saakka. Sittemmin se oli osana Turun yliopistollista keskussairaalaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin keuhko- ja sisätautisairaalana. Osittain aution rakennuksen vuokralaisena on tällä hetkellä Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö, jonka avulla ylläpitokustannukset pystytään joten kuten pitämään kurissa.

Paimion parantola on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Olisikin sääli, jos ainutlaatuisen rakennus pääsisi rappiolle.

Melkein heti kesäkuisen vierailumme jälkeen uutisoitiin, että Suomen uusi hallitus on myöntänyt muistaakseni 3,5 miljoonaa euroa sairaalan ehostukseen ja kunnossa pitämiseen. Hallituksen koostumusta miettiessä on vähän merkillistä, ettei niitäkin rahoja lähetetty Kreikkaan tai kestitty maahamme tulleita vetreitä turvapaikkaturisteja.

Mäntykankaalle Paimion keskustaajaman ulkopuolelle rakennetun sairaalan asuin- ja ulkorakennuksineen katsottiin olevan viime vuosisadan alun terveystiedon mukaan oivallinen paikka tuberkuloosipotilaille.

Monet viettivät kuukausia hoidossa. Vanhoissa kuvissa näimme paksuihin palttoihin verhottuja ihmisiä makaamassa terassisängyillä. Kaksi tuntia päivässä, oli keli mikä tahansa.

Ihmisiä tuntui laajalti kiinnostavan avointen ovien päivä. Tullessamme sakki jaettiin kahtia ja ryhmässämme oli viitisenkymmentä innokasta. Suurin osa tepasteli kiltisti oppaan perässä ja ihasteli paikkoja. Joukossa oli tietenkin suulas ikämies, jonka kysymystulva kattoi koko muun joukon mietteet.

Oppaan, onka nimen ehdin jo unohtamaan, kertomuksia oli ilo kuunnella. Monista kollegoistaan poiketen hänen äänenkäyttönsä oli esimerkillinen. Varmasti kuulovaurioinenkin sai selvää.

Noin puolentoista tunnin kierros ympäri parantolaa oli kuin aikamatka menneille vuosikymmenille. Todellakin kannatti käydä, eikä 15 euron pääsymaksu mikään paha tällaisesta lystistä ollut.